Itämereen laskevien jokiemme meritaimenkannoissa ei ole hurraamista.
Alkuperäiseksi luokiteltu kanta on jäljellä enää yhdeksässä joessa, ja niissäkin kannan häviämisriski on ilman tehokkaita hoitotoimia erittäin suuri, kerrotaan Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksesta.
Tänä syksynä meritaimenen luonnonpoikastiheydet olivat sähkökoekalastusten perusteella alle kymmenesosa jokien arvioidusta tuotantokyvystä.
Vain Suomenlahteen laskevassa Ingarskilanjoessa poikasmäärät ovat monipuolisen hoitotyön ansiosta kääntyneet nousuun.
Pohjois-Suomessa Tornionjoen sivujokien luonnonpoikastiheydet olivat kasvussa vuoteen 2003 saakka, mutta tänä syksynä ne olivat alhaisia jo kolmantena peräkkäisenä vuotena.
Tornionjoen kannan lisäksi Suomen puolella Pohjanlahtea on jäljellä vain kaksi luontaisesti lisääntyvää meritaimenkantaa, Lestijoen ja Isojoen kannat. Näistä erityisesti Lestijoen meritaimenen tilanne on äärimmäisen heikko.
Vähäistä luonnonlisääntymistä on tavattu vuosittain myös Kiiminkijoessa ja Merikarvianjoessa, mutta niissä kannat ovat todennäköisesti sekoittuneita tai siirrettyjä.
Asiantuntijoiden mukaan pahin uhka jäljellä oleville luonnonkannoille on kalastus merialueella.
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen tutkijan Alpo Huhmarniemen mielestä kalastuksen säätelyä tulisi tehostaa esimerkiksi verkkojen silmäkokoa kasvattamalla.
Kalastajien etujärjestöt ovatkin ainakin Perämerellä suhtautuneet myötämielisesti ehdotukseen siirtyä vaellussiian pyydyksissä vähintään 45 millimetrin solmuväliin.
Harvat taimennaaraat pääsevät palaamaan kudulle kotijokeensa, sillä suurin osa niistä joutuu kalastajien verkkoihin jo ensimmäisen merivuotensa aikana. Naaraat saavuttavat 60-65 sentin sukukypsyyskoon yleensä vasta kolmen merivuoden jälkeen.
Pyydysten silmäkoon kasvattamisen ohella jonkin verran hyötyä olisi meritaimenen alamitan nostamisesta.
Nykyistä neljänkymmenen senttimetrin alamittaa on esitetty nostettavan viiteenkymmeneen senttiin, joka sekin tosin on naaraan kutukypsyyskokoon nähden vielä liian pieni, Huhmarniemi muistuttaa.
On mahdollista, että meritaimenta on aikoinaan esiintynyt lähes kaikissa Pohjanlahden rannikon jokivesistöissä.
Alkuperäisenä syynä kantojen romahtamiseen ja häviämiseen ovat useimmiten olleet erilaiset ihmisen aiheuttamat muutokset jokiympäristössä.
Sellaisia ovat esimerkiksi perkaukset, ojitukset, maa- ja metsätalouden hajakuormitus sekä etenkin suurimmissa vesistöissä voimalaitospadot ja muut vaellusesteet.
Kutujokia on sittemmin pyritty kunnostamaan, ja patojen ohi on rakennettu kalaportaita. Myös eri-ikäisten poikasten istutukset luonnonkantojen tukemiseksi ovat olleet runsaita.
Lisäksi monissa Pohjanlahden rannikon entisissä meritaimenjoissa on tehty kokeiluja, joiden tavoitteena on kotiuttaa hävinneen alkuperäisen kannan tilalle jonkin muun vesistön kanta.
Esimerkiksi Kiiminkijokeen pyritään kotiuttamaan Iijoen meritaimen.