Suomen merikotkakannan 1990-luvulla alkanut voimakas kasvu jatkuu. Maamme alueella pesii nykyisin arviolta noin 250 merikotkaparia.
Rannikon parhaiden reviirien täytyttyä merikotkat ovat ryhtyneet etsimään tilaa seuduilta, joilla ne eivät ole aiemmin pesineet, sanoo WWF:n merikotkatyöryhmän jäsen, erikoistutkija Juhani Koivusaari.
Esimerkiksi Satakunnan rannikolle on ilmaantunut kymmenkunta kotkaparia, ja kanta levittäytyy pohjoiseen kohti Perämerta. Myös etelästä löytyy tilaa: Suomenlahdelle eteneminen on vasta alkanut.
Yhä useammin merikotkat etsiytyvät sisämaahan. Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa niitä vetävät puoleensa puolensadan kilometrin päässä rannikolta sijaitsevat lintujärvet. Merenkurkun alueella merikotkia on tavattu jo 10-15 kilometriä mantereen puolella. Lapissa merikotkia pesii muun muassa Lokan ja Porttipahdan tekoaltailla, joissa kalaa riittää ravinnoksi.
Moniruokainen
petolintu
Viime kesänä Kesonsuolla tehtyä Pohjois-Karjalan ensimmäistä pesimähavaintoa osattiin jo odottaa, sillä alueella on nähty merikotkia pitkään. Mutta myös yllättävämpiä elinympäristöjä tunnetaan. "Merikotkia voi löytyä seuduilta, joilla niiden ei kuvittelisi elävän", Koivusaari kertoo.
Selitys piilee merikotkan moniruokaisuudessa - se ei ole riippuvainen yksittäisestä saaliseläimestä, vaan syö kalojen ja vesilintujen ohella nisäkkäitä, esimerkiksi piisameita ja minkkejä. Raadotkin kelpaavat.
Niinpä merikotkia pesii Lapissa suoalueilla, joilla ei ole isoja vesistöalueita, vain pikkupuroja. Posion ja Ranuan rajamailla merikotkapareja ilmestyi 90-luvulla maakotkan tekopesiin, Kuusamossa niitä on elellyt ainakin kymmenen vuoden ajan.
Pesinnän edellytyksenä on, että ravintoa on tarpeeksi. Esimerkiksi Järvi-Suomessa vesistöt eivät pysy tarpeeksi pitkään auki, eikä pesiviä merikotkia olekaan sieltä tavattu vanhaa yksittäistä havaintoa lukuunottamatta. Inarijärven taas kuvittelisi laajuutensa vuoksi sopivaksi elinympäristöksi, mutta kuturantoja ja vesilintuja on liian vähän, selittää Koivusaari.
Itä-Suomen merikotkat eivät ole välttämättä peräisin länsirannikolta, vaan ovat voineet levittäytyä alueelle idempää Karjalan suunnalta. Myös Kuolasta saapuneita rengastettuja merikotkia on tavattu aina Saaristomeren talvehtimisalueella asti.
Silti nämäkin ovat osoitus tilanteen paranemisesta: kanta on kasvanut Itämeren kaikissa valtioissa.
Lapin yksilöiden alkukoti saattaa sen sijaan olla Norjan rannikolla. Ympäristömyrkkyongelmasta vapaalla seudulla merikotkakanta on ollut vahva iät ajat.
Sitkeä taistelu
tuotti tulosta
Merikotkan synkintä aikaa Itämeren alueella oli 1970-luvun alkupuoli. Suomessa niitä eli tuolloin arviolta 40-50 paria.
Vaikka kotkat yrittivät pesiä, ei suvunjatkaminen ottanut onnistuakseen. "Koko Suomesta tuli vuosittain korkeintaan kahdesta viiteen poikasta", Koivusaari kertoo.
Syynä olivat ympäristömyrkyt, ennen kaikkea DDT ja sen hajoamistuotteet kuten DDE, mutta myös PCB-yhdisteet. Ravintoketjussa kasautuneet myrkyt tekivät merikotkista steriilejä tai tappoivat niiden sikiöt.
Kannan romahtaminen näytti väistämättömältä. Siitä huolimatta suojeluväki aloitti vuonna 1972 WWF:n merikotkaprojektina tunnetun sitkeän viivytystaistelun. Keskeisimpiä keinoja olivat myrkytöntä ravintoa tarjonnut talviruokinta ja tekopesien rakentaminen saaristoon, josta metsätalous oli hävittänyt pesäpuut.
Tiedotuskampanjalla asiaa ajettiin ihmisten mieliin. Lisäksi pyrittiin pesintäalueiden rauhoittamiseen, mutta rahan puutteessa se oli hankalaa.
DDT:n käyttö kiellettiin Itämeren valtioissa 70-luvun kuluessa, Suomessa lopullisesti vuonna 1976. PCB:n kuriin saaminen on ollut monipolvisempi ja hankalampi prosessi. PCB:tä sisältävien tuotteiden valmistus ja maahantuonti kiellettiin Suomessa vasta 1990, ja sitä päätyy luontoon edelleen muun muassa kaukokulkeutumana.
70-luvun loppupuolella alettiin nähdä merkkejä merikotkakannan elpymisestä. "Se ei mennyt enää alaspäin", Juhani Koivusaari naurahtaa.
80-luvulla hidas elpyminen jatkui, kunnes kanta alkoi seuraavalla vuosikymmenellä selvästi kasvaa lisääntymiskyvyn parannuttua. Samalla tiellä ollaan edelleen.
Maksimimäärää
vaikea arvioida
WWF:n merikotkatyöryhmä on seurannut merikotkien syntyvyyttä ja kuolevuutta, jälkimmäinen on Koivusaaren mukaan nykyisin "epänormaalinkin pienellä tasolla". Ennuste on, että nykyisellä kasvuvauhdilla Suomessa pesii vuonna 2012 runsaat 500 merikotkaparia.
Kasvun myötä alkaa populaation itsesäätely reviirikamppailuineen. "Merikotkat voivat olla aika ärhäköitä ja tappaakin toisiaan", tutkija sanoo.
Populaatiotiheyden ylärajan arviointi on kuitenkin vaikeaa. Ensinnäkään merikotkan reviirin koko ei ole vakio: ennen isossakin saaristossa eli vain yksi pari, kun taas nykyisin merikotkat pesivät onnistuneesti jopa parin kilometrin välein - tosin saalistusalueiden tulee tällöin sijaita eri suunnissa. Lisäksi eri alueiden otollisuus ravinnon suhteen vaihtelee paljon.
Eikä merikotkien mahtuminen Suomeen riipu pelkästään luonnosta. Niiden rajoittamista vaativat mielipiteet voimistuvat erityisesti Ahvenanmaalla. Koivusaaren mukaan asialla ovat haahkaluotojen tyhjentymisestä katkeroituneet metsästäjät.
