Kirjoittaja on ulkoasiainneuvos ulko-
ministeriössä.
Francis Fukuyama julkaisi 14 vuotta sitten tunnetun teoksensa "Historian loppu". Hänen mukaansa toisen maailmansodan päättymisestä lähtien vastakkain olleitten yhteiskuntajärjestelmien aika oli 1990-luvulle tultaessa ja kylmän sodan päätyttyä ohi. Mitään varsinaista historian loppua hän ei ennustanut.
Viime aikoina on jälleen käynyt selvästi ilmi, miten välttämätöntä menneisyyden tunteminen on, mikäli halutaan ymmärtää tätä päivää. Toisaalta myös monien historiallisten merkkipäivien laajamittainen vietto on osoituksena historian läsnä olosta tässä ja nyt.
Saksa ja Venäjä käyvät esimerkeiksi siitä, miten historia vaikuttaa yhä vahvasti eri maitten välisiin suhteisiin. Niin ikään sosialismista vapautuneitten Itä- ja Keski-Euroopan maitten tämänhetkinen tilanne on ymmärrettävissä vain lähimenneisyyden antamaa taustaa vasten. Aasiassa taas Japanin sotatoimet ennen toista maailmansotaa ja sen aikana rasittavat yhä maan suhteita Kiinaan ja laajemminkin.
Venäjällä neuvostovalta kesti yli seitsemän vuosikymmentä. Presidentti Boris Jeltsin katsoi aikanaan, että maa oli tämän ajan "Euroopan valtavirran ulkopuolella" oltuaan 1917 saakka mukana eurooppalaisessa kehityksessä. Saksa koki molemmat 1900-luvun totalitääriset järjestelmät, kansallissosialismin ja sosialismin maaperällään. Tästä johtuu pitkälti, että yhdistymisensä jälkeenkin läntinen ja itäinen osa liittotasavaltaa eivät ole vielä kasvaneet kunnolla yhteen.
Toisaalta Saksan tämän päivän suhteita Ranskaan, Puolaan ja yleensä naapureihin tai roolia Lähi-idässä ja nyttemmin erityisesti Libanonissa ei voida ymmärtää ilman historian tuntemusta. Paavin äskettäinen puhe Regensburgin yliopistossa osoitti puolestaan, että jopa 700 vuoden takaiset kirkolliset lausunnot voivat olla tulenarkoja, mikäli niitä tulkitaan nykypäivän lähtökohdista.
Viime vuoden historiallisia suurtapahtumia olivat eri puolilla maailmaa vietetyt II maailmansodan päättymisen 60-vuotisjuhlat. Toisin kuin kymmenen vuotta aikaisemmin presidentti Martti Ahtisaaren osallistuessa Moskovassa järjestettyihin 50-vuotisjuhlallisuuksiin, meillä keskusteltiin nyt siitä, oliko tasavallan presidentin sopivaa osallistua näille voitonjuhlille.
Tässä yhteydessä tulivat esiin myös suomalaisten ja venäläisten erilaiset tulkinnat jatkosodasta. Baltian maitten päämiesten osallistumisesta Moskovan juhliin käytiin suoranaista sanasotaa Venäjän sekä Viron, Latvian ja Liettuan välillä. Toisaalta menneenä vuonna vietettiin sulassa sovussa Norjan irrottautumista Ruotsista sata vuotta sitten 1905. Suurta yleisöä eri puolilla maailmaa on kiinnostanut tänä vuonna erityisesti Mozartin syntymän 250-vuotisjuhlavuoden vietto. Julkisuudessa käsiteltiin laajalti, ei ainoastaan Mozartin elämänvaiheita ja hänen musiikkiaan, vaan koko aikakautta Ranskan vallankumouksen ja feodalistisen järjestyksen tuhon aattona.
Ensi kuussa on edessä Unkarin kansannousun 50-vuotismuistotapahtuma, johon useat Euroopan valtion- ja hallituksen päämiehet osallistuvat. Unkarin kannalta on onnetonta, että maa on ajautunut juhlien aattona taloudelliseen ja poliittiseen kriisiin.
Ukrainassa, Kiovan Babi Jarissa vietettiin puolestaan äskettäin II maailmansodan aikaisen yli 100 000 ihmisen, joista valtaosa juutalaisia, joukkomurhan 65. vuosipäivää.
Edelleen kuluneella viikolla on Tanskassa ja Venäjällä kunnioitettu Venäjän keisarinnan ja Suomen suuriruhtinattaren, tanskalaissyntyisen Maria Fjodorovnan muistoa. Hänet on nyt haudattu patriarkka Aleksin sekä Tanskan kuningashuoneen ja hallituksen edustajien läsnä ollessa viimeisen tahtonsa mukaisesti puolisonsa Aleksanteri III viereen Pietari-Paavalin linnoitukseen. Hankkeessa aktiivisesti toimineen presidentti Vladimir Putinin odotettiin osallistuvan Pietarissa juhlallisuuksiin. Tapahtuman yhteydessä on Venäjän tiedotusvälineissä palautettu kansalaisten mieleen kappale pitkään kiellettyä historiaa.
Kuluva vuosi on myös 1900-luvun säveltäjäneroihin kuuluvan Dmitri Shostakovitshin syntymän 100-vuotisjuhlavuosi. Venäjällä vietetään Putinin antaman ukaasin mukaisesti akateemikko Dmitri Lihatshovin 100-vuotismuiston kunniaksi "humanististen tieteitten, kulttuurin ja kasvatuksen vuotta". Shostakovitsh ja Lihatshov kokivat Venäjän koko 1900-luvun historian kiirastulen ja kotikaupunkinsa Leningradin piirityksen.
Tänään Venäjällä rakennetaan uudelleen maan haalistumaan päässyttä suuruutta. Kasvaneet öljytulot eivät yksin riitä, mukaan tarvitaan myös historian tähtihetket ja kulttuurin mittavat saavutukset.
Suomessa on kuluneena vuonna vietetty laajalti J.V. Snellmanin syntymän 200-vuotismuistoa. Saatiin luonteva tilaisuus arvioida eri näkökulmista Snellmanin valtiomiestyötä. Näin tehtiin hiljattain myös Oulussa, missä vuosittainen De Urbe Uloa -seminaari oli omistettu Oulussa syntyneen Snellmanin elämäntyölle.
Lisäksi Suomessa juhlitaan näkyvästi kuluvana ja ensi vuonna kansanvallan 100-vuotista taivalta. Parin vuoden päästä on vuorossa maamme Ruotsista irrottamisen ja suuriruhtinaskuntana Venäjän keisarikuntaan liittämisen merkkivuosi.
Mitä sitten menneisyys merkitsee yksittäisen kansalaisen kannalta. Vastaukseksi käy hyvin englantilaisen 1800-luvulla eläneen kirjailijan Robert Louis Stevensonin sanat: "Tulevaisuus ei ole vielä mitään, mutta menneisyys on osa minua, oma historiani, tämän päivän ajatusteni siemen ja ajatteluni multa."