Met­säs­tä­jä ampui emo­kar­hun ja pennun Suo­mus­sal­mel­la – tuo­mit­tiin sak­koi­hin

Vuonna 1983 syntynyt mies on tuomittu sakkoihin rauhoitetun emokarhun ja sen pennun ampumisesta Suomussalmella.

Arkistokuva. Kuvan karhu ei liity tapaukseen.
Arkistokuva. Kuvan karhu ei liity tapaukseen.
Kuva: Teijo Määttänen

Vuonna 1983 syntynyt mies on tuomittu sakkoihin rauhoitetun emokarhun ja sen pennun ampumisesta Suomussalmella. Teko tapahtui syksyllä 2016 luvallisen karhunpyynnin yhteydessä.

Oikeudessa metsästäjä kertoi, että kyseessä oli ollut vahinko. Hän ei ollut nähnyt naaraskarhun takana ollutta pentua ampumisen yhteydessä vaan oli kuvitellut ampuneensa kaikki kolme laukausta samaa aikuista karhua kohti. 

Kyseinen metsästysseurue ei ollut myöskään tietoinen alueella liikkuvasta emokarhusta ja pennusta.

Oikeus katsoi, että metsästäjä oli laiminlyönyt metsästykseen liittyvää huolellisuusvelvoitetta, koska hän ei ollut varmistanut, ettei aikuista karhua seuraa pentu. Oikeuden mielestä teko oli törkeän huolimaton. Metsästysseurueella oli lupa vain yhden karhun kaatoon, joten miehen katsottiin syyllistyneen kahden metsästysrikoksen lisäksi laittomaan pyyntiin.

Viime toukokuussa antamassaan tuomiossa käräjäoikeus tuomitsi miehen 65 päiväsakkoon (1365 euroa). Rangaistuksen määräämisessä oikeus otti huomioon sen, että mies ilmoitti itse tapahtuneesta viranomaisille.

Lisäksi hänen maksettavakseen tuli oikeudenkäyntikulut. Mies määrättiin kahden vuoden metsästyskieltoon. Myös hänen aseensa tuomittiin valtiolle menetetyksi.

Metsästäjä valitti tuomiosta hovioikeuteen vaatien syytteiden hylkäämistä. Keskiviikkona annetussa ratkaisussa hovioikeus katsoo kuitenkin tuomion oikeaksi eikä myöntänyt jatkokäsittelylupaa. Näin ollen käräjäoikeuden tuomio jää voimaan.

Muokattu kello 23.48: Lisätty tieto, että miehen ase tuomittiin valtiolle menetetyksi.