Metsäalalla jouduttiin aivan outoon ja uuteen tilanteeseen reilut parikymmentä vuotta sitten, kun suojelijat alkoivat tunkeutua hakkuutyömaille vastustamaan vanhojen metsien kaatamista. Noihin aikoihin saakka koko kansakunnan pönkkänä olleita metsiä oli totuttu arvioimaan vain raaka-ainelähteenä, jota voitiin korjata surutta. Ilman minkäänlaista omistusoikeutta luontoarvojen vaalimista vaatineiden suojelijoiden puheita pidettiinkin ymmärrettävästi pöyristyttävinä -- härskinä sosialisointiyrityksenä.
Parissa vuosikymmenessä muutos metsäalallakin on ollut suorastaan valtava. Puheet metsien monimuotoisuudesta, säästöpuista ja ötököille tärkeiden puolilahojen maapuidenkin jättämisestä on arkipäivää. Työtä tietoisuuden lisäämiseksi ja asenteiden korjaamiseksi on tehty monella saralla. Säännöksiä on uudistettu ja pelisäännöille on haettu laajempaa selkänojaa sertifioinnilla, kuten muillakin aloilla.
Metsälakiin kirjattiin 1997 myös pykälät erityisen arvokkaiden luontokohteiden säästämisestä. Uudistusta ajettiin näyttävästi sisään järjestämällä koulutusta metsänomistajille ja alan ammattilaisille. Ensimmäisissä koulutuksissa koko touhu herätti maastossa monessa karskissa metsämiehessä hymähtelyä. Kovin monesta tuntui täysin järjettömältä, että purojen tai muiden pienten vesistöjen laidoilla olevia ryteiköitä pitäisi alkaa jättää hakkuilta rauhaan.
Siitäkin huolimatta, että monessa kohteessa niistä saatava taloudellinen hyötykään ei ollut merkittävä.
Vanhoillinen ajattelu näkyi lakiuudistuksen alkuaikoina myös käräjäsaleissa. Törkeimmissä tapauksissa neuvonantajina olivat vanhat metsäammattilaiset, jotka suorastaan yllyttivät raiskaamaan lain tarkoittamia arvokkaita elinympäristöjä. Laittomista hakkuista rapsahteli sakkotuomioita.
Kolmentoista vuoden aikana uusien käytäntöjen voisi kuvitella iskostuneen tiukasti kaikkien takaraivoihin. Pohjois-Pohjanmaan metsäkeskuksen edellisellä viikolla julkistamat viime vuoden tarkastustulokset herättävät kuitenkin kysymyksen: ovatko asiat metsissä vielä sittenkään niin hyvin kuin on oletettu?
Luontokohteet on huomioitu yksityismetsissä pääosin hyvin, mutta puutteita löytyi juuri herkistä kohteista, vesistöjen varsilta, joka kolmannessa hakkuussa. Tarkastustulokset tekee arveluttavaksi vielä se, että kohteiden tärvelemisessä syylliseksi ovat paljastuneet hakkuiden suunnittelijat. Eikä sormi osoita yksistään yhtiöiden suuntaan, vaan hakkuiden suunnittelussa on tehty virheitä myös metsänhoitoyhdistyksissä. Nimellisten rajausten lisäksi osa kohteista on jäänyt tai jätetty tahallaan kokonaan hakkuusuunnitelmista ja metsänkäyttöilmoituksista, jossa niiden säilyttämistapakin olisi lain mukaan ilmoitettava.
Metsänomistajien keskuudessa väitteet tahallisista virheistä tuomitaan tietysti liioitteluksi. Paljastuneita puutteita perustellaan asian vaikeudella. Maastossa ammattilaisetkin voivat eri mieltä, onko joku kohde lain perusteella suojeltava vai ei.
Tarkastustulosten perusteella voisi kuitenkin olettaa, että aivan yksittäisistä tapauksista ei ainakaan ole kysymys. Ilmiö kertoo, että luutuneilta asenteilta metsäalallakaan ei ole taitettu täysin niskoja edes lailla.
Yhä suurempi osa metsistä on kaupunkilaisten omistuksessa, jotka näkevät niissä muitakin arvoja kuin pelkän puuston. Etäällä tiluksistaan asuvalle omistajalle luottamus ammattilaisiin on tärkeä. Puukauppojen ehtyessä metsistä ei kaivattaisi enää yhtään alan imagoa tahraavaa viestiä.
***
Juopottelusta lankeaa kallis lasku yhteiskunnalle, mutta vanhoilla konsteilla kulutusta ei leikata. Esitys oluen laittamisesta pannaan sunnuntaisin haiskahtaa kieltolaille, joka vauhdittaisi vain hämäräkauppaa.