Pelkosenniemi 20. Savukoski 20. Utsjoki 19,50. Kyse ei ole kiristyvistä pakkaslukemista, vaan ensi vuoden uusista kunnallisveroista. Kaksi Ylä-Lapin kriisikuntaa rikkoi monen vuoden ajan unohduksissa olleen 20 prosentin rajan. Myös useat Kainuun köyhät kunnat taistelevat tämän maagisen rajan lähellä.
Verojaan nostavien kuntien kastiin ovat tulleet myös Pohjoisen ihmeen, Oulun ympärillä olevat kunnat. Liki kaikissa ympäristökunnissa on korotuspaineita. Prosenttiaan hiissasivat jo ylöspäin Kempele, Oulunsalo ja Muhos. Toki verot eivät ole vielä huippua, mutta ylittävät reilusti koko maan keskikastin. Kova nousu-uhka on myös Haukiputaalla, jonka vaikeana yhtälönä on rakentaa kallis uimahalli ja palauttaa samalla valtiolle takaisin yli seitsemän miljoonaa euroa yhteisöveroja, koska Nokia ei olekaan enää Nokia vaan SCI. Nokian hulppeat yhteisöverotulot menivät omistajan vaihdoksen myötä.
Oulun talous on vielä vahva, vaikka entisistä jopa liki sadan miljoonan euron yhteisöveroista on jäljellä vain reilut puolet. Kaupungin talouden parantuminen perustui takavuosien satumaisiin yhteisöverotuloihin sekä myös optio-ja muiden verotulojen kovaan kasvuun. Yhteisöveroista kertyi parhaimmillaan joka neljäs kaupungin veromarkka. Uhkat ovat selvät: yhteisöverojen leikkaukset ja hiipuminen, verontasauksien riipaisu myös Ouluun, vuosia kestänyt investointibuumi, lama, palkkaverotulojen kasvun hidastuminen ja käyttömenojen kasvu.
Oulun seudun sisäisessä työnjaossa Oulun osa on edullinen. Paljon palveluja tarvitsevat nuoret perheet etsiytyvät usein lähikuntiin.
Talouden kanssa painivat erityisesti väkeään rajusti menettävät kunnat sekä toisaalta kasvukunnat. Tasaisesti vähän väkeään menettävillä tai vähän kasvavilla kunnilla menee kohtuullisesti. Niissä muutokset ovat ennustettavissa ja niihin on helppo varautua.
Menettäjä- ja kasvukuntien ongelmat ovat selkeästi erilaisia. Kasvu on aina parempaa kuin näivettyminen. Menetettyjen ihmisten mukana menee paljon muutakin kuin verotuloja tai valtionosuuksia. Muuttajien kuormassa menee koulutusta, nuoruutta, ammattitaitoa ja yritteliäisyyttä paljon enemmän kuin kimpsunsa pakanneiden prosenttiosuus. Mukana menee kaikkea sitä, mitä riutuva kunta tarvitsisi.
Kasvukunnissa ongelmat ovat toisenlaiset. Uusia palveluja tarvitaan, mutta tulot tulevat vasta muutaman vuoden päästä. Moni muuttaja kuluttaa alkuvuosina enemmän kuntien varoja kuin kasvattaa niitä. Enää ei myöskään muuteta takavuosien tapaan työn perässä, vaan palvelut ja elämä ja tsemppi houkuttelevat. Kasvukuntien tuskaa lisää myös, että investointien valtionosuuksista on luovuttu liki kokonaan sosiaali- ja terveystoimessa, ja sama peikko uhkaa myös kouluja. Uusi päiväkoti tai koulu maksaa helposti kymmenen miljoonaa euroa. Jos se jää kunnan itsensä maksettavaksi, ei ole ihme, että rahat loppuvat.
Muutoskunnat tarvitsevat monia toimenpiteitä. Myös valtionosuuksissa pitäisi ottaa nykyistä enemmän huomioon kuntien väestönmuutokset. Valtionosuuskertoimiin pitäisi lisätä reilu väestömuutoskerroin, jossa otetaan huomioon paitsi väestömuutokset, myös muita väestöön liittyviä lisäkustannustekijöitä. Näitä voisivat olla muun muassa huoltosuhde, pitkäaikaistyöttömät ja vaikka ulkomaalaisten osuus.
Koska Suomi on tiettävästi korkeateknologinen yhteiskunta, se on mahdollista.