Paperiteollisuuteen on saatu neuvoteltua keskitetyn sopimuksen mukainen työehtosopimus. Paperiliitto kertoo olevansa tyytyväinen neuvottelutulokseen.
Työnantaja sanoo, että Paperiliiton kanssa päästiin sopuun vain palkoista, mutta ei vaadittavista joustoista. Työaika ei siis lisäänny.
Työnantajat moittivat valtion vastaantuloa riittämättömäksi.
Metsäteollisuus arvioi, että tehtaiden toimintaa joudutaan Suomessa sopeuttamaan.
"Emme esittäneet työntekijöille mitään 100 tunnin työajan lisäämistä", totesi Metsäteollisuus ry:n työmarkkinajohtaja Jari Fors.
Metsäteollisuuden työnantajaleirin mukaan palkansaajapuoli oli valmis neuvottelemaan vain palkoista.
Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtajan Timo Jaatisen mukaan tehtaat käyvät Euroopassa eloonjäämistaistelua.
Suomen metsäteollisuuteen kohdistuu tulevina vuosina suuria kustannuspaineita.
"Jos haluamme toimia jatkossa Suomessa meidän täytyy vastata kustannuspaineisiin tehostamalla vastaavasti toimintaa", Jaatinen sanoi.
Metsäteollisuuden mukaan erityisesti windfall-vero on teollisuudelle liian raskas. Siitä pitäisi luopua kokonaan.
Sopua leivottu koko viikko
Paperiliitto ja Metsäteollisuus ovat neuvotelleet sopimuksesta tiiviisti tämän viikon. Sopimusaika alkaa huhtikuun alussa ja päättyy viimeistään syyskuun lopussa 2016.
Neuvottelujen tulos vaatii vielä Metsäteollisuuden ja Paperiliiton hallintojen hyväksynnän.