Vielä muutama vuosi sitten juuri kukaan ei tuntenut - lähipiirejä lukuunottamatta - Jouko Karvista ja Jussi Pesosta. Nyt heidän kasvonsa ovat tulleet tutuiksi miljoonille suomalaisille. Aina kun he ilmestyvät televisioon, jossakin päin Suomea rytisee. Voikkaa, Summa, Kemijärvi, Kajaani, Valkeakoski, Varkaus, Veitsiluoto, Imatra, Kotka...
Metsäteollisuuden rakennemuutos on ollut raju tällä vuosituhannella. UPM:n, Stora Enson ja M-realin kannattavuus on heikentynyt vuosi vuodelta saneerauksista huolimatta, eikä loppu häämötä edes keskiviikkona ilmoitettujen uusien mittavien tuotannon supistusten takia. Peli on raakaa globaalissa pudotuspelissä, sillä metsäjätit ovat listineet myös kannattavia yksiköitään. Ne kun eivät tuota tarpeeksi voittoa. Yritykset saavat sijoitetulle pääomalle paperitehtaistaan huomattavasti paremman tuoton maailman toiselta puolelta.
Jussi Pesonen, joka kuuluu Oulun yliopiston kasvatteihin, on tehnyt komean uran UPM:ssä. Hänet nimitettiin toimitusjohtajaksi sen jälkeen, kun Juha Niemelä lähti kartelliepäilysten takia UPM:stä. Yhtiön saneeraustarve ei ollut yllätys Pesoselle, mutta tuskin hänkään aavisti ottaessaan tehtävän vastaan, mitä tuleman pitäisi. Nyt Pesonen joutui laittamaan lahtipenkkiin myös Kajaanin tehtaan, jonka leivissä hänen isänsä ja hän itse ovat toimineet. Hän tietää, kuinka suuri taloudellinen merkitys tehtaalla on koko Kainuulle.
Jouko Karvinen loikkasi Stora Ensoon Philipsistä vasta viime vuonna. Karvinen ei ollut metsäteollisuusekspertti, mutta hänkin tiesi taatusti, että hän joutuisi tekemään toimitusjohtajana ikäviä päätöksiä Jukka Härmälän jälkeen. Ehkä juuri sen takia hän pystyykin esiintymään julkisuudessa viilipyttymäisen ilmeettömästi. Hänen kasvonsa eivät paljasta, mitä hänen sisällään liikkuu, kun hän kertoo koko maata shokeeraavia uutisia. Empatiasta ei näy häivääkään.
Pesonen näyttää olevan samaa maata. Myös hän kätkee tunteensa, puhuu saneeraajan korutonta kieltä ja perustelee ratkaisujaan kovilla talouden faktoilla.
Itku ei auttaisikaan markkinoilla. Saneeraaja joutuu tekemään sen, mitä hän ja häntä tukeva yhtiön hallitus pitävät välttämättömänä, jottei koko yritys menisi nurin. Pesonen ja Karvinen tuskin ovat omasta ja osakkeenomistajien mielestä konnia, vaan pelastajia. He näkevät, että uhraukset ovat välttämättömiä, jotta jäljelle jääneet pelastuisivat. Heille maksetaan siitä myös kova korvaus. Muiden silmissä heistä on tullut pahan ilman lintuja, jotka haluttaisiin hätistellä pois silmistä.
Yrityksen johdossakin tuulee heidän takiaan. Niin Karvinen kuin Pesonenkin ovat tehneet suursiivouksia Stora Enson ja UPM:n ylimmässä johdossa. Armoa ei anneta. Moni huippujohtaja on saanut lähteä. Ehkä se tuo edes pientä lohtua tuhansille poispotkituille työntekijöille.
Metsäjättien aiemmat saneeraukset paljastivat jo, kuinka vaikeaa yksi-ilmeisten yritysjohtajien on menestyä julkisuuspelissä. He eivät ole viestinnän ammattilaisia eikä heistä sellaisia tulekaan. Molemmat joutuivat niin rajuun ryöpytykseen viikkokausiksi, etteivät heikkopäiset sellaista kestäisi.
Kun Metsäteollisuus ry keksi valtiovarainministeriöstä tohtori Anne Brunilan toimitusjohtajakseen, valitsijat tuskin arvasivat, millaiseen kultakimpaleeseen kuokkansa iskivät. Fiksu ja filmaattinen Brunila on joutunut selittämään tv-kameroiden edessä Metsäteollisuuden jäsenyritysten raakoja saneerauksia.
Brunila ei tietenkään voi muuttaa mustaa valkoiseksi puhumalla, mutta hän on pystynyt paikkaamaan rauhallisilla ja selkeillä perusteluillaan metsäyritysten johtajien aiheuttamia julkisuusvahinkoja. Brunilan viehättävä olemus ja tapa esiintyä eivät ärsytä, ja hän valitsee sanansa niin, että hän on vakuuttava, vaikka kuulija olisikin eri mieltä hänen kanssaan.
Ilman Brunilaa huuto olisi vielä kovempi, ja taas on nähty, ettei mielikuvien maailmassa tärkeää ole vain se, mitä sanotaan, vaan myös se, miten sanotaan.
Kolmanneksi alan pahan ilman linnuksi on leimautunut Paperiliiton puheenjohtaja Jouko Ahonen. Hän profiloitui takavuosina työmarkkinaneuvotteluissa narinoineen toivottomaksi jarrumieheksi, joka ei suostunut näkemään, paljonko kello oli lyönyt, vaan selitti ummet ja lammet peittääkseen todellisuuden.
Ammattiliiton johtaja on roolinsa vanki. Hänen on pakko pitää jäsenten puolta, vaikka tietäisi taistelevansa tutkainta vastaan. Sokealle Reetallekin valkeni päättyneellä viikolla, että Ahosen argumentit ovat olleet kaikki vuodet hiekalle rakennettuja. Hänkin heiluu kuin lastu globaaleilla laineilla.