Meri-Toppilan Halpa-Hallin edustalla viime joulukuussa kaveriaan puukottanut 17-vuotias ulkomaalaistaustainen poika on tuomittu kolmen vuoden vankeuteen ja vahingonkorvauksiin. Oulun käräjäoikeus antoi päätöksensa perjantaina.
Tapahtumat saivat alkunsa nuorten illanvietosta. Illan aikana puukottajan ja uhrin välillä ehti olla sanaharkkaa ja nujakointia yksityisasunnossa, mikä päättyi siihen, että ulkomaalaistaustainen poika poistui asunnosta.
Pojat kohtasivat uudelleen yöllä kaupan pihalla, jonne nuoret kokoontuivat kertomuksensa mukaan sopimaan aiempaa riitaa. Puukottajan ja uhrin välit kiristyivät ja he alkoivat nujakoida uudelleen.
Puukottaja huitoi teräaseellaan ja iski uhria yhteensä neljä kertaa, mistä uhri sai vammoja käteensä, kainaloonsa ja ohimoonsa. Vaarallisin isku osui selkärankaan, minkä seurauksena uhrilla on alaraajojen täyshalvaus.
Syyttäjän mukaan puukottajan täytyi ymmärtää, että rintakehän alueelle osuvista puukoniskuista mahdollinen seuraus on kuolema.
Puukottaja tuomittiin nuorena henkilönä tehdystä tapon yrityksestä kolmen vuoden vankeusrangaistukseen. Hän joutuu korvaamaan uhrille muun muassa kivusta ja särystä yhteensä noin 23 000 euroa ja valtiolle asianajokuluista yli 3000 euroa.