Keski-ikäinen nainen savustettiin ulos työpaikasta kiusaamalla niin kauan, että terveys alkoi reistailla. Hän aikoo hakea työnsä ja maineensa palauttamista lakiteitse. Uuden työsuojelulain piti hillitä kiusaamista, mutta harva jaksaa lähteä peräämään oikeuksiaan. Työyhteisökouluttajan mielestä se onkin yleensä turhaa.
Monta vuotta oululainen "Kaisa" oli esimiehensä suosikki ja luottohenkilö. Hänellä oli pitkä kokemus kaupalliselta alalta, kun hänet palkattiin ulkomaalaiseen yritykseen. Hän sai etuja, joita muilla ei ollut, ja alkoi jo itse hillitä niitä. Hän ei halunnut luoda ristiriitoja työpaikalle.
Vähitellen työntekijät alkoivat huomata pieniä huiputuksia. Heille ei esimerkiksi maksettu kaikkia lakisääteisiä lomakorvauksia. Kaisa ei suostunut katsomaan asioita esimiehen näkökulmasta, vaan asettui työntekijöiden puhemieheksi. Hän arvelee, että tämä oli lähtölaukaus kohtelun muuttumiselle.
"Ilmeisesti esimies oli asettanut minut joihinkin raameihin, ja pettyi, kun en sopinutkaan niihin. Muuta syytä en ole keksinyt. Asiakkailta sain hyvää palautetta, ja tein huipputulosta, mutta sillä ei tuntunut olevan merkitystä."
Kaisaa alettiin syyttää muun muassa rahan väärinkäytöstä. Esimies väitti myös, että hän oli mennyt luvatta koulutukseen ja ettei hän ollut tavoitettavissa silloin kuin piti. Pahinta oli kuitenkin ohittaminen ja ylenkatse; häntä kohdeltiin kokouksissa kuin ilmaa.
"Minulla ei ollut enää puheenvuoroa. Ehdotin ulkopuolista apua asioiden selvittämiseksi, mutta siihen ei suostuttu. Neuvotteluissa puhuttiin vain asian vierestä."
Miesjohtaja alkoi käyttää viestintuojana keskitason naisesimiestä. Työntekijöiden sukupuolijakauma oli aika tasainen. Muut tukeutuivat 50-vuotiaaseen Kaisaan työilmapiirin tulehtuessa, koska hän vanhimpana ja kokeneimpana uskalsi sanoa suoraan. Se ei kuitenkaan auttanut, koska ylin johto oli kaukana ja kuuli vain suomalaisten esimiehen selvityksen.
Kaisa oireili somaattisesti. Hän joutui olemaan sairaslomilla muun muassa lukuisten infektioiden takia. Esimies vihjaili, eikö hän pysty tekemään työtään.
"Itse työ oli ainoa, joka piti minut pystyssä. Nautin siitä edelleen, mutta riittämättömyyden tunne alkoi painaa. Mikään, mitä tein, ei ollut oikein."
Lopulta selkä meni huonoon kuntoon, ja viime syksynä Kaisa pääsi kuntoutukseen. Sieltä palattuaan hän lähti normaalisti asiakaskäynnille. Asiakas tiesi jo sen, minkä Kaisa luki naapurin lähettämästä tekstiviestistä: hänet oli irtisanottu, mutta kukaan ei ollut vaivautunut kertomaan sitä hänelle.
Heti yhteyttä auttajiin
Kaisa arvasi jo saadessaan ensimmäiset listaukset väärinkäytöksistä, että hänet oli tarkoitus savustaa ulos. Hän otti heti yhteyttä ammattiliittoon, työsuojelupiiriin ja työterveyshuoltoon. "Onneksi tajusin hakea apua. Pidin myös päiväkirjaa ja talletin sähköpostiviestejä."
Kaisan aika on kulunut opiskelun lisäksi erilaisten tositteiden metsästyksessä. Hän aikoo haastaa työnantajansa oikeuteen kiusaamisesta ja laittomasta irtisanomisesta. Tukea on tullut paljon; lippulaivaa selvästi kaivataan.
Kaisa vaatii ennen kaikkea työnsä ja maineensa palauttamista. Raha ei niitä korvaa. Hänelle tarjottiin "kultaista kädenpuristusta", että hän lähtisi vapaaehtoisesti, mutta hänen ammattitaitonsa ei ole myytävänä.
Pari vuotta sitten tuli voimaan uusi työsuojelulaki, jossa puhutaan myös henkisestä hyvinvoinnista. Sen piti antaa eväitä kiusaamisen estämiseen, mutta Kaisa ei ole löytänyt avukseen ennakkotapauksia.
"Ilman tukijoita en olisi jaksanut. En uskonut enää omaa kuvaani, vaan tarvitsin vahvistusta sille, että olen hyvä työssäni. Tuijotin myös psykologisen testin tuloksia, jotka vakuuttivat samaa."
Kaisan mielestä hänen irtisanomisessaan on mukana myös ikärasismia, joka koskettaa erityisesti viisikymppisiä naisia. Miehen uraputki usein vasta alkaa siinä vaiheessa. Kaisan sijaiseksi palkattiin ensin samanikäinen, ammattitaitoinen nainen, mutta vakituiseksi tehtävään valittiin nuorempi nainen, jolla ei ollut alan kokemusta.
Uutta työtä on vaikea löytää, samantasoista ehkä mahdotonta. Kaisa yritti kysellä paikkoja jo ennen irtisanomista, mutta harvat avoinna olleet olisivat vaatineet muuttoa etelään.
"Olen siinä iässä, etten voi alkaa kynnysmatoksi. Omanarvontunne on materiaa tärkeämpää. Nuoret asuntovelkaiset joutuvat varmasti olemaan nöyrempiä, että työpaikka säilyy. Uhriksi ei pidä kuitenkaan jäädä. Sillä saattaa olla kauaskantoiset seuraukset terveydelle. Maksajaksi joutuu yleensä yhteiskunta."