Messi otti tiu­kas­sa pai­kas­sa käyt­töön­sä 70-lu­vun kikan – Li­ver­pool nujersi Bayer­nin

Keskiviikkoillan Mestarien liigan pudotuspelien toisiin osaotteluihin lähdettiin jännittävistä asetelmista. Sekä FC Bacelona ja Lyon että Liverpool ja Bayern München olivat ensimmäisissä osaotteluissa pelanneet maalittomat tasapelit.

Video: MTV

Keskiviikkoillan Mestarien liigan pudotuspelien toisiin osaotteluihin lähdettiin jännittävistä asetelmista. Sekä FC Bacelona ja Lyon että Liverpool ja Bayern München olivat ensimmäisissä osaotteluissa pelanneet maalittomat tasapelit.

Jatkoon ja kahdeksan parhaan joukkoon etenivät Barcelona ja Liverpool.

Barcelonassa sankarin viitan otti tuttuun tapaan harteilleen Lionel Messi, joka antoi alkutahdit ottelulle tekemällä rankkarista Panenkan.

Kyse on rangaistuspotkusta, jolla hämätään maalivahti aavistamaan nurkkaan. Tämän jälkeen ei tarvita kuin pieni roikkupallo keskelle maalia. Kyseinen harhautus on saanut nimensä tšekkiläisen Antonín Panenkan mukaan. Hän teki tempun vuoden 1976 EM-kisoissa.

Messi iski ottelussa toisenkin maalin ja oli muutenkin Barcelonan hyökkäyspelin sielu. Ottelu päättyi lopulta 5–1-lukemiin, ja Barcelona jatkoi Mestarien liigan seuraavaan vaiheeseen tuolla yhteistuloksella.

Münchenissä maalinteon aloitti jo ensimmäisellä jaksolla vierasjoukkue Liverpool. Bayern tuli pian tasoihin, mutta toisella puoliajalla vieraat menivät menojaan.

Illan tähti oli Liverpoolin Sadio Mané, joka iski ottelussa kaksi maalia. Liverpoolin voittonumerot kirjattiin lopulta 1–3. Tämä jäi myös kahden ottelun yhteistulokseksi.