Toppilan möljällä muutaman vuoden teatterin ja Meri-Oulun muiden kesätapahtumien kulissina maannut, valkoiseksi maalattu Toivo-laiva oli hyvää vauhtia ottamassa paikkaansa Oulun merellisyyden näkyvänä tunnusmerkkinä. Laiva oli sympaattinen ilmestys, jonka kaupunkilaiset jo tunnistivat.
Seuraavan kerran sen voi nähdä ensi kesänä Turun puolessa. Toivo on myyty sinne monien muiden ravintolalaivojen seuraksi. Meri-Oululla ei ollut laivan ylläpitoon enää varoja, eikä Oulusta muitakaan ostajia löytynyt ainakaan tähän hätään.
Kun Toivo lähtee, ei Oulun merihistorialle keskeisen Toppilansalmen kaupunginpuoleisessa päässä enää hevin laivoja nähdä. Viimeistään siitä pitää huolen kiinteä silta, joka katkaisee salmen asuntomessualueen läheltä sen jälkeen, kun se on rakennettu. Nosto- tai kääntösilta olisi paljon parempi. Se jättäisi jälkipolville edes mahdollisuuden käyttää koko salmea.
Mutta niinpä ovat Oulusta muutkin merikaupungin tunnusmerkit lähteneet sitä mukaa, kun ne ovat kaupunkilaisille tulleet tutuiksi. Perinteikäs Hailuoto-laiva muutti torinrannasta Lumijoelle remontin tieltä, ja ravintolalaivana joitakin vuosia toiminut Neptunus lahosi paikalleen käyttökelvottomaksi.
Isot rahtilaivat käyvät Oritkarin satamassa, ei niin kaukana keskustasta, mutta niitä ei mistään näe. Oritkarin ja Vihreäsaaren satamiin ei kaupunkilaisilla ole pääsyä, ja kun Toppilassa ei enää laivoja ole, on kuin oululaisten silmistä olisi pyyhkäisty pois kaikki merellisyyteen liittyvä perinne.
Se näkyy asenteissakin. Käytännössä kaikkialla muualla, missä meri, järvi tai joki on kaupungin keskustassa, sitä on hyödynnetty. Tarvitsee vain katsoa vaikkapa Aurajoen vartta Turussa tai Saimaan rantaa Lappeenrannassa. Ne kuhisevat elämää. Oulussa ei tätä nykyä ole edes yhtä ravintolalaivaa, vaikka sellainen sopisi kuin nakutettu torin uuteen, hyvin elvytettyyn ilmeeseen.
Kemi on tehnyt jäänmurtajasta matkailuvaltin ja houkutellut risteilyaluksia, mutta Oulun Toppilassa ei yhtäkään risteilyalusta ole ankkurissa nähty. Purjelaivan saaminen entiseen purjelaivojen mahtikaupunkiin tuntuu jo mahdottomalta haaveelta, vaikka ei niin pitäisi olla.
On aivan kuin 400 vuottaan juhliva Oulu olisi amputoinut pois yhden historiansa tukijaloista, aivan kuten se on tehnyt myös rakennusperinteelleen. Se ei ole hyvä asia. Merellisen Oulun elvytys on mahdollista, mutta siihen tarvitaan kaupunkilaisten, kaupungin ja paikallisen liike-elämän yhteistä tahtoa.
paakirjoitus@kaleva.fi