Taivalkoski Kuusamon Yhteismetsän maista viime vuosina käydyn metsäkiistan siemenet kylvettiin jo jälleenrakennuskaudella, FM Seppo Ervasti muistutti Päätaloviikkoon liittyvässä seminaarissa.
Hän palautti mieliin, että rajan taakse kotinsa menettäneille oli osoitettava uudet asuinpaikat kotipitäjästään, ja lukuisille tiloille ne erotettiin valtion maista. Peltoa ja metsää annettiin samassa suhteessa kuin mitä ne olivat menettäneet. Näin valtion metsäala hupeni, eikä niitä jäänyt läheskään niin paljon kuin naapuripitäjiin.
"Tässä johtuu että kuusamolaiset saivat metsärosvon maineen, kun yhteismetsälle pyrittiin löytämään korvaavia metsiä valtion mailta luonnonsuojeluun lunastettujen metsien tilalle. Kuusamon alueeltahan hakkukelpoisia metsiä ei tahdo löytyä, joten niitä etsittiin naapuripitäjien alueelta."
Vastalauseiden vuoksi päädyttiin kuitenkin rahakorvauksiin, joiden lopullista määrää setvitään yhä oikeusistuimissa. "Siirtolaisten asuttaminen siis on poikinut tällaisen kiistakysymyksen, jota varmasti kukaan ei vuosina 1947-1948 osannut aavistaa", Ervasti sanoi.
Päätalon aikana koulurakentamista
Raivaaminen ja rakentaminen toivat sodanjälkeisinä vuosina töitä kaikille. Maassa vallitsi täystyöllisyys. Kiirettä piti myös Kalle Päätalolla, joka toimi jälleenrakennuskaudella 15 kuukauden ajan Taivalkosken rakennusmestarina.
Taivalkoskella oli laitettu kesällä 1949 alulle yhdeksän kansakoulun rakennustyöt. Niistä kahdeksan tuli vuositarkastusvaiheeseen juuri silloin, kun Päätalo astui virkaansa.
Ne leimasivatkin hyvin pitkälle hänen lyhyeksi jäänyttä kauttaan kunnassa.
Kirjailijan vaiheita rakennusmestarina selvitellyt rakennusinsinööri Jouko Knuutisen mukaan Päätalo oli puoliksi toteuttava rakennusmestari, joka johti kunnan rakennus- ja korjaustöitä. Toisen puolen ajasta hän toimii rakennustarkastajana yksityistä rakentamista valvoen.
"Hän siis pyrki olemaan myös valistaja. Kallen tehtäviin ei kuulunut suunnitella muuta kuin mitä rakennuslautakunta tehtäväksi antoi."
Päätalon suunnittelemiin rakennuksiin kuuluu muun muassa Pesiölän vanhainkoti sekä niin sanottu eläinlääkärintalo.
Koska kunnassa ei ollut muista rakennusmestareita, moni tuli Päätalon puheille pyytämään rakennustensa piirtämistä. Vaikka hän koettikin tarjota ratkaisuksi tyyppipiirustuksia, ne eivät useimmille kelvanneet pelätyn kalleutensa vuoksi.
"Niinpä Taivalkoskella on myös omakotitaloja ja navetoita, jotka Kalle on piirtänyt," Knuutinen selvitti.
Päätalon aikana ei toteutettu kovin merkittäviä rakennushankkeita. Hän teki Knuutisen mukaan kuitenkin valtavan määrän näkymätöntä työtä, joka rakentamiseen liittyi: piirtämistä, työselitysten ja sahausluetteloiden laatimista, rakennuslupien käsittelyä ja tarkastusmatkoja.
Työtä oli niin paljon, ettei Päätalo siitä yksin selvinnyt. Hänen lähdettyään palkattiinkin kuntaan rakennusmestarin avuksi myös työnjohtaja.
"Ehkäpä Kalle oli mentävä, että rakennustoimea älyttiin hieman kehittää", Jouko Knuutinen analysoi.
Puisten pien- eli tyyppitalojen aikaa
Jälleenrakennuskausi alkoi Suomessa talvisodan päätyttyä välirauhaan maaliskuussa 1940. Yksilöllinen massiivipuurakentaminen ei ollut silloin mahdollista. Syntyivät tyyppitalot, puiset pientalot, jotka oli suunniteltu niin yksinkertaisiksi kuin mahdollista.
"Asutustoiminnan yhteydessä rakennettiin 68 000 asuntolainoitettua asuintaloa. Maanhankintalailla hoidettiin maaseudun asutustoimintaa, kaupunkien keinona oli asutuslaki. Rintamamiestontteja jaettaessa kaupunkeihin muodostettiin kokonaan uusia kaupunginosia. Maanhankintalain pohjalta Suomeen perustettiin 16 000 niin sanottua kylmää tilaa, joissa rakennuksia ei aluksi ollut", selvitti Pohjois-Pohjanmaan museon rakennustutkija Antti Pihkala.
Sodanjälkeen nousseet talot ovat sittemmin saaneet kylkeensä "elintasopatin" ja kolmiorimakatot ovat muuttuneet profiilipeltipäällysteisiksi. Aniharvoin sisältä löytyy enää esimerkiksi Oulu-tapettia.
"Tyyppitalojen asukkaat ovat vaihtuneet, ja niiden lopullinen kohtalo on uuden sukupolven käsissä", Pihkala huomautti.