Viisikymmentäviisi hehtaaria. Tämän verran Suomen rannikon merimetsot tarvitsivat tänä vuonna pesimiseensä, kun lasketaan yhteen kaikkien merimetsoyhdyskuntien käyttämien luotojen ja saarten pinta-ala.
Merimetson moititaan pilaavan saaristomme, ja ovathan lintujen jätöksillään valkoisiksi kalkitsemat luodot kieltämättä hätkähdyttävä näky.
Moitteet eivät kuitenkaan ole missään suhteessa lintujen käyttämään mitättömään alueeseen nähden. Oululaisille asia vertautuu vaikkapa siten, että 55 hehtaaria on noin kolmannes Pyykösjärven pinta-alasta.
Kokonaan toinen kysymys on vielä, ovatko merimetsojen pesimäluodot rumia.
Ne voi nähdä myös saaristoa monipuolistavina, eksoottisina elementteinä.
Merimetsot eivät myöskään hävitä kaikkia kasveja pesimäluodoiltaan, kuten usein väitetään. Viimeksi palturia lasketteli alkuviikosta Hufvudstadsbladetissa puolustusministeri Carl Haglund, joka oli käynyt merimetsojahdissa Ahvenanmaalla.
Hän ihmetteli, miksei myös manner-Suomessa voisi ampua merimetsoja, jotka tappavat kaiken kasvillisuuden pesimäluodoiltaan.
Eivät tapa.
Suomen ympäristökeskuksen Suomenlahden saaristossa 1998–2010 tekemästä tutkimuksesta selviää, että merimetsot käyttävät luotojen pinta-alasta vain osan.
Usein vain nämä pesimä- ja oleskelualueet muuttuvat täysin kasvittomiksi.
Tämän vastapainoksi sadevedet laimentavat ja levittävät lantaa korkeilta paikoilta alemmas kallionrakoihin, joissa monet kasvit, kuten merisaunio, ruoholaukka ja keltamaksaruoho pystyvät käyttämään lisäravinteet hyödykseen.
Luodoille jäi myös tyypillisesti alueita, joiden kasvillisuuteen merimetsojen vaikutus ei ulottunut lainkaan.
Pieni joukko kasvilajeja kärsi selvästi merimetsojen saapumisen jälkeen, näkyvimpiä näistä olivat puut.
Linnut rakentavat mielellään pesänsä puihin ja katkovat niiden oksia pesätarpeiksi. Lisäksi puut saavat päälleen suurimmat lantakuormat.
Kasvillisuuden nopea elpyminen yllätti hieman tutkijoita. Eräällä luodolla merimetsoyhdyskunta pieneni noin puoleen edellisestä huippuvuodesta ja vähentynyt lantakuormitus näkyi yllättäen jo samana syksynä kallion laen kasvillisuuden elpymisenä. Myöhemmin kallion laki oli saanut kattavan kasvipeitteen.
Haglund antoi Hufvudstadsbladetin jutussa myös ymmärtää, ettei merimetso kuuluisi alkuperäiseen luontoomme. Siinäkin hän on väärässä.
Merimetso pesi Itämerellä vielä parisataa vuotta sitten, mutta kanta hävitettiin. Nyt laji on siis palannut luontaisille alueilleen.
Tänä kesänä merimetsojen pesiä laskettiin yhteensä noin 20 350. Se on yhdeksän prosenttia enemmän kuin edelliskesänä. Kannan kasvu on kuitenkin hidastunut huomattavasti 2000-luvun aikana.
Merikotkasta näyttää tulevan merimetsokantojen kasvua hidastava tekijä. Nyt seitsemän yhdyskunnan pesinnät epäonnistuivat osittain merikotkan vaikutuksesta.
Siinä ovat kahden saaristolajin runsastumiskehitykset törmäyskurssilla.
Jotkut kokevat merimetson runsastuminen kuitenkin yhä niin negatiivisena, että ryhtyvät laittomuuksiin.
Tänä vuonna tästä ikävästä piirteestä saatiin näyttöä Siikajoella, missä pesimäluodolta löytyi ainakin 70 tapettua poikasta ja 28 hävitettyä pesää.
Toivottavaa on, että syylliset saataisiin vastuuseen. Kokemukset eteläisemmän Suomen aiemmista tapauksista osoittavat valitettavasti, että tällaiselle petovihalle ei tahdo löytyä todistajia.
Kolumni