Uusi europarlamentti on aloittanut työnsä. Komissiota ja muita EU:n johtotehtäviä koskevat valinnat sen sijaan venyvät ja mutkistuvat.
Kesäkuussa valittu Euroopan parlamentti aloitti työnsä kuluneella viikolla. Saman tien huomio alkoi jo kääntyä edessä oleviin henkilövalintoihin. Parlamentin kokouksessa Britannian EU-ministeri ilmoitti maansa ajavan ex-pääministeri Tony Blairia unionin presidentin tehtävään.
Näin on peli avattu merkilliselle varjonyrkkeilylle, joka varmasti syksyn ajan sotkee unionin työtä. Mitään presidentin tehtävää kun ei ole vielä olemassakaan. Se on kiinni Lissabonin sopimuksesta, jonka kohtalo puolestaan on kiinni Irlannin uudesta kansanäänestyksestä lokakuun alussa ja lisäksi vielä Puolan, Tshekin ja Saksan ratifioinnista. Puolan ja Tshekin presidentit ovat hyvin EU-kriittisiä, Saksassa taas perustuslakituomioistuin on heitellyt kapuloita sopimuksen tielle.
Näyttävä kampanjointi Blairin puolesta voi olla johtamassa siihenkin lopputulokseen, ettei koskaan edes avaudu sitä tehtävää, johon Blairia kammetaan. Siksi maltti olisi valttia, mutta sillä logiikalla nämä asiat harvoin toimivat.
Suomessa on pyöritelty ajatusta Olli Rehnistä unionin uutena ulkoministerinä. Tämäkin tehtävä on kiinni Lissabonin sopimuksesta. Siksi ainakin toistaiseksi kannattaa keskittyä siihen, että Rehnin seuraava komissaarin salkku olisi mahdollisimman painava. Siihen on hyvät edellytykset, ellei koko uuden komission valinta päädy solmuun. Rehnistä on tullut arvostettu komissaari, eikä ole mitään perustetta sotkea asiaa tuomalla Suomesta muita nimiä esiin.
EU:n johtajat ehtivät kesäkuussa jo julistaa tukensa José Manuel Barroson uudelle kaudelle komission puheenjohtajana. Se oli varomatonta, sillä valinta on kiinni myös uudesta parlamentista, jonka poliittisia ryhmiä ei huvita istua valmiiksi katettuun pöytään. Barrosoa koskeva äänestys on menossa syyskuulle ja valinta mutkistumassa. Jos samaan aikaan kulisseissa vielä väännetään unionin mahdollisesta presidentistä - kuten väistämätöntä on - voidaan saada soppa, joka halvaannuttaa syksyllä koko unionin toimintakykyä.
Parlamentti itse teki viisaan teon valitsemalla puheenjohtajakseen puolalaisen Jerzy Buzekin. Itäisen Euroopan uusien jäsenmaiden on saatava osansa unionin näkyvistä tehtävistä. Tosin parlamentin puheenjohtajuus on enemmän juuri näkyvyyttä kuin varsinaista vallankäyttöä.
Parlamentin ensimmäisen viikon kauaskantoisia ratkaisuja oli valiokuntapaikkojen jakaminen. Siinä suomalaiset pääsivät kohtuullisen hyvin tahtomilleen paikoille. Maataloutta lukuunottamatta suomalaisia on mukana täysjäseninä parlamentin tärkeimmissä valiokunnissa. Siitä eteenpäin kaikki on kiinni omista taidoista ja yhteistyökyvystä. Mistään erityisistä saavutuksista ei silti voi puhua, sillä parlamentin tärkeimmille vastuupaikoille suomalaisilla ei ollut asiaa. Eniten nostetta oli eurokonkari Heidi Hautalalla.
Kokemuksella ja verkostoilla on merkitystä ja ilmeistä on, että omassa poliittisessa ryhmässään Euroopan parlamentissa Suomen vihreillä eli Hautalalla ja Satu Hassilla on eniten painoarvoa. Etukäteen näyttää puolestaan siltä, että kokoomuksen, keskustan ja SDP:n pienet suomalaisryhmät ovat jo valmiiksi sisäisesti hajanaisia. Jos niin on, se heikentää yhteispeliä ja siten vaikutusmahdollisuuksia.
Aikaisemmat mepit ovat tavanneet valittaa, että heidän työtään ei Suomessa seurata. Siinä on perääkin, mutta eniten asia on silti kiinni parlamentin jäsenistä itsestään. Työllä on tapana puhua puolestaan.