Metsäkeskusten varovaisuus metsärikoksissa antaa Joensuun yliopiston ympäristöoikeuden professorin Tapio Määtän mielestä aiheen jatkossa tarkemmin arvioida, onko metsäkeskuksilla kaikilta osin edellytyksiä hoitaa niille osoitettuja viranomaistehtäviä.
Määtän mukaan metsärikosten valvonta voitaisiin siirtää alueellisten ympäristökeskusten vastuulle. "Se sopisi hyvin ympäristökeskusten vastuulla olevan luonnonsuojelulain valvonnan kanssa. Samalla se olisi voimavarojen tehokasta käyttöä."
"Metsäkeskuksilla on väärä käsitys velvollisuuksista. Rikosilmoituskäytäntö vaihtelee metsäkeskuksissa. Useat keskukset tekevät rikosilmoituksia lähinnä vain niissä tapauksissa, joissa ne ovat täysin vakuuttuneita siitä, että syyte tulee menestymään", Määttä selvittää
Joensuun yliopiston oikeustieteiden laitoksen metsäoikeuden tutkimusryhmä analysoi viiden vuoden ajalta lähes 400 ilmitullutta metsälain rikkomistapausta.
Metsäkeskukset tekivät rikosilmoituksen vain kolmasosassa niistä tapauksista, jotka tilastoitiin metsärikoksiksi. Tuomioon on johtanut lopulta vain 8,5 prosenttia.
Syyteharkinnassa olleista metsärikostapauksista peräti 68 prosenttia ei päätynyt tuomioistuinten käsittelyyn. Määrä on huomattavan suuri verrattuna muihin rikosepäilyihin. Vuosittain syyttämättäjättämispäätöksiä tehdään noin 26 - 32 prosenttia.
Taloudellisia
menetyksiä valtiolle
Metsälain rikkomisista on annettu tarkastelujaksolla 31 tuomiota. Näistä yksi tuomio on metsärikoksista, loput ovat lievempiä metsärikkomuksia. Sakkorangaistusten suuruus on vaihdellut kahdesta neljäänkymmeneen päiväsakkoon.
Määttä korostaa, että metsärikoksissa on kyse taloudellisesta rikollisuudesta.
"Tärkeätä on, että rikoksella saatu hyöty saadaan tehokkaasti perittyä valtiolle. Niissäkin harvoissa tapauksissa, jota päätyvät tuomioistuinkäsittelyyn, esimerkiksi puronvarresta hakatun puuston kantoraha-arvo jää useimmiten tuomitsematta valtiolle, jolloin metsärikos on kannattanut huolimatta siitä, että on sattunut jäämään kiinni."
"Pohjois-Pohjanmaa kuuluu niihin, jotka ovat vasta pikku hiljaa ryhtyneet toimimaan lain mukaan ja Lappi on toiminut lähes parhaiten", Määttä selvittää. Hän tähdentää, että kansalaisia pitäisi kohdella samalla tavalla eri puolilla maata myös metsärikkomuksissa.
"Esimerkiksi Lapissa metsälakia rikkoneella on ollut varsin suuri riski jäädä kiinni teostaan ja saada vielä rangaistuskin. Vastaavasta teosta vaikkapa Etelä-Savossa tai rannikolla on huomattavasti useammin selvinnyt jäämättä kiinni tai ainakin saamatta rangaistusta."
Etelä-Savossa ja rannikon alueilla ei ollut tarkastelujaksolla annettu yhtään tuomiota metsärikoksista, ei törkeimmistäkään.
Kainuussa vähän rangaistuksia
Kainuussa rikosten määrä oli kohtuullisen suuri, mutta niistä tuomittiin rangaistukseen vain hieman yli kaksi prosenttia. "Syyttäjältä saattaa puuttua edellytyksiä arvioida, mikä on normaalia ja mikä on epätavanomaista metsänkäsittelyä", Määttä toteaa.
Poliisin ja tuomioistuimen toiminta on ollut Määtän mukaan asianmukaista. "Lähes kaikki poliisin tutkimat jutut siirtyvät syyttäjälle. Useissa ympäristörikoksissa poliisi ei saa selvitettyä rikosta kuten laittoman kaatopaikan perustajaa. Epäilty metsärikoksentekijä on yleensä tiedossa toisin kuin ympäristörikoksissa."
Määttä kertoo, että useat tapaukset tulevat esille ympäristökeskusten aloitteesta.
"Luonnonsuojelujärjestöt ovat myös aktiivisia ilmoittamaan rikkomuksista metsäkeskuksille. Ne voivat tehdä rikkomuksesta samalla myös suoraan rikosilmoituksen."