Metsähallitus jatkaa metsien ennaltamista suojelualueilla Kainuussa ja Koillismaalla. Tänä vuonna ennallistetaan 500 hehtaaria metsää poltoilla sekä lahopuun lisäyksellä. Tavoitteena on ennallistaa metsää luonnonmukaisesti ja parantaa suojelualueiden luonnon tilaa.
Ennallistaminen on osa Vihreä vyöhyke Life-projektia, joka alkoi 2004 ja päättyy kesällä 2008. Sen päätavoite on kolmentoista Natura 2000-alueen suotuisan suojelutason turvaaminen. Hankealue on 105 390 hehtaaria. Alueet sijaitsevat Kuhmon, Suomussalmen, Kuusamon ja Posion kuntien alueilla.
Metsiä ennallistetaan yhteensä 601 hehtaaria. Suuri osa siitä tapahtuu lahopuun lisäyksenä, jota toteutetaan kaatamalla ja kaulaamalla puita. Metsiä ennallistetaan myös polttamalla. Metsähallitus ja ympäristöministeriö ovat tehneet palojatkumoalueet Oulangalle, Etelä-Kuusamoon ja Elimyssaloon.
"Siellä poltetaan metsää jossain päin alueita 5-10 vuoden välein, jossakin parinkin vuoden välein", kertoo projektikoordinaattori Sanna-Kaisa Simula.
Ennallistaminen kohdistuu alueisiin, joissa metsätalouskäyttö on selvästi muuttanut luonnontilaa. Nyt Oulangalla on suunnitelma seitsemän hehtaarin polttamisesta Mikonsuonpalossa Liikasenvaaran kylän lähellä.
"Siellä on nuorta kasvatusmetsää. Polttamalla on tavoitteena saada sinne luonnonmetsän piirteitä ja palanutta puuainesta", Simula kertoo.
Ensi viikolla alueella aloitetaan polttoa edeltävä työ kaatamalla yksi kolmasosa puista hangelle kuivaamaan. Metsä poltetaan joko heti lumien sulettua tai heinäkuussa.
Edellisistä ennaltamispoltoista on Simulan mukaan hyviä kokemuksia. "Tässä on päämääränä saada aikaan luonnollisen metsäpalon jälkiä hallitusti. Tuli on aiemmin kuulunut suomalaiseen metsään ja nyt saamme sen vietyä sinne takaisin."
Ennallistettuja kohteita seurataan ja tutkitaan perusteellisesti, jotta toimenpiteiden vaikutukset luontoon saadaan selville. Seurannasta vastaa Metsäntutkimuslaitos.