Kirjailija Timo K. Mukka (1944-73) ja tämän tuotanto puhuttavat ihmisiä yhä voimakkaasti, vaikka kiistellyn kulttuuripersoonan kuolemasta on kulunut yli 30 vuotta. Kalevan lauantainen Mukka-tietoisku täytti Haapaveden ammattiopiston auditorion liki viimeistä penkkiä myöten.
Kalevan tietoisku ei tarjonnut läsnäolijoille lopullista totuutta vaan näkökulmia, joiden avulla kirjailijan sielunmaisemaa voi tulkita paremmin. Mukka-mysteerin täydelliseen purkamiseen ei pysty kukaan.
Panelisteina kuultiin kirjailija Katariina Romppaista, tutkija Panu Rajalaa sekä kriitikko Olavi Jamaa. Rajala kertoi lennokkaasti 1970-luvun alun vuosista, jolloin hän tutustui Mukkaan.
"Pellon-talon pirtissä istui epäluululoinen mies", Rajala kuvaili vierailuaan kirjailijan kotiin.
Mukan seksuaalisesti ladattu, uskonkiihkoinen, kuoleman ja veren täyttämä esikoisteos Maa on syntinen laulu (1964) kirvoitti aikanaan kehuja mutta myös paljon kritiikkiä. Herkän luonnonlapsen oli vaikea käsitellä kielteistä palautetta.
"Hän loukkaantui kriittisistä kommenteista ja ahdistui", Rajala tiesi.
Huumori ei
iske etelässä
Taloudellinen ahdinko ja kirjailijauran kiivas julkaisutahti - yhdeksän teosta kuudessa vuodessa - vain pahensivat tilannetta.
"Keskeneräisyys leimaa osaa Mukan teoksista. Aineksia olisi ollut johonkin paljon suurempaan", aprikoi Rajala, joka sorvasi käsikirjoituksen Mukan esikoisen elokuvasovitukseen (1973).
Elokuvan ohjasi Rauni Mollberg.
"Mukka näki elokuvasta vain otteita ennen kuolemaansa. Hän piti näkemästään. Kuvaus oli oikeaa Lapin-elämää, ei postikorttimaisemien esittelyä."
Tietoiskun yleisö osallistui keskusteluun aktiivisesti.
Kirsti Reskalenko pahoitteli, että Mukan tuotannosta puhuttaessa seksuaalisuuden kuvausten osuus ylikorostuu.
"Mukka nimenomaan hyökkäsi teksteillään seksististä elämäntapaa vastaan", Olavi Jama huomautti aiheellisesti.
Pelkäksi seksillä mässäilijäksi Mukkaa ei voi leimata. Kirjojen balladimaisuus ja väkevä naturalistinen kerronta viestittävät aivan muuta.
Katariina Romppainen uskoi, että Mukka kärsi lappilaisuudestaan. Pohjoisen musta huumori ei aina lyö läpi etelässä.
"Mukan kirjoissa on naurua, joka jää etelän ihmisiltä huomaamatta", kemijärveläislähtöinen Romppainen vakuutti.
Mukan loisto
kantaa kauas
Ilmestymisensä aikaan (1964-70) Mukan kirjat herättivät kohua. Lappilainen käsitteli asioita ja ilmiöitä, joista oli aiemmin vaiettu.
2000-luvulla seksi tai alastomuus eivät juuri hätkäytä. Mielenkiintoinen kysymys on, millaisen arvon tulevat sukupolvet antavat Mukan tuotannolle. Harva 15-vuotias tietää Timo K. Mukasta tai tämän tuotannosta mitään.
"Jossain määrin lataus on toki purkautunut ja tekstit ovat haurastuneet", Panu Rajala myönsi.
Mukan unohtumista ei tarvitse kuitenkaan pelätä. Panelistit olivat vakuuttuneita siitä, että kirjailijan loisto kantaa pitkälle tulevaisuuteen.
"Mukka oli herkkä tarkkailija ja parhaimmillaan lasten sekä vanhusten kuvaajana. Tämä ominaisuus näkyy tietyissä sirpaleissa, joiden arvo säilyy aina", Rajala painotti.
Olavin Jaman tiivistys Mukasta oli ytimekäs:
"Kirjailija isolla K:lla."
Kun Toppilan laulustudio esitti auditoriossa kaksi Mukan koskettavaa runoa (Laulajan lempeä lauluja Sydän outona vavisten)laulettuna, oli Jaman sanoihin helppo yhtyä.