Oulu Oululaisella Raili Forsénilla oli varmasti monen mielestä unelmalapsuus: hän asui karamellitehtaalla. Tai ainakin kodista oli palo-oven kautta suora yhteys tehtaalle. Isä Runar Forsén tuli 1930-luvulla Merijalin karamellitehtaan myyntijohtajaksi ja seuraavalla vuosikymmenellä perhe muutti tehtaan pihassa sijaitsevaan keltaiseen puutaloon, jossa Kuusiluodon lukio on parhaillaan evakossa.
Keltainen puurakennus onkin lähes ainoa, joka vanhasta tehdasmiljööstä on jäämässä muistoksi jälkipolville. Uusi kaava täyttää tontin asunnoilla.
Merijalinrannan asemakaava oli alkuvuodesta nähtävillä ja tavoitteena on, että kaava saataisiin valmiiksi ensi kesänä. Rakentamaan päästäisiin silloin jo ensi syksynä.
Taru päättyi melko tarkkaan 10 vuotta sitten
Merijalin karamellitehtaan taru Oulussa päättyi melko tarkkaan kymmenen vuotta sitten.
Tehtaan kuuluisin menestystuote oli tervapastilli Terva Leijona, jonka valmistus tosin oli siirretty jo hyvissä ajoin ennen tehtaan lopetusta Turkuun. Huumaavat tervantuoksuiset pölähdykset Merijalin suunnasta ovat kuitenkin vielä tiukasti monen oululaisen muistissa. Vähintään yhtä monelle Merijal on jäänyt mieleen ylittämättömänä luokkaretkikohteena.
Tervapastillin salaisuus oli tervassa, tai pikemminkin tervahöyrystä eristetyssä aromiaineessa diasetyylissä. Pastillin kehitti Merijalin tehtaan perustaja apteekkari Y.W. Jalander. Tervaa poltettiin tuohon aikaan normaalin arjen tarpeisiin muun muassa Tuirassa, jossa Jalander toimi apteekkarina.
"Jalander huomasi, että tervanpolttajat pysyivät ihmeen terveenä hengitellessään tervasta lähteviä höyryjä", kertoo Forsén.
Jalander kehitti Leipzigin yliopistossa 1930-luvun alussa menetelmän, jolla diasetyyli voitiin erottaa tervahöyrystä. Myyntiin pastilli tuli 1934. Nimensä se sai Jalanderin Helsingissä ja Oulussa sijainneista Leijona-nimisistä apteekeista.
Tehtaan karamellimestarit tuotiin Saksasta, koska Suomessa ammattikuntaa ei tuohon aikaa ollut. Mestarit olivat miehiä, mutta työväki oli varsinkin alkuaikoina pääasiassa naisia.
"Merijalin tytöistähän sitä puhuttiin, vaikka ikäjakauma oli kyllä kovin laaja."
Rannan saunassa oli valtavan hyvät löylyt
Forsénit muuttivat tehtaan pihapiiriin juuri sodan alla.
"Se oli aivan ihana asuinpaikka, tilavat huoneet ja kaunis näköala joelle. Rannassa oli sauna, jossa oli mahdottoman hyvät löylyt", muistelee Forsén.
Oli kodin sijainnista jotain haittaakin - kodissa on jatkuvasti vahva tervan ja karamellin tuoksu. "No, se oli välttämätön paha ja siihen jotenkin tottui." Karamellia Raili Forsén ei kuitenkaan muista ihmeemmin syöneensä.
Forsén on luovuttanut Pohjois-Pohjanmaan museolle tukun tehtaan vaiheista kertovia valokuvia. Niistä käy hyvin selville, kuinka karamellin valmistus oli pitkään käsityötä lähes kaikissa vaiheissa.
Yhdessä kuvassa karamellimassaa valmistetaan keittämällä isoissa padoissa, toisessa sitä "leivotaan" raaka-aineista, joita leipomuspöytien alla näyttää olevan säkeittäin. Kolmannessa seistä jököttää suu auki rivi myllyjä, joissa ei kuitenkaan sekoitettu betonia vaan tehtiin rakeita. Karamellit toisin sanoen hioutuivat koneessa pyöreäksi ja saivat samalla herkullisen sokeripinnan.
Lopuksi karamellit pakattiin, tietenkin käsityönä.