Islantilainen elokuvamies Baltasar Kormákur on vilahtanut näyttelijänä jopa Minä ja Morrisonissa, mutta Suomessa hänet tunnetaan parhaiten 101 Reykjavikin ohjaajana.
Kormákurin ohjaajanura jatkuu elokuvalla Meri, jossa liikutaan Islannin raukoilla rajoilla, meren ja vuorten puristuksissa hytisevässä kyläpahasessa.
Tarinan lähtökohtana on seudun elinkeinollisen selkärangan, kalateollisuuden alasajo. Paikallinen kalakeisari Thordur (Gunnar Eyjólfsson) vastustaa jääräpäisesti kaikenlaisia myyntisuunnitelmia ja kutsuu maailmalle hajaantuneen jälkikasvunsa kuulemaan tulevaisuutta koskevia päätöksiään.
Asiat eivät kuitenkaan suju harmonisessa yhteisymmärryksessä, sillä tönkkösuolatun patriarkan perhe koostuu eri tavoin katkeroituneista, kateellisista, vihaisista tai muuten vain vieraantuneista yksilöistä, jotka ryhtyvät availemaan vanhoja haavoja ja päästämään luurankoja komeroista oikein urakalla.
Ibseniläis-strindbergiläisen raadollisesti vellova Meri tarjoaa alkupuolellaan mustaa komediaa, joka huippukohdan välienselvittelyissä kallistuu jo perhetragedian suuntaan, päätyen viimein takaisin satiiriin.
Muutoksia tapahtuu, ehkä jonkinsorttista puhdistautumistakin, mutta lopun nimittäminen optimistiseksi olisi kuitenkin liioittelua.
Niin sisäsiittoista ja epätoivoista meininkiä nähdään, että jylhistä maisemista huolimatta Meri ei todellakaan esitä mitään islantilaisen maaseudun mainosidylliä. Välillä lipsahdetaan jo irvokkuudella rehentelyn puolelle, mutta vimmaa Kormákurin kerronnasta kyllä löytyy.
Varsinkin rankkoja naishahmoja sisältävän elokuvan koomiseksi vetonaulaksi on tarkoitettu pahasuinen, tupakkia ja konjakkia imevä isoäiti Kata, jota islantilaisen teatterin veteraani, kahdeksaakymmenettä ikävuottaan lähentelevä Herdis Thorvaldsdóttir esittää ensimmäisessä elokuvaroolissaan. Parempi myöhään!