Vaikka puun käyttömahdollisuudet ovat lähes rajattomat, paperi- ja massateollisuus ei voi kehua tutkimuspanostuksillaan. Uusien ideoiden löytäminen ja tuotteistaminen on kohtalonkysymys.
Ensiavun järjestäminen metsäyhtiöiden sokkipäätöksistä kärsiville paikkakunnille on lähtenyt liikkeelle ripeästi. Hallitus nimesi Kajaanin seutukunnan äkillisen rakennemuutoksen alueeksi ja jatkoi Etelä-Pirkanmaan pitämistä tuossa asemassa. Kainuun edusmiehet kävivät puolestaan UPM:n johdon luona heti torstaina.
Vaikka UPM ei kertonut vielä yksityiskohtaisemmin, mitä se aikoo tarjota irtisanottavien elämän helpottamiseksi, epäilemättä luvassa on jonkinlainen kädenojennus. Se on vähintä, mitä yritys voi tehdä. Voikkaalla UPM auttoi irtisanottuja muun muassa tukemalla uudelleenkoulutusta ja tarjoamalla starttirahaa. Ainakin näitä pitää tarjota myös Kajaanissa.
Samalla kun kärsivien tehdaspaikkakuntien sokkia pehmennetään, katsetta pitää suunnata eteenpäin. Pitkän jakson tähtäyspisteen on oltava siinä, että metsäklusteri pysyy edelleen Suomen hyvinvoinnin yhtenä tukijalkana. Kyseessä on suorastaan eloonjäämiskysymys. Urakan läpivientiin tarvitaan teollisuuden ohella julkista valtaa, tutkimusmaailmaa ja rahoittajia. Lupaavan näkymän avaa se perusasia, että ympäristön ja ilmaston kannalta puutuotteilla on ylivoimaisia etuja moniin uusiutumattomia luonnonvaroja kuluttaviin tuotteisiin ja materiaaleihin verrattuna.
Paperin ja sellun korvaajien tai niiden rinnalla jalostettavien uusien tuotteiden haku ei ole viime aikojen keksintö. Silti näyttää, että metsäteollisuus on nuokkunut kuluttajien tottumusten ja talouden muutoksissa. Esimerkiksi monet tutkijat ovat sitä mieltä, että suuret metsäyhtiöt panostavat uusiin asioihin aivan liian vähän. Yhtiöt puolustautuvat sanomalla, että jos hyvä idea löydetään, sen tutkimukseen kyllä tulee rahaa.
Alan innovaatioita edistävään toimintaan Suomen metsäklusteri panee tätä nykyä noin 400 miljoonaa euroa vuodessa. Suomen metsäteollisuuden vuotuiseen liikevaihtoon, runsaaseen 30 miljardiin euroon suhteutettuna summa ei kuitenkaan häikäise. Kaiken lisäksi paperi- ja massateollisuuden osuus metsäklusterin tutkimuspanoksista on vain noin sata miljoonaa euroa vuodessa. Pitkällä jaksolla tuo on auttamattoman vähän.
Jos taas ideoista on pulaa, niiden esiin nousua pitää edistää. Tällä hetkellä esimerkiksi metsäalan koulutus ja tutkimus on pirstaloitunutta. Paperi-insinöörejä valmistuu viidessä yliopistossa ja kahdessa ammattikorkeakoulussa. Vaikka paperi- ja pakkausteollisuuden perinteiset markkinat eivät kutistukaan silmänräpäyksessä, koulutuksen pitää valmistaa ihmisiä, jotka ymmärtävät myös muita aloja. Puhutaan niin sanotuista teknologioiden rajapinnoista.
Parin viime päivän keskusteluissa ovat vilisseet metsäteollisuuden uudet tuotteet kuten biodiesel ja muut energianlähteet, älykkäät pakkaukset ja nykyistä olennaisesti lujemmat paperit. Samaan aikaan pysyy voimassa se perusasia, että teollisuuden pitää saada Suomesta raaka-ainetta järkevään hintaan. Huoli raaka-aineen määrästä on paljon pienempi murhe.
Iso haaste on se, että uusien ideoiden kehittäminen myyviksi tuotteiksi on alalla tavannut viedä vuosia. Nykyistä kovempien tutkimuspanosten tarve korostuu tästäkin syystä. Varmaa nimittäin on, että parhaiten tulevaisuudessa pärjäävät alalla ne, jotka uudistuvat nopeimmin. Siksi metsäalan suomalaisten toimijoiden on tavattoman tärkeää puhaltaa yhteen hiileen.