Tuona syksyisenä lauantaina, lokakuun 14. päivänä 1995, Heinäpäässä iskee kasvoja vasten tuttu kolea tuuli. Hiekkatekonurmikentän laidalla osa katsojista on jo kaivanut pipon päähänsä tai ainakin hanskat käteensä.
Kentällä OTP:n ja TPS:n B-juniorit kamppailevat Suomen mestaruudesta. Joukkueet ovat päätyneet sarjassa tasapisteisiin ja OTP on saanut uusintaottelun kotikentälleen. Koska Oulussa ei pelata jalkapalloa kakkosta korkeammalla, tehdään tässä junioriottelussa jopa kauden epävirallinen katsojaennätys.
Pelikello on tikittänyt lauantain alkuiltapäivässä vasta 19 minuuttia, kun OTP:n Vesa Järvitalo saa pallon laidalleen. Sähäkkä keskikenttäpelaaja niputtaa harhautuksillaan turkulaisten puolustajia ja etenee päättäväisesti kohti maalia.
Pitkänhuiskea hyökkääjä Antti Ervasti huutaa pelikaveriaan syöttämään, mutta Järvitalo menee loppuun asti ja ampuu 1-0-maalin. Oululaisjuniorit saavat nopeasti haudattua maalintekijän kasan alimmaiseksi.
Järvitalo ottelu päättyy kuitenkin saman tien. Hän loukkaa tilanteessa nilkkansa ja valmentaja Aki Lahtinen joutuu vaihtamaan nuorukaisen kentältä pois.
TPS hakee tasoitusta, mutta OTP:n puolustuksessa Jarkko Okkonen ja Tomas Kuusijärvi ovat tilanteen herrana. Keskikentällä Markus Heikkinen ja Miikka Pääkkö pitävät pelin hallussaan, ja kärjessä taitava Ervasti on vaarallinen.
Järvitalon maali riittää siihen, että Oulussa juhlitaan jalkapallon Suomen mestaruutta.
Pelistä polvivamman takia poissa ollut Antti Palomaa unohtaa kainalosauvansa vaihtopenkin viereen ja menee muiden mukaan kentälle riemuitsemaan.
Palomaa on kuitenkin tehnyt jo ratkaisunsa: hänen tulevaisuutensa on jossain muualla kuin jalkapallossa. Mutta joukkueessa on monta pelaajaa, jotka ainakin haaveilevat jonkinlaisesta jalkapalloilijan urasta.
Ja oululaiset jalkapalloihmiset ovat varmoja: eiköhän kaupunki palaa näillä eväillä pian takaisin liigakartalle.
Kausi loppui juhliin, mutta mitä sitten tapahtui?
Muutama
liigapelaaja
Yksitoista vuotta myöhemmin nuo lokakuisen päivän sankarit ovat 27-28-vuotiaita, siis jalkapalloilijoita parhaassa iässään.
Osa joukkueen pelaajista lopetti jalkapallon hyvin nopeasti, toiset jatkoivat myöhemmin alemmilla sarjatasoilla. Vain Markus Heikkinen ja Jarkko Okkonen ovat luoneet uran liigassa - Heikkinen myös ammattilaiskentillä. Janne Hietanen pelasi tuolloin lähes koko kauden A-junioreissa, mutta oli uusintaottelussa mukana ja sai SM-kultaa.
Yksikään Suomen mestareista ei ole pelannut Oulussa liigaa, koska kaupungissa ei ole ollut liigaseuraa näiden 11 vuoden aikana. Ei vaikka kolme vuotta OTP:n B-juniorien mestaruuden jälkeen, syksyllä 1998, OLS:n vastaava ikäluokka sai kultaa kaulaansa.
Siitäkin joukkueesta on mennyt poikia ammattilaiseksi ja liigatasolle.
OTP:n mestarijoukkueesta parhaat pojat pääsivät seuraavaksi kaudeksi ykkösessä pelanneen OPS:n edustusjoukkueeseen. Heikkinen lähti ensimmäisenä liigaan, vuonna 1997 TPS:aan. Okkonen siirtyi Kemin kautta FC Hakaan, jonka luottotopparina hän pelaa edelleen.
Oululainen
ilmapiiri
Muillakin oli suunnitelmia. Valmentaja Aki Lahtinen esimerkiksi oli täysin varma, että Antti Ervastista tulee liigapelaaja. Ervasti siirtyikin Tampereelle TPV:n väreihin, mutta mahdollisuudet liigapeleihin kariutuivat moniin eri syihin - muun muassa huonoon tuuriin.
"Valehtelisin, jos sanoisin, etten olisi jossain määrin katkera. Jätkät (Heikkinen ja Okkonen) ovat tehneet komean uran. Minulla on ollut huonoa tuuria, mutta myös omia huonoja valintoja. Ja ovathan muutkin jalkapalloilijat loukkaantuneet", Ervasti miettii rauhallisesti.
Monen pelaajan kohdalla kaikki voisi olla toisin, jos Oulussa olisi ollut valmiina tasokas edustusjoukkue ja toimiva organisaatio.
"Oulussa oli sellainen ilmapiiri, että täältä on päästävä muualle. Jos seurojen tausta olisi ollut parempi, Oulusta ei olisi ollut pakko lähteä", Ervasti muistelee.
Lahtiselle poikien siirrot Oulusta pois eivät tulleet yllätyksenä.
"Täällä kiersi juttuja monista luvatuista asioista, jotka eivät olleet toteutuneet."
Lahtisen mukaan mestariryhmä oli karkeasti jaoteltavissa kahteen osaan. Toiset tähtäsivät jalkapalloilijana eteenpäin, toiset kulkivat pelimatkoilla koulukirjat kassissaan.
Mestaruudesta ei
harhakuvitelmia
Antti Palomaa oli lahjakas pelaaja, mutta hänelle oli jo mestaruusvuonna selvää, että yritys jalkapalloilijaksi saa jäädä. Palomaa oli tuolloin palannut takaisin B-junioreihin loukkaantumisen ja puolentoista vuoden tauon jälkeen.
"Päätös ei ollut helppo, mutta koulumenestykseni oli hyvä, ja opiskelu kiinnosti. Jos jalkapalloilijana aikoo huipulle, se vaatii todella paljon. Kävin kyllä useita keskusteluja vanhempien, valmentajien ja muiden pelaajien kanssa", Yleisradion radiouutisten ulkomaanosastolla kesän työskentelevä Palomaa muistelee.
Palomaan mielestä joukkueesta näki, ketkä ovat menossa terävimmälle huipulle.
"Makosta (Heikkinen) ja Jarkosta (Okkonen) oli selvä kuva, että he panostivat jalkapalloon vahvasti. Pojat treenasivat paljon myös omalla ajallaan. Ehkä me muut ajattelimme, että katsotaan, jos jostain voisi aueta paikka."
Palomaa ei usko, että Suomen mestaruus häikäisi pelaajien ajattelutapaa ja odotuksia.
"Tajusimme, että ei tämä mikään miesten mestaruus ole. En usko, että kenelläkään tuli suurempia harhakuvitelmia, vaikka saatoimmekin haaveilla kaikenlaista."
Vuoden 1995 mestarijoukkueen tarina lienee lopulta hyvin tavallinen. Muutama pelaaja pääsee huipulle, osa pelaa esimerkiksi kakkosen tasolla ja jotkut suuntaavat ajatuksensa nopeasti muualle.
Tässä tapauksessa tarinan opetus on, että yksikään heistä ei ole pelannut liigaa kotikaupungissaan. Hopeajoukkue TPS:stä viisi pääsi liigatasolle - lähinnä siksi, että Turussa on ollut liigaseuroja.
"Oulussa riittää harrastajia ja olosuhteet ovat kunnossa. Tämän mysteerin kun ratkaisisi, niin olisi olalle taputtelijoita", Antti Ervasti hymähtää.