Me­ri­haa­ra: Nokia ker­to­nee ir­ti­sa­no­mi­sis­ta ensi vii­kol­la

Nokian Oulun ylempien toimihenkilöiden luottamushenkilö Mikko Merihaara kertoo, että ei tiedä ketä tämän päiväinen, Helsingin Sanomien uutisoima puhelinkokous koskee.

Nokia järjesti tiedotustilaisuuden uusista henkilöstön vähennyksistä Peltolassa kesäkuussa. Arvioitu vähennys Oulussa on 600 työntekijää.
Nokia järjesti tiedotustilaisuuden uusista henkilöstön vähennyksistä Peltolassa kesäkuussa. Arvioitu vähennys Oulussa on 600 työntekijää.
Kuva: Jukka Leinonen

Nokian Oulun ylempien toimihenkilöiden luottamushenkilö Mikko Merihaara kertoo, että ei tiedä ketä tämän päiväinen, Helsingin Sanomien uutisoima puhelinkokous koskee. Lehden mukaan yhtiö on kutsunut suomalaiset luottamushenkilöt puhelinkokoukseen kello 12.

"En tiedä kyllä tuosta. Meillä on seitsemät neuvottelut käynnissä. Se voi olla joku sellainen, missä en ole mukana", Merihaara sanoo.

Yhtiö kertoo mahdollisesti ensi viikolla enemmän, myös Oulua koskien.

"Varmaan ensi viikolla selviää. Joskus viikon puolivälin jälkeen, elokuun puolella", Merihaara kommentoi.

Helsingin Sanomat kertoi perjantaiaamuna, että Nokia kertoisi yt-neuvotteluiden päättymisestä työntekijöiden edustajille myöhemmin päivän aikana.

Nokiasta kuitenkin ilmoitettiin aamulla Helsingin Sanomille, että yt-neuvottelut työpaikkojen vähennyksistä jatkuvat vielä useissa toimipaikoissa Suomessa.

Lehden tietojen mukaan yhtiö vähentää Suomesta 3 700 työpaikkaa, mikä vastaa viime kuussa ilmoitettua enimmäismäärää.

Yt-neuvotteluiden alkamisesta tuli perjantaina täyteen kuusi viikkoa, mikä on laissa määrätty vähimmäisaika neuvotteluiden päättämiselle, jos kyse on mahdollisesti yli kymmenen henkilön irtisanomisesta.

Helsingin Sanomien uutinen aiheesta.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä