Met­säs­tys sää­te­lee eläin­kan­taa

Etenkin teollistuneissa maissa metsästyksestä on tullut vapaa-ajan harrastus, jolla ei ole enää yhteyttä ravinnon hankintaan. Esimerkiksi kanalintukantojen hyödyntämistä olisi syytä rajoittaa.

Metsästys on kaukaa historian hämärästä ollut ihmisen toimeentulolle välttämätön taito. Vain taitavimmat ja parhailla riistamailla asuvat metsästäjät ovat pystyneet ruokkimaan perheensä vaikeinakin aikoina. Vasta aivan viimeisinä vuosisatoina tilanne on olennaisesti muuttunut. Ravinnonhankinnassa maanviljely ja karjanhoito ovat ohittaneet metsästyksen toimeentulon perustana.

Etenkin teollistuneissa maissa metsästyksestä on tullut vapaa-ajan harrastus, jolla ei ole enää yhteyttä ravinnon hankintaan. Se on johtanut tilanteeseen, missä saalieläinkantoja voidaan metsästyksellä jatkuvasti yliverottaa ilman, että yliverotus johtaa saalistajien vähenemiseen.

Missä määrin metsästys nykyisin säätelee saalistettavien eläinten kantoja, on kysymys, josta metsästäjät ja näkemysten toista laitaa edustava luonnonsuojeluväki ovat hyvin eri mieltä. Metsästäjien enemmistön ja joidenkin riistaviranomaistenkin mielestä metsästyksellä ei voida vaikuttaa saalistettavien eläinten kantojen suuruuteen. Siksi rauhoitukset ja kaikenlaiset metsästysrajoitukset ovat tarpeettomia.

Luonnonsuojelijat puolestaan pitävät metsästystä suurimpana syynä siihen, että monien metsästettävien eläintemme kannat ovat jo vuosikymmeniä vähentyneet. Nykyistä metsästyskäytäntöä arvostelevien mielestä saaliseläinten vähenemiselle ei näy loppua, ellei metsästyskulttuuriin saada olennaisia muutoksia.



Metsästystä kannan sallimissa rajoissa


Metsästäjien useimmin käyttämä perustelu nykyisille saalismäärille on, että riistakantoja verotetaan vain niiden tuoton edellyttämissä rajoissa. Tähän liittyy usein ajatus, että elleivät metsästäjät korjaa tuota vuosituottoa, se poistuu joka tapauksessa luonnosta petoeläinten saalistuksen tai muun luonnon tekemän karsinnan kautta.

Samaan päätelmäketjuun perustuu jopa riistapäällikkötasolla hellitty ajatus, ettei metsästystä tarvitse rajoittaa, koska metsästäjät korjaavat vain sen osan kannasta, joka kuolisi kuitenkin ennen seuraavaa pesimäkautta.

Riistatutkimuksen avuksi on pitkään koottu erilaisia saalistilastoja, joilla halutaan osoittaa, että saaliin määrä on tasapainossa verrattuna riistakantojen tuottoon. Esimerkiksi suuresti vähentyneiden kanalintujen verotus on tilastojen mukaan 10-20 prosentin luokkaa kokonaiskannoista ja siten kestävällä pohjalla.

Metsästyksen arvostelijat pitävät saalistilastoja todellista saaliin määrää aliarvioivina. He eivät myöskään pidä riistakantojen suuruuden arviointiin käytettyjä kolmiolaskentoja luotettavina, vaikka viime vuosina laskentojen tuloksista onkin suurimmat epäkohdat saatu karsituksi pois. Heidän mielestään esimerkiksi laskentalinjojen sijainti ei vastaa metsiemme keskimääräistä tilaa, vaan linjat on sijoitettu seudun parhaille riistamaille.

Luontoväki arvostelee tutkimusta myös siitä, että kestävää metsästyksen tasoa määritettäessä saaliseläinten koko vuosituotto katsotaan metsästäjille kuuluvaksi, petoeläimille ja muulle luonnon omalle kulutukselle ei laskelmissa jää osuutta.



Esimerkkejä yliverotuksesta löytyy


Vaikka monet metsästäjät uskovat vakaasti, ettei metsästyksellä voida vaikuttaa saaliseläinkantojen suuruuteen, esimerkkejä metsästyksen riistakantoja vähentävästä vaikutuksesta on loputtomasti.

Suomenkin alueella on kaksi eläinlajia metsästetty sukupuuttoon: majava ja metsäpeura hävisivät metsistämme noin 150 vuotta sitten. Käytännössä myös susi, karhu ja ahma metsästettiin kertaalleen sukupuuttoon - kantamme säilyi ja palautui vain itärajan takaisten paluumuuttajien ansiosta.

Linnuista joutsen ja merihanhi metsästettiin hyvin vähiin. Tällä hetkellä kiljuhanhen tilanne on kriittinen ja laji on häviämässä Pohjolasta. Syynä on hanhien metsästys talvehtimisalueilla, mutta omatkin metsästäjämme ovat ampuneet rauhoitettuja kiljukkaita muuttomatkoilla.

Pilkkasiiven ja mustalinnun Suomen keskiosien sisämaakanta hävisi kokonaan, kun metsästyksen alkuvaiheessa pesimälammillaan olevat emot ja lentokyvyttömät poikueet ammuttiin vuodesta toiseen.

Esimerkkejä metsästyksen loppumisen vaikutuksesta on myös runsaasti. Metsästysrajoituksilla moni laji on nopeasti yleistynyt Suomessakin. Joutsenen pesimäkanta on yli satakertaistunut muutamassa vuosikymmenessä, merihanhen monikymmenkertaistunut. Kansainvälisillä sopimuksilla parisenkymmentä vuotta sitten rauhoitetun valkoposkihanhen maailman kanta on yli kymmenkertaistunut.

Nisäkkäiden osalta selvimmät esimerkit rauhoitusten ja metsästysrajoitusten vaikutuksesta löytyvät hirven ja metsäpeuran suuresti kasvaneista lukumääristä. Varsinkin hirvien määrä on kasvanut niin suureksi, että siitä aiheutuu monenlaisia ongelmia. Myös suurten petonisäkkäiden paluu luontoomme on niiden metsästyksen tiukan rajoittamisen ansiota.



Suurimmat ongelmat lintujen metsästyksessä


Vaikka metsästäjät vastustavat kaikkia uusia rajoituksia ankarasti, kiistämätön tosiasia on, että joidenkin riistaeläintemme kannat eivät kestä nykyistä, lähes rajoittamatonta metsästystä.

Kanalintujemme kannat ovat pitkällä aikavälillä tarkasteltuna jyrkässä laskussa, vesilinnuista eniten metsästetyillä on ongelmia säilyttää parimääränsä vakaana. Useimmilla vesilintualueillamme sorsalintuja ammutaan jatkuvasti enemmän kuin alueen pesimäkanta tuottaa.

Sepelkyyhkyyn kohdistuva metsästyspaine pysyy meillä ilmeisesti melko hyvin tuoton rajoissa. Lehtokurppa on jopa runsastunut, joten metsästys ei rajoita sen runsautta

Suurimpien nisäkkäiden metsästys on tarkasti säädeltyä ja kantojen vakaus melko hyvin turvattu. Pienten nisäkkäiden pyynti on aika vapaata, mutta useimpien kannat ovat silti vakaat.

Saaliseläinkantojen kestävyyden kannalta suurimmat ongelmat liittyvät kana- ja vesilintujen metsästykseen. Ongelmat korostuvat erityisesti vapaan metsästysoikeuden alueilla, joilla pyynti on käytännössä rajoittamatonta ja usein kilpametsästyksen luonteista.

Kiireisimmät muutospaineet kohdistuvat metsäkanalintujen metsästykseen. Teeren, metson ja riekon nopea vähentyminen on saanut lajit ainakin alueellisesti silmälläpidettävien lintujen luetteloon.

Vaikka metsästys ei ole ainoa kanalintukantoja vähentävä tekijä, sen rajoittaminen on yksinkertaisin ja nopein keino pysäyttää jyrkkänä jatkuva kantojen lasku.