Toni Roponen tulee avaamaan kotinsa ulko-oven avojaloin. Ampumahiihdon päävalmentajan aamupäivälook on muutenkin rento: villapaita ja löysät housut.
Roponen värkkää kahvinkeittimen päälle, vetää sukat jalkaan ja rojahtaa sohvalle. On aika puhua ampumahiihdosta.
Kolmikymppinen päävalmentaja ja vanhastaan sotilaallisen jämäkän, konservatiivisen ja hieman vanhahtavan lajin leimaa kantava ampumahiihto on mielenkiintoinen yhdistelmä. Roponen on epäilemättä ensimmäinen ampumahiihdon päävalmentaja, joka antaa lausuntoja sohvalla loikoillen.
Roposella on varaa, sillä miehen ensimmäinen päävalmentajavuosi oli hyvä, käsittämättömän hyvä.
Suomen pieni joukkue toi viime maaliskuussa Venäjältä MM-kisoista kotiin kaksi mitalia: Vesa Hietalahti otti hopeaa ja Paavo Puurunen pronssia.
"Olihan se aikamoinen avaus omalle uralle. Kaikki onnistui kohdalleen", Roponen hyrisee.
Tuuria ja sattumaa? Tuskin, sillä ampumahiihto on laji, jossa menestys ei tule vahingossa. Huonolla tuurilla voi ampua ohi, mutta hyvällä tuurilla eivät täplät tipu eivätkä sukset luista, jos homma ei ole hallinnassa.
Hieman eri tavalla
kuin muut
"Me teimme monta asiaa vähän eri tavalla kuin muut. Me teimme oikeita ratkaisuja", Roponen sanoo ja listaa oikeista asioista päällimmäiset: kunto oli tikissään, kilpailunälkää jäljellä, itseluottamus kohdillaan ja huoltokin pelasi.
"Tärkeintä oli kuitenkin se, että meillä oli selkeä päämäärä. Meillä oli tavoite, jota emme missään vaiheessa epäilleet. Me uskoimme menestykseen."
Uskoon perustuu suomalaisen ampumahiihdon menestys jatkossakin - uskoon ja luottamukseen Haukiputaan Ervastinrannalla asuvan päävalmentajan aivoituksiin.
Suomen ampumahiihdon koko kärkikaarti harjoittelee päävalmentaja Toni Roposen piirtämien nuottien mukaan. Roponen on poiminut työnimikkeestään sen jälkimmäisen osan: hän on nimen omaan valmentaja. Päävalmentaja tekee henkilökohtaiset harjoitusohjelmat jokaiselle olympiaryhmän urheilijalle. Eikä vain tee, vaan myös valvoo, että treenit tulee tehtyä.
Päävalmentaja hymähtää sohvalta ajatukselle "entä jos..." Siis, entä jos Roposen valmennusmetodit eivät toimikaan?
"Onhan se mahdollista, totta kai on. Se riskihän tässä on olemassa", Roponen myöntää.
"Mielestäni huippu-urheilu on juuri tätä: riskien ottamista."
Ampumahiihdon olympiajoukkueen riskiluokitus on pieni. Roponen on valmentajana jo kyntensä näyttänyt. Sitä paitsi päävalmentajajohtoisesta ja ryhmäharjoitteluun perustuvasta valmentautumisesta on maailmalta kannustavia esimerkkejä.
"Ampumahiihdon suurmaissa Saksassa, Italiassa, Ranskassa ja Venäjällä näin on toimittu jo pitkään. Ruotsin miesten sprinttihiihtomaajoukkue ponnistaa samalta pohjalta, ja tulokset ovat olleet hyviä", Roponen sanoo.
Eikä Roponen aivan yksi rekeä vedä. Liikuntatieteiden maisterin aisaparina on viittä vaille liikuntatieteiden tohtori, lajivalmentaja Marko Laaksonen.
"Minulla on aivot mukana", Roponen sanoo.
Pienen lajin
ongelmat
Roposen valinta päävalmentajaksi oli vuosi sitten ennakkoluuloton veto. Mies nostettiin vetovastuuseen Hiihtoliiton B-maajoukkueen ruorista. Ennen Roposta ampumahiihtäjät olivat neljä vuotta venäläisen Anatoli Hovantsevin autoritäärisessä komennossa.
Epäilijöitä on riittänyt, onhan päävalmentaja samaa ikäluokkaa kuin urheilijansa. Vesa Hietalahti on viisi vuotta valmentajaansa vanhempi ja kokenut kehäkettu.
"Meillä on joukkueessa hyvä ja rento ilmapiiri. Mutta se ei tietenkään merkitse sitä, ettemmekö me tekisi lujasti töitä. Olen valmentajana tiukka ja vaativa", Roponen sanoo.
Epäilyjä oli myös Roposella itsellään. Hyppäys isosta lajiliitosta velkaiseen pieneen lajiliittoon oli tiukka haaste.
Liiton miljoonavelat on saatu hoidettua, ja pöytä on puhdas, mutta Roposella riittää pienen lajin ongelmissa yhä pureskelemista.
"Emme ole onnistuneet liittona hyödyntämään kahta MM-mitalia riittävän hyvin, emme oikeastaan mitenkään. Maajoukkueen puvuissa on vielä paljon vapaata mainostilaa", Roponen sanoo eikä voi olla vertaamatta lajin asemaa Suomessa ja Keski-Euroopassa.
"Esimerkiksi Saksassa kansa on ihan kuumana ampumahiihtoon. MM-kisojen kahdeksan päivän liput, 400000 lippua, myytiin loppuun kahdessa tunnissa."
Toni Roponen nousee sohvalta, nostaa kahvimukit pöytään ja kaivaa kaapista tarjolle koululaisten myymiä keksejä. Kattaus on karu, mutta jotenkin se sopii henkeen: rennosti vain turhia nipottamatta.