Suomen pohjoisten metsien suojelua koskevat uutiset ovat useammin kertoneet kiistoista ja niiden kärjistymisistä kuin sovusta ja onnistumisista. Jo sen takia tieto Metsähallituksen ja Maailman luonnonsäätiön WWF:n sopimasta laajasta Pohjois-Suomen metsien suojeluratkaisusta oli rohkaiseva uutinen.
Nyt saavutetun sovun mukaan Metsähallitus jättää Pohjois-Suomessa pysyvästi hakkuiden ulkopuolelle 55 000 hehtaaria vanhaa, tuottavaa metsää. Täysin uusia alueita on mukana 28 000 hehtaaria. Päätöksessä on kiinnitetty erityistä huomiota Kainuuseen, Koillismaahan, Pohjois-Pohjanmaahan sekä Lapin läänin etelä- ja keskiosiin. Viime kuukausina otsikoissa olleita Ylä-Lapin kiista-alueita sopimus ei koske. Siellä on menossa oma prosessinsa, jossa metsä- ja porotalouden etuja sovitetaan yhteen.
Sopu on merkittävä monesta syystä, ei vähiten peruskysymyksen kannalta: sopimukseen kuuluvilla alueilla vanhojen metsien luontoarvot on nyt turvattu. Metsätalouden ja -teollisuuden kannalta sopimus aiheuttaa epäilemättä myös hammasten kiristelyä. Metsätaloudessa ja -teollisuudessa suojelun on arvioitu vievän parisataa henkilötyövuotta. Esimerkiksi Koillismaalla ja Kainuussa ratkaisu vaikeuttaa myös sahojen puunhankintaa.
Tästä eteenpäin sahat ja teollisuus kuitenkin tietävät, millaisten reunaehtojen mukaan toimia. Tässä mielessä rauhan laskeutuminen metsiin on metsätaloudenkin etu. Siksi on syytä hartaasti toivoa, ettei aisan yli potkijoita ilmaannu. Uusien suojelukiistojen nostattaminen nyt sovitulla vyöhykkeellä murentaisi varmasti metsätalouden edustajien sopimishalua tästä eteenpäin. Ainakin ensikommenteissa Suomen luonnonsuojeluliitto ja metsäkiistojen kesto-osapuoli Greenpeace hyväksyvät sovun, mikä on lupaava merkki.
Nyt saavutettu sopu ei syntynyt ilman tuskaa. WWF ja Suomen luonnonsuojeluliitto ehdottivat Metsähallitukselle neuvotteluja Pohjois-Suomen vanhojen metsien suojelualueiden täydennyksestä jo vuoden 2002 lopussa. Neuvottelut etenivät hitaasti, mikä johti siihen, että Metsäliitto päätti tehdä oman suojelupäätöksensä viime kesänä. Tästä tuohtui Suomen luonnonsuojeluliitto ja jäi pois neuvotteluista. WWF:n kanssa sopu kuitenkin syntyi.
Urakan työläyttä kuvaa se, että keskustelujen aikana Metsähallitus ja ympäristöjärjestöt kokoontuivat peräti 74 kertaa. Metsiensuojelun edistäminen näyttää siis edellyttävän ennen kaikkea sinnikkyyttä ja sopimistahtoa, ei niinkään näyttäviä julkisuusoperaatioita.
paakirjoitus@kaleva.fi