Oulu Kärppien kapteeni Ilkka Mikkola ottaa hillityn huikan ohrapirtelöstään ja tuijottaa kaukaisuuteen. On sunnuntai-iltapäivä. Mestarijoukkue virittäytyy toiseen juhlintapäivään keskustan ruokaravintolassa, mutta Mikkola, 29, puuhaa jo lähtöä kotiin Talvikankaalle.
"Kauden aikana olen paljon poissa kotoa. Haluan viettää aikaa perheeni kanssa", Mikkola perustelee.
Kahdeksan mestaruuden ennätysmiehen hihaan on tarttunut elämänkokemusta jo niin paljon, että asiat loksahtavat helposti oikeisiin mittasuhteisiin.
Teatrian kultajuhlat olivat Mikkolalle kova juttu. Mutta parhaalta tuntui, kun sai painaa aamulla pään tyynyyn kotona Talvikankaalla.
"Aamulla oli sitten vielä aikaa leikkiä lasten kanssa", 4-vuotiaan Maks-pojan ja 1-vuotiaan Milla-tyttären ylpeä isä kertoo.
Pudotuspelien aikana jääkiekko on valtakunnan ykköspuheenaihe, lähes elämää suurempi asia.
Mikkolalle jääkiekko on työ ja tärkeä osa omaa identiteettiä, mutta ei missään nimessä koko elämän sisältö.
"Tässä lajissa ei ole mitään pakkovoittoja. Eikä ole niin, että jos et voita, niin sinut ammutaan torilla. Me pelaajat ymmärrämme voittamisen ja häviämisen eron paljon paremmin kuin kiekkohullu pohjoissuomalainen", Mikkola sanoo.
"Lopultakin tämä on vain jääkiekkoa, ei mitään muuta."
Notkea kuin vaivaisukko
Kun Mikkola nousee ravintolan pöydästä, kiinnittyy huomio huippu-urheilijan kävelyyn. Jääliläinen ontuu kuin 1500-luvun vaivaisukko. Vain keppi puuttuu.
Silti sama henkilö on vajaa vuorokausi aiemmin pelannut kivikovan ammattilaissarjan finaalissa - vasemman polven ylempi sivuside katkenneena.
"Polvi tuntuu nyt erittäin jäykältä. Tuntemukset ovat olleet sellaiset, että jos en ole ollut kentällä, on voinut kuvitella, ettei pystyisi pelaamaan enää koskaan", Mikkola kuvailee.
Mikä saa puolikuntoisen miehen leikkimään terveydellään?
"Kipu oli kova, mutta vamma ei ollut niin vakava, että koko uran jatko olisi ollut vaakalaudalla", Mikkola korostaa.
"Lopulta kyse oli siitä, että uskoin pystyväni auttamaan joukkuetta. Toisaalta kapteenin rooli velvoitti. Ja olihan se ollut aivan älytön pettymys, jos pelit olisi joutunut jättämään kesken silloin, kun finaalit alkavat."
Matkan varrella asiantuntijat epäilivät pelaajien sitoutumista joukkueeseen, joka hajoaa kauden jälkeen maailman tuuliin. Mikkolan mukaan sitoutumisesta kannattaa kysyä joukkueen lääkäreiltä.
"Totuus on, että en ole koskaan ollut joukkueessa, jolla on ollut finaalipeleissä näin paljon vammoja. Lääkärit sanoivat, että puudutusainetta kului loppuottelusarjan aikana enemmän kuin koko runkosarjan aikana yhteensä."
Tyyni mutta ei tunteeton
Mikkola tiedostaa erikoisasemansa Suomen seuratuimman palloilujoukkueen keulakuvana. Kuluvan kauden aikana kapteeni sai ottaa kantaa asioihin, joilla ei ollut mitään tekemistä itse pelin kanssa.
Jere Karalahden huumekohu ravisteli joukkuetta rajusti, vaikka ulospäin Mikkola ei tunnelmakommentteja huudellut.
"Kaiken piti olla hyvin ja sitten kolahti sellainen juttu. Se ei ollut missään nimessä helppo tilanne", Mikkola myöntää.
Tulevien päivien juhlintaan ja yhdessäoloon sekoittuu myös aimo annos haikeutta. Mikkola suhtautuu joukkueen hajoamiseen ammattimiehen asenteella - tyynesti, mutta ei tunteettomasti.
"Hetki tuo tunteet pintaan. Bros, Hyvönen, Laamanen, varmaan Pesonen... Kyllä näiden jätkien lähtö kirpaisee. Mutta tällaista lätkä on. Kun uusi joukkue aloittaa harjoittelun, alkaa yhteishenki taas pikkuhiljaa hitsautua."
Onko Ilkka Mikkola osa uutta Kärppien joukkuetta?
"No, sen verran voin paljastaa, että neuvotteluja Juhan (Junno) kanssa on ollut."
Mikkola hymyilee leveästi ja nousee pöydästä. Maks ja Milla odottavat isää jo kotiin.