Helsingin Olympiastadionin legendaarinen tornikin lienee huojunut musiikin tahdissa, kun amerikkalainen superraskassarjalainen - niin sointinsa kuin menestyksensäkin perusteella - Metallica jyräsi yli kahden tunnin ajan tuttuun ja Suomessakin niin rakastettuun tapaansa.
Metallica vieraili Suomessa jo kahdeksatta kertaa, eikä yhtyeen konsertin useampaan kertaan kokeneille, joita yleisön joukossa taatusti oli paljon, ollut suuria yllätyksiä tarjolla. Eikä yllätysten tarjoaminen ole Metallican tavoitekaan. Raskas rock ja sen yleisö taipuu mielellään konservatismiin - sitä halutaan ja sitä tarjotaan, mikä jo aikoja sitten on hyväksi ja toimivaksi havaittu.
Vanhat suosikit purivat parhaiten
Metallica on lavalla hurjasta saundistaan huolimatta epämääräisellä tavalla sympaattinen ryhmä. Laulaja James Hetfieldkin näyttää lähinnä suomalaiselta rekkakuskilta ja verkkareissaan rumpuja paukuttava Lars Ulrich positiivisella tavalla sekopäiseltä. Kitaristi Kirk Hammett on Metallican tyyliniekka ja uusi basisti Robert Trujillo Ulrichin verkkarihousuista huolimatta se yhtyeen jäsenistä, joka näyttää eniten urheilijalta.
Ennen keikkaa kitaristi Kirk Hammett ehti jo hetken miettiä, onko Helsingin sää jo vähän turhankin kolea täydellisen konsertin soittamiseen.
- Kolea ilma tuntuu sormissa, ja silloin soittaminen voi ajoittain olla hankalaa. Mutta siitä ei saa välittää, on Metallica konsertoinut paljon kylmemmissäkin olosuhteissa, Hammett totesi.
Eikä kolea sää haitannutkaan. Metallica oli taas kerran se vanha kunnon panssarivaunu, joka jyrää pienempien kulkuneuvojen yli niitä edes huomaamatta. Eniten yleisön mieleen näyttävät olevan edelleen vuonna 1991 julkaistun, bändin itsensä mukaan Metallicaksi nimeämän albumin klassikot kuten Enter Sandman tai Nothing Else Matters.
Se toinen, näkymätön rumpali
Stadionin perjantain konsertissa jyhkeästä äänimassastaan tunnetun Metallican vyöryttämä tukeva sointi ei toistunut aivan yhtä hyvin stadionin jokaisen kolkkaan. Kentällä seisseet ylistivät konsertin jälkeen kilvan yhtyeen täydellistä äänentoistoa, kun taas esimerkiksi lipan alla istuneet saivat keikan loppuun asti hämmästellä samaa asiaa: lavalla on yksi rumpali, joka lyö tismalleen oikeaan aikaan, mutta vastakkaisessa kaarteessa takoo joku näkymätön kaveri, joka on koko ajan potkun myöhässä.
Suuret stadionit ovat oikukkaita konserttipaikkoja äänentoiston järeimmillekin ammattilaisille. Ei ihme, että Metallican kitaristi Kirk Hammett sanoo joskus kaipaavansa takaisin yhtyeen alkuaikojen pienempiin keikkapaikkoihin.
- Se on minun romanttinen puoleni. Siinä oli jotenkin oma hohtonsa, kun neljä kaveria matkusti bussissa keikalle ja esiintyi lopulta paikassa, joka oli millainen nyt milloinkin sattui olemaan, kitaristi Hammett romantisoi.
