Merimetsokanta kasvoi Suomen merialueilla tänä vuonna vain prosentilla, tiedottaa Suomen ympäristökeskus. Pesiä laskettiin tänä vuonna olevan yhteensä noin 25 750 kappaletta, mikä on hieman yli 200 viime kesäistä enemmän.
Perämerellä kanta on kuitenkin edelleen hitaassa kasvussa, kun esimerkiksi Merenkurkussa ja Suomenlahdella se on viime vuosina pudonnut. Perämerellä laskettiin viime vuonna 620 pesää. Runsaimmilla pesimäalueilla pesiä on melkein 3 000. Suurimmat yhdyskunnat ovat Uudessakaupungissa ja Närpiössä.
Luonnontieteellisen keskusmuseon arvion mukaan pesivien parien lakipiste asettunee 22 000 ja 29 000 välille. Alueelliset vaihtelut eri merialueilla voivat kuitenkin olla vuosittain merkittäviä.