"Ensimmäistä kertaa kun laiva lähti menemään yli Atlantin, tuntui että nyt on suuri tuntematon edessä. Se oli suuri seikkailu sen ikäiselle", sanoo Oulun sataman liikennepäällikkö Kaarlo Heikkinen. Merikarhu voisi hyvinkin sanoa, että meri vaikuttaa hänessä niin geeneissä kuin ympäristötekijänä. Hän kun on merenkävijä jo neljännessä polvessa. Ja kun perhettä ei vielä ollut, mikäpä nuoren miehen reissatessa.
Heikkinen pakkasi merimiehen pussinsa ja läksi kotoaan Toppilasta aavalle merelle: Vasta 16 vuoden ikäisenä hän otti ensimmäisen kesäpestinsä hinaajalla.
"Sukuni tausta on hyvin merellinen. Isäni oli koulutukseltaan merikapteeni. Hänen isänsä oli merellä, samoin kuin hänen isänsä. Vaarini oli luotsi Oulun ja Hailuodon alueella. Olen kaksivuotiaana mennyt satamaan, eli minulla on kohta viisikymmentä vuotta kokemusta merestä."
Koska Kaarlo Heikkisen isä toimi Oulussa satamakapteenina 1958-1976, perhe asui isän virka-asunnon myötä parinsadan metrin päässä laiturista, Toppilan satamassa.
Merikarhu kertoo villin linjan laivamatkoistaan vuosina 1975-77. Muutaman vuoden aikana hän ehti työlaivojen mukana kyntää mielenkiintoisia reittejä kohti eksoottisia maita. Hän tutustui Amerikkaan, Australiaan, Afrikkaan, Kaukoitään, Venäjään, Kiinaan - ylipäätään kaikissa maanosissa tuli käytyä.
Heikkinen luettelee kartan tarkkuudella maita, joihin hän työnsä kautta tutustui. Siinäpä tuli tutuksi myös rottien ja torakoiden kanssa:
"Suomella oli silloin sellainen kauppalaivasto, joka liikkui maailmalla. Laivat lastasivat eri puolilta maapalloa eri kohteista, ja tietenkin muonan ja lastin mukana laivaan tuli kaikenlaista", Heikkinen naureskelee.
Saudi-Arabiassa oli Punaisenmeren puolella Damman, jonka satamassa oli 1976 paljon laivoja ankkureissaan. Oli ruuhkaa. Laiva oli ottanut lastin mukaansa Euroopasta, ja mukana oli sahatavaraa, vehnäjauhoja säkeissä, keksejä, maitotonkkia, ihan mitä vaan. "Siellä oli käyttöä näille", Heikkinen muistelee.
Aarteita ei laivoissa ole ollut sellaisissa määrin, että merirosvon pelkoa olisi ollut. Tästäpä merikarhulle muistuukin mieleen Kongo ja satamakaupunki Pointe Noire. "Siellä pystyi vapaasti liikkua kaupungilla. Epäilen, että tänä päivänä yksin kulkevalle voisi käydä huonosti."
Vuosien aikana Heikkiseen on iskenyt ajoittainen kaipuu merille, pitäisikö vielä palata? Kaikesta tapahtuneesta on muistoissa hyvä mieli, eikä Heikkinen jäänyt kertaakaan satamaan, että laiva olisi jo lähtenyt.
Heikkiselle tärkeää oli päästä kiertämään Cape Hornin ympäri tammikuussa 1977 matkallaan Sydneystä Buenos Airesiin.
"Siellä on talvisin hyvin myrskyistä ja jäävuorivaraa. Niillä vesillä haaksirikkoutui purjelaivojen aikaan paljon laivoja", Heikkinen tietää.