Met­ro­po­li­ta­nin ooppera tuli ilmojen teitse

KalevaHaaparanta "Kyyneleethän ne minusta jo puristivat", Haaparannan kanttori Ei

Haaparanta "Kyyneleethän ne minusta jo puristivat", Haaparannan kanttori Eila Toikka nauraa väliajalla. Kapellimestari Plácido Domingo on juuri heilauttanut kättään kolmannen näytöksen päätteeksi New Yorkissa Metropolitan-oopperassa ja passittanut koko näyttelijäkaartin kulisseihin virittäytymään loppuhuipennukseen.

Ja kun kyseessä on ranskalaisen Charles Gounodin ultrasensuelli tulkkaus William Shakespearen Romeosta ja Juliasta, tiedetään varmuudella, että kyynelten vuosta tulee silloin vielä hereämpi.

Eri puolilla Pohjois-Amerikan mannerta, monessa Euroopan maassa ja 38 ruotsalaisessa elokuvateatterissa nieleskeltiin ja rutisteltiin nenäliinoja yhtä aikaa, kun rakastavaiset Metropolitanin näyttämöllä kuolemansa kynnyksellä ja iäisyyden katkaisemaa kaihoaan itkien turhaan yrittivät hapuilla toistensa käsiä. New Yorkissa elettiin tuolloin myöhäistä lauantai-iltapäivää. Haaparannalla kello oli 22.30.



Tekniikka Brysselistä


Romeo ja Julia lennätettiin digimuodossa suorana lähetyksenä sopimuksen tehneisiin maihin ja teattereihin satelliitin välityksellä.

Haaparannan elokuvateatterissa on jo entuudestaan ensiluokkainen äänentoisto, mihin kaupunki satsasi 300 000 kruunua (31 700 euroa). Ääni teatteriin tulee 12 kaiuttimesta. Digilähetyksen vastaanottotekniikka vuokrattiin Brysselistä.

Kulttuuritoimenjohtaja Tapio Salo uskoo, että raha tulee takaisin pääsylipputuloina.

Eila Toikka on käynyt kahdesti New Yorkissa ja nähnyt siellä Faustin ja Figaron häät. Nyt hän on 70 ruotsalaisen ja suomalaisen kanssa Haaparannan kansantalolla, Folkets Husissa.

"Ei tämä tietenkään samaa ole kuin istua Metropolitanin katsomossa", hän vertaa. Ja jää miettimään, että mitä tämä sitten on?

Teatterin suuri valkokangas tuo näyttämön niin lähelle kuin Metropolitanin etupermannolla istuisi. 15 kameraa välittää valkokankaalle sellaisia kuvakulmia ja lähikuvia, joita newyorkilainen yleisö ei koskaan näe edes kiikareilla.

Kamerat vievät haaparantalaisyleisön näytösten väliajalla myös kulisseihin, missä solistit elehtivät etäyleisölleen ja manut asettelevat lavasteita.

Köyhän miehen oopperaksikaan Eila Toikka ei elämystä luokittelisi, vaikka Haaparannalla kaikille paikoille pääsee 22 eurolla. Metropolitanissa lippujen hinnat ovat 93-322 euroa.

"Mutta kun esityksen näin näkee, se nostaa pintaan paljon tunteita. Eikö se jo riitä määrittelyksi", Toikka pohtii.

Yhden selkeän edun Toikka näkee Haaparannalla. "Täällä ei ole niin kylmä kuin Metropolitanissa."

Ensimmäisen kerran hän laittautui New Yorkissa keveisiin parhaisiinsa, ja ihmetteli, miksi muu oopperayleisö tulee palttoissaan ja muissa lämpimissään. Esityksen jälkeen vilusta tutiseva Hoikka ei enää ihmetellyt. Ilmastointi oli viritetty kireälle.



Kuin oopperassa ikään


Etäoopperan luonne oli selkeästi herättänyt etukäteispohdintaa naisvoittoisessa yleisössä. Osa oli selkeästi pukeutunut paremmin kuin esimerkiksi elokuviin ja ainakin yksi pitkä iltapuku salissa nähtiin.

Toikka kehuu maailmalla korkealle rankattua solistiparia. Oopperasta mitään tietämätönkin kuuli ja etenkin näki, että Julia, venäläissyntyinen sopraano Anna Netrebko, oli nainen paikallaan. Jo hänen ensimmäinen aariansa juoksutti inhottavaa hiirilaumaa pitkin selkärankaa.

Romeo, ranskalainen tenori Roberto Alagna, oli turhan lyhyt ja hempeänsinisissä kamppeissaan ja korkokantabuutseissaan nyhverön oloinen rakastaja siihen saakka, kunnes antoi äänensä puhua.

Jossain päin Alagnan mittaiset miehet nimetään persjaloiksi, mutta Toikalla on ammattimainen näkemys. "Tenorit ovat yleensäkin aika pientä sorttia. Mutta huomasitko, miten taitavasti ohjaaja oli asetellut heidät, ettei pituuseroa juuri huomannut?"

Ilmoita asiavirheestä