Kaukaisesta historiasta etsitään perustelua sille, kuuluuko Kosovo Serbialle vai albaaneille. Lähihistoria tekee albaaneille mahdottomaksi hyväksyä minkäänlaista muuta ratkaisua kuin itsenäisyyden.
Illyrialaisten jälkeläisinä albaanit ovat Balkanin alkuperäisväestöä. Heidän syrjään työntämisensä alkoi jo Rooman valtakunnassa, vain vuoret jäivät. Vanhalla kansalla ei ole sukulaisia, ja kieli on oma yksinäinen ryhmänsä.
Suuren slaavien kansanperheeseen kuuluvat serbit saapuivat Balkanille 600-luvulla. He katsovat Kosovon kulttuurinsa kehdoksi. Todellisuudessa Serbian kuningaskunta perustettiin 1169 Raskaan ja ensimmäinen patriarkaatti 1219 Zizaan, molemmat Kosovoa pohjoisempana.
Serbien suuruudenaikana 1300-luvun alkupuoliskolla valtakunnan keskukset olivat Skopje ja Ohrid nykyisessä Makedoniassa. Mutta patriarkaatti siirrettiin 1346 Kosovon Peciin.
Serbien kansallisessa mystiikassa Kosovon taistelu 1389 näyttelee ratkaisevaa osaa. Tämä tappio on kansallisen innoituksen lähde ja siihen pohjaa tunteenomainen suhtautuminen Kosovoon. Sen päivä on yhä pyhä kansallispäivä.
Tappio merkitsi osmanien vallan vakiintumista Balkanilla. Mutta turkkilaisten valtaan joutuivat yhtä lailla serbit ja albaanit, jotka myös taistelivat Kosovo Poljessa sulttaania vastaan.
Osmanien herruudessa serbit säilyttivät ortodoksisen uskonsa, kun suuri osa albaaneista kääntyi islamiin. Tämä lienee yksi serbien albaanivihan syy.
Serbia valloitti Kosovon vuonna 1912. Se oli serbeille kansallisen unelman täyttymys. Albaaneille se merkitsi ensi metreiltä vainoa. Heitä murhattiin järjestelmällisesti ja kyliä poltettiin.
Kirjeenvaihtaja Lev Bronstein (Leo Trotski) arveli serbien "korjaavan väestötilastoja" ja tanskalainen journalisti kertoi "albaanien hirveästä teurastuksesta": pelkästään Pristinassa 5 000 miestä. Paikallinen pappi vahvisti teurastuksen. Skopjen arkkipiispa arvioi Etelä-Kosovon veriorgioissa tapetun 25 000 miestä.
Carnegie-säätiön tutkimuskomissio totesi vuonna 1914 kysymyksessä olevan "järjestelmällisen politiikan muuttaa albaanialueen etninen luonne". Vuosina 1913-1915 arveltiin murhatun 120 000 albaania. Meneillään ollut etninen puhdistus ei estänyt Lontoon konferenssissa 1913 Kosovon antamista Serbialle. Vainon keskeytti ensimmäinen maailmansota.
Sodan jälkeen se jatkui, nyt pakkoserbialaistamalla. Albaaneille ei annettu vähemmistöoikeuksia, ne koskivat vain unkarilaisia ja saksalaisia, ja albaniankieli kiellettiin. Kosovo oli valtakunnan tiheiten asuttu maa, mutta sitä ryhdyttiin järjestelmällisesti asuttamaan serbeillä. Tätä varten albaanien maat peruutettiin ja heidän elämänsä tehtiin sietämättömäksi, jotta he muuttaisivat pois.
Viimein vuonna 1938 syntyi sopimus Turkin kanssa albaanien muutosta sinne. Turkki maksaisi 500 Turkin puntaa suurperhettä kohden. Toinen maailmansota esti Kosovon tyhjentämisen albaaneista. Sotien välissä Kosovosta muutti yli 100 000 albaania ja 60 000 serbiä tuli tilalle.
Toinen maailmansota merkitsi lyhyttä yhdistetyn Albanian kautta. Sen jälkeen vaino jatkui pahamaineisen sisäministerin Aleksandar Rankovicin johdolla. Vuosina 1953-1966 Jugoslaviasta muutti Turkkiin 231 000 henkilöä, heistä valtaosa albaaneja.
Rankovicin kukistuminen 1966 toi hengähdystauon. Kosovo sai vuonna 1969 yliopiston ja vuosi 1974 toi autonomian, joka laajuudessaan vastasi osatasavallan asemaa.
Josip Broz Titon kuoleman jälkeen vaino alkoi uudestaan. Jo 1981 olivat ensimmäiset yhteenotot. Slobodan Milosevicin valtaannousun jälkeen kehitys johti nopeasti autonomian peruuttamiseen 1989 ja samanlaiseen poliisiterroriin ja albaanien oikeuksien peruuttamiseen kuin sotien välissä. Kosovon omaisuus siirrettiin Serbialle, albaanit yritettiin ensin savustaa pois, ja 1998 alkoi väkivaltainen karkotus, joka johti Naton hyökkäykseen ja YK-hallintoon 1999.
Kosovo-neuvottelut olivat epäonnistumaan tuomitut. Kompromissia ei ole. Yhdeksän vuosikymmenen vaino ja murhaaminen, omaisuuden peruutus ja poliisiterrori tekevät albaaneille mahdottomaksi palata Serbian alaisuuteen, oli autonomia kuinka laaja tahansa. Se oli laaja vuoden 1974 perustuslaissa mutta peruutettiin.
Serbeille Kosovo Poljen sankaritaru ja luja usko siihen, että Kosovo on heidän kulttuurinsa kehto, tekee mahdottomaksi alueesta luopumisen.