Kolmena kesänä yhteensä liki 60 000 katsojaa on mille tahansa tapahtumalle komea saavutus. Meri-Oululla oli kiistaton sosiaalinen tilaus. Meri on Oulun historiassa ja myös tässä päivässä tärkeä elementti.
Osa kaupunkia on tosin kääntänyt ulapalle selkänsä, kääntynyt kohti maata fyysisesti ja henkisesti. Niinpä sisämaan lehti saattoi piikitellä Meri-Oulun alkuvaiheessa, että Oulua ei voi mieltää merikaupungiksi. Totuus on toinen, tietävät nyt Toppilansalmen rannan kolme näytelmää katsoneet vieraspaikkakuntalaisetkin.
Yleensä tapahtumien puutetta surkutellaan, mutta kukaan puhujista ei tartu toimeen. Oulussa löytyi puuhakas porukka, jota yhdisti visio Toppilansalmen upeasta kesätapahtumasta. Mukana oli taitajia luokkahitsaajasta tekniikan tohtoriin. Kukaan heistä ei kaihtanut tarttua sahaan, vasaraan tai kirveeseen.
Tekevälle sattuu, onnistumisia ja virheitä. Alkuvaiheen katsomon laakeutta on hämmästelty ja syitä selitetty. Muutostyö oli pakko tehdä.
Tekstien valinta onnistui kohtuullisesti. Kesällä katsotaan mieluusti kevyempää kuin talvisin. Vuonna 2002 saattoi mennä liiankin rempseäksi, mutta tasokkaat laulut pelastivat paljon.
Keskeisiin puuhamiehiin kuuluva Jussi Malmi heitti konkurssista lannistumattomana viime viikonvaihteen Kalevassa, että Olavi Virran muistonäytelmä olisi ehdolla ensi kesäksi. Se ei kuulosta hyvältä. Siitä puuttuu paikallisuutta, jota juuri tähän ympäristöön tarvitaan. Malmi on sittemmin harkinnut uudelleen. Hänellä on vaihtoehto tekstiksi.
Suunnitelmat jatkuvat. Horisontissa siintää kultareunainen pilvi: vuoden 2005 juhlat Oulussa. Kaupunki täyttää kunnioitettavat 400 vuotta. Jos joskus, niin silloin sopisi esittää näytelmä, jossa kohtaavat oululaiset tervaporvarit sekä kainuulaiset tervanpolttajat ja -soutajat. Kummat vaurastuivat vai vaurastuivatko kummatkin, kunnes rautalaivojen aika kutisti luonnonkyllästeen markkinat, Malmi mietiskelee.
Lähitulevaisuudessa näemme, mikä osa uusista kaavailuista toteutuu, vai toteutuuko mikään. Kaupungin näkyvyyden kannalta toivoisi jatkoa. Kukaan ei kuitenkaan tunnu tietävän, missä. Nykyinen paikka on uhattuna.
Konkurssi on aina huono tapa kuitata kertyneet laskut. Tässä tapauksessa se näyttää ainoalta mahdollisuudelta. Osalla puuhamiehistä on nimiä papereissa. He aistinevat piakkoin vedon tunnetta lompakon kohdalla.
Yhteiskunnan maanitteleminen maksumieheksi jälkikäteen on sopimatonta, ainakin kulttuurin osalta. Niin on, vaikka urheilun puolella on nähty, kuinka kunnat ja kaupungit ottavat vastuulleen velkoja ja saavat halleja haltuunsa. Matkailullekin on jossakin pantu painoa. Kemille Lumilinna on useina vuosina ollut taloudellisesti kova pala. Silti kaupungin päättäjät laskivat, että tukea kannattaa jatkaa. Turistien myötä verotulot karttuvat. Jokainen tapaus on silti omanlaisensa.
Taloudellisia mahalaskuja on Oulussa nähty monen tapahtuman yhteydessä, mutta sentään esimerkkejä onnistumisistakin. Valkosipuliyö on yksi parhaista. Se kerää vuosi vuodelta yhä enemmän väkeä. Ja laajeni jo öiksi. Eikä Ilmakitaransoiton MM-kisoja voi unohtaa, vaikka varttunutta väkeä on yleisössä vähän.
Koko Oulujokilaaksoa yhdistää kohta vuosikymmenen jatkunut kesäkuun alkupuolen Tervasoutu. Paljon on niitä, jotka jaksavat kerta kerran jälkeen ihailla vehmaita jokivarren näkymiä veneestä. Vielä useampia viehättää seurata puuhaa rannalta. Tuntuuhan soutu jälkikäteen hieman lihaksissa, mutta mitä siitä. Elämys on aito.
Elämysten kysyntä kasvaa. Suomalaiset oivaltavat vuosien tauon jälkeen, että kuvaruudun kautta kokee puutteellisesti. Jo elävän esityksen katsominen porukalla on aivan toista.