Uudet tiedot Suomen natsi-Saksalle luovuttamista sotavangeista on välttämätöntä selvittää. Totuus on tärkeämpää kuin tuomitseminen.
On pidetty niin sanottuna virallisena totuutena, että Suomi olisi luovuttanut jatkosodan aikana natsi-Saksalle "vain" kahdeksan juutalaispakolaista. Tieto on ollut tähän asti helpottava. Uudet tiedot peräti lähes kolmentuhannen lähinnä sotavangin luovutuksesta Gestapon käsiin herättävät kuitenkin ikäviä kysymyksiä kansallisen menneisyyden hämäristä sivuista.
Presidentti Tarja Halonen ja pääministeri Matti Vanhanen tekivätkin keskiviikkona ainoan oikean ratkaisun päättämällä, että Elina Sanan uuteen kirjaan perustuvat luovutustiedot on selvitettävä pikaisesti. Välttämättömyys muuttui hyveeksi sen jälkeen, kun natsirikollisia metsästävä Simon Wiesenthal -keskus vaati selvitystä ja luovutuksesta vastanneiden rankaisua Haloselle lähettämässään kirjeessä. Suomen kansainvälisen maineen kannalta muu päätös olisi ollut vahingollinen. Päätös olisi sietänyt tehdä ilman kansainvälistä hoputustakin.
Professori Heikki Ylikankaan tehtäväksi annetun selvityksen tulokset tuonevat valoa siihen, saako Suomi puhtaat paperit vai onko pikaselvityksen perään tehtävä perusteellinen jatkotutkimus. Elina Sanan esille kaivamat tiedot ovat sen laatuisia, ettei olisi välttämättä yllätys, jos epämukavissa tiedoissa olisi perää.
Löytyypä historiasta mitä luurankoja tahansa, on oltava valmis kohtaamaan ne. Kansakunta on kypsä elämään nykyisyyttä ja tulevaisuutta silloin, kun se on sinut myös menneisyytensä kanssa. Jos tiedot tuhansista luovutetuista pitävät paikkansa, on vaikea olla jakamatta Ylikankaan arviota, että asia voi vaikuttaa jopa kokonaisarvioon Suomen asemasta natsi-Saksan kanssasotijana jatkosodan aikana.
Historioitsija on oikea henkilö tekemään selvityksen. Sisäministeri Kari Rajamäki ehti jo tiistaina kertoa, että hän saattaa pyytää luovutuksista selvitystä suojelupoliisilta. Supon edeltäjä valtiollinen poliisi oli epäillyissä luovutuksissa avainroolissa. Sen takia seuraajajärjestö Supo ei ole oikea taho selvittämään asiaa. Suojelupoliisin arkistoista voi löytyä tietoa, mutta selvitysvastuu kuuluu ulkopuoliselle. Onkin syytä ihmetellä ministeri Rajamäen hätäilyä.
Elina Sanan tietojen mukaan natsien käsiin luovutetuista suuri osa oli neuvostoliittolaisia poliittisia sotavankeja. Juutalaisia heistä oli ainakin 74. Osa luovutetuista teloitettiin Sanan mukaan heti. Luovutetuiksi epäiltyjen määrä on niin suuri, että toiminta näyttäisi olleen systemaattista ja sopimuspohjaista. Sanan tietojen mukaan luovutukset tapahtuivat Valpon ja sotilasviranomaisten kautta. Yli viisituhatta luovutusta arvioidaan tehdyn Pohjois-Suomessa.
Kansainvälisesti tunnetun ja tunnustetun Simon Wiesenthal -keskuksen tutkimuspyyntö on perusteltu. Sen sijaan vaatimus luovutuksiin syyllistyneiden rankaisusta on vähintään ennenaikainen. Luovutuksissa mukana olleita ei liene enää elävien kirjoissa. Ei pidä rynnätä asioiden edelle, vaan tärkeintä on tässä vaiheessa saada selville totuus; mitä tapahtui, milloin tapahtui, miksi tapahtui. Syyllisten etsintä ei voi edes kuulua Ylikankaan selvityksen piiriin. Mahdolliseen syyllisyyteen liittyvät kysymykset kuuluvat sitten muille tahoille.
Luovutustietojen perinpohjainen pengonta onkin tärkeintä kansakunnan historian kannalta. Uutta selvitettävää löytyy varmasti myös sodan jälkeen tapahtuneista inkeriläisten joukkoluovutuksista Neuvostoliittoon. Mallia näiden vaiheiden selvittelyyn voi ottaa vuosia 1914-22 koskevasta, kiihkottomasti tehtävästä sotasurmaprojektista, jossa on tällä hetkellä lähes 40 000 nimeä.