Kammottavat hokemat "hevillä ei voi hävitä" ja "paskakin hevi on parasta" ovat suomalaisten mielestä täyttä totta. Populaarimusiikin trendit tulevat ja menevät, mutta metallikansa porskuttaa.
Tänä viikonloppuna keskellä Helsinkiä järjestettävä Tuska myytiin loppuun viikkoja sitten. Eikö metallibuumi taitu vieläkään?
"Ei ainakaan meidän näkökulmasta näytä siltä. Musiikkityyli on tullut jäädäkseen. Yhdysvaltain markkinoilla myydään paljon levyjä ja ihmiset käyvät keikoilla. Ja nuori sukupolvi on tulossa", sanoo promoottori Jouni Markkanen Tuskan järjestävästä Finnish Metal Events -yhtiöstä.
Metallin erikoisasema näkyy suomalaisessa festivaalikartassa. Tuska järjestettiin pienenä klubifestivaalina ensimmäisen kerran vuonna 1998. Nyt se on kolmipäiväinen. Ouluunkin on syntynyt 2000-luvulla Jalometalli.
"Jalometallin lipunmyynti on lähtenyt liikkeelle paremmin kuin aikaisempina vuosina. Loppuunmyyntipuheisiin uskon sitten kun itse näen", sanoo promoottori Marco Järvenpää.
Metallipainotus näkyy myös muilla rockfestivaaleilla ja toistaiseksi yleisöä on riittänyt. Toisaalta isotkin metallinimet ovat marginaalikamaa maailman hittiartisteihin verrattuna, siis halvempia.
"Eivät ne ole sitä ihan tylyintä kastia, mutta osa on maailmanluokan hintaisia. Miljoonaluokkaa ei kuitenkaan noissa puitteissa voi tehdä", Markkanen sanoo. Tuska-alueelle Kaisaniemenpuistoon mahtuu 11 000 metallifania.
Listamusiikkia
Nykyisen metallibuumin nousun Markkanen ajoittaa 1990-luvun viimeisiin vuosiin. "Meille itsellekin on ihan täysi mysteeri, mitä silloin tapahtui."
Metalliin erikoistuneen levy-yhtiön Sakara Recordsin toimitusjohtajalla Tuomo Saikkosella on vastaus. Metalli ei ole enää pelkästään nuorukaisten juttu. Nyt korjataan 1980-luvulta asti kylvettyä satoa. 25 vuotta sitten Iron Maidenia kuunnelleet pikkupojat ovat aikamiehinäkin jatkaneet harrastusta.
Saikkonen itsekin on 1980-luvun ensimmäisen metallibuumin kasvatti. Toimitusjohtaja soittaa kitaraa Mokomassa, joka on yksi kotimaisen metallin 2000-luvun menestystarinoista. Kultalevyäkin on juhlittu.
Suomen levymyyntilista onkin kummallinen. Äärimetalli voi nousta kärkipaikoille. Listamenestystä auttaa ulkomaisten hittilevyjen romahtanut menekki. Toisaalta metallifanit ovat uskollisia levynostajia.
"Metallikulttuuri on kokonaisvaltaista fanittamista ja ylpeyttä siitä asiasta. Ei auta mennä foorumeille pullistelemaan, jos ei omista yhtään bändin levyä", Saikkonen näkee.
Äijien laji
Saikkonen erottaa toisistaan muodikkaan heavytrendin ja metallikulttuurin, jossa hän itse toimii. Siihen ei kuulu särökitaravallilla ryyditetty popmusiikki, jota nykyään sanotaan heavyksi.
"Trendikäs heavy on sitä, että Katri Helena voi olla Seuran kannessa ja näyttää pirunmerkkejä. Se on eri heavya kuin mistä Cannibal Corpse laulaa", Saikkonen viittaa amerikkalaiseen death metal -orkesteriin, jonka sanoitukset perustuvat verellä ja suolenpätkillä herkutteluun.
"Oulussa on menty pikkuisen metsään. Metallina pidetään sellaista, millä ei ole asian kanssa mitään tekemistä", sanoo puolestaan Järvenpää.
Kotimaisessa metallikulttuurissa eletään Saikkosen mielestä suvantovaihetta. Uusia piristäviä tekijöitä ei ole muutamaan vuoteen ilmaantunut. Nuoria muusikkoja vaivaa liiallinen konservatiivisuus ja genreuskollisuus.
"Children of Bodom -paita päällä vedetään samanlaisilla kitaroilla ja koitetaan kuulostaa ihan samalta."
1980-luvun lopussa metalligenreä veivät eteenpäin Stonen ja Amorphiksen kaltaiset alle parikymppisten koltiaisten yhtyeet, mutta nyt uskottava metalli on aikuisten äijien laji.
"Kun harmaatukkainen nelikymppinen äijä huutaa Reign in Blood, siinä on erilainen klangi, kuin että 17-vuotias jätkä huutaa samaa asiaa", Saikkonen sanoo. Hän tarkoittaa ikijyrä Slayerin harmaapartaista keulahahmoa Tom Arayaa, joka ärjäisee Tuskassa sunnuntaina.