Kallis puu ja jalosteiden liian matala hinta painoivat metsäyhtiöiden alkuvuoden tuloksia. Varsinkin Stora Enso miettii lisää tuotannon rajoituksia. Venäläisen puun käyttö ei kannata.
Suuret suomalaiset metsäyhtiöt rämpivät alkuvuonna kustannuskriisissä. Kotimaisen puun kantohinta on ollut korkealla, venäläisen tuontipuun hinta tullien kuormittamana vielä ylempänä. Kun samaan aikaan valmiiden jalosteiden maailmanmarkkinahintaa on pidetty kilpailusyistä maltillisena, tulos jäi kehnoksi. Näin siitä huolimatta, että kysyntä on ollut kohtuullista.
Stora Enson osavuositulos painui ennen veroja alle kolmannekseen viime vuoden vastaavasta, UPM:n tulos putosi 15 prosenttia. Erityisesti Stora Ensossa mietitään keinoja kääntää suunta nousuun. Tulosten julkistamistilaisuudessa kuullun perusteella ratkaisu on tuttu: tuotannon supistus.
Uimaharjun ja Sunilan sellutehtailla on ilmeisesti edessä entistä hiljaisempi vaihe. Uimaharjusta Stora Enso päättää yksin, mutta Sunilan omistajakuntaan kuuluvat myös Metsäliitto ja Myllykoski. Kummankin tehtaan raaka-ainehankinnassa Venäjän tuontipuu on merkinnyt paljon. Sen varassa tuotantoa ei enää kannata pitää yllä.
Vaikka UPM menestyi nyt lähintä kilpailijaansa paremmin, senkin hyvin tuottaneen vanerilinjan edessä vaanii ilmeinen vaara. Kun Venäjältä tuotavan tukkikoivun kuutiohintaan mäjähtää 50 euron tulli, kannattavuus romahtaa.
Teollisuus tarvitsee nyt kotimaista puuta, ja hintaan, joka mahdollistaa jalosteiden kohtuullisen tuoton, kuului Stora Enson toimitusjohtajan Jouko Karvisen huoli osavuosikatsauksessa. Suomen metsissä on tutkitusti teollisuudelle riittävästi puuta, mutta sen liikkeelle saaminen riippuu monista osatekijöistä.
Suomalaisten metsäomistajien näyttää olevan vaikea hyväksyä tosiasiaa, että myös puun hintoihin tulee vauhdikkaan nousun jälkeen laskua. Sahatuotteiden maailmanmarkkinat ylikuumenivat ja tuotanto kasvoi liian suureksi. Nyt eletään sopeutumisvaihetta. Tukin hinta on vajonnut alaspäin. Myyjät odottavat kuitupuun hinnan korvaavan menetyksiä. Niin laskelmoidaan varsinkin Venäjän puutullien vuoksi.
Yhtälö ei kuitenkaan päde, kun metsäyhtiöt eivät voi hinnoitella jalosteitaan suomalaisen raaka-aineen hintojen perusteella. Kuitua tuotetaan maailmalla monilla kasvulle otollisilla, matalan kustannustason alueilla. Suomalaiselle puulle on kyllä jatkossakin käyttöä, onhan maassa kapasiteettia ja osaamista, mutta hintoihin on etsittävä yhteisesti neuvotellen realistinen taso.
Myös rahoittajien luottamus on metsäteollisuudelle tärkeää. Osavuosikatsausten julkistamisen jälkeen yhtiöiden pörssikurssit nousivatkin jonkin verran. Yhtiöiden määrätietoinen ote tulosten parantamiseksi vakuutti.
Varmaan asiaan vaikutti myös M-realin suunnasta kuulunut spekulointi mahdollisista toimialajärjestelyistä. Mikään ei ole ikuista, mutta nopeita rakennemuutoksia tuskin on tulossa. Pieneen maahan ei ehkä pysyvästi mahdu metsäalalla monta suurta toimijaa, vaikka metsänomistajien kannalta ostajien välinen kilpailu olisikin suotavaa.
Tulevaisuudessa energiapuulla lienee kuitenkin yhä enemmän kysyntää. Varsinkin pieniläpimittaisen puun markkinat saisivatkin kasvaa. Nykyisellään ensiharvennukset kannattavat huonosti. Latvukset ja oksat jäävät mätänemään.
Metsäisessä maassa on syytä suunnata alan tutkimukseen ja tuotekehitykseen mahdollisimman paljon voimavaroja.