Alakoululaisen unelmapiha muistuttaa Astrid Lindgrenin kuvailemaa Melukylää. Pihalta löytyisi metsää, kiviä, piilopaikkoja, majoja sekä jännittäviä, ehkä itse tehtyjä rakennelmia. Tällaisella koulupihalla olisi turvallista mutta sopivan vaarallista touhuta, hauskaa vaikkakin vähän pelottavaa.
Myös Teknillisen korkeakoulun Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskuksen johtava tutkija, ympäristöpsykologi Marketta Kyttä-Pirjola kuvaa lapsen ihanneympäristöä Melukyläksi. Melukylässä ympäristö suorastaan kutkuttaa lasta liikkumaan omaehtoisesti, tutkimaan ympäristöään ja seikkailemaan. Lapset ovat tyytyväisimpiä ympäristössä, joka tarjoaa heille paljon tarjoumia, tekijöitä jotka houkuttelevat vapaaseen leikkiin ja liikuntaan. Useimpien suomalaislasten ympäristö on vielä lähellä Melukylää.
Hänen kuvaamassaan nelikenttämallissa muut vaihtoehdot ovat Aavikko, Selli ja Akvaario. Aavikolla lapsilla on liikkumisen vapautta, mutta tekemistä ei löydy, koska ympäristö on liian tyhjä ja yksipuolinen. Aavikkomainen koulupiha voi olla vaikkapa pelkkä laaja asfaltoitu kenttä. Selli taas on Melukylän äärimmäinen vastakohta. Sellissä ei ole liikkumisen mahdollisuuksia eikä myöskään liikunnan tarjoumia.
Kyttä-Pirjola kuvaa Akvaariota seuraavasti: "Akvaariossa lapsella ei ole liikkumisen vapautta, mutta ympäristön mahdollisuudet ja tarjoumat ovat näkyvissä. Lapsi on Akvaariossa ikään kuin lasiseinän takana. Hän tietää, että seinän toisella puolella on kaikenlaista kiinnostavaa, mutta hän ei pääse käsiksi niihin." Kyttä-Pirjola pelkää, että tämä ympäristötyyppi on yleistymässä.
"Meille on syntynyt turvaistuinsukupolvi, joka oppii tarkastelemaan ympäristöään vain katselemalla maisemaa auton lasin takaa. Ympäristöä seurataan paitsi auton ikkunoista, myös päätteeltä tai televisiosta. Turvaistuinlapselle ei muodostu omaa, käsin kosketettavaa yhteyttä ympäristöön. Erityisesti tyttöjä suojellaan ja vanhemmat sallivat heille vähemmän liikkumisen vapauksia."
Opetushallituksen tilastojen mukaan suomalaisten tyttöjen ja poikien kestävyyskunto on romahtanut nopeasti kaikissa peruskoulun ikäluokissa. Myös lasten lihavuus yleistyy, ja lihavuuden liitännäissairauksia esiintyy jo lapsilla.Suuri kansallinen liikuntatutkimus 2001--2002 osoitti, että terveytensä kannalta liian vähän liikkuu n. kolmannes lapsista.
Kaikkein eniten on vähentynyt päivittäinen arkiliikunta, joka kuitenkin lapselle olisi luontaista, helppoa ja ilmaista.
Koulupihoilla vietetyllä ajalla on suuri merkitys lapsen kokonaisliikuntamäärän kannalta. Jopa 70% ala-asteikäisten liikuntakerroista tapahtuu koulupihoilla ja kodin lähiympäristössä, ja lapset viettävät noin viisi tuntia viikossa välitunneilla.
Se on enemmän kuin minkään yksittäisen aineen opetusmäärä. Niille lapsille, jotka eivät ole seuratoiminnassa mukana, voi koulupäivän aikana tapahtuva liikunta olla merkittävin osa päivittäistä liikuntaa.
Nuori Suomi ry:n tutkimuksen "Koulupihojen liikuntaolosuhteet" mukaan jopa yli kolmasosa suomalaisista koulupihoista on liikuntaolosuhteiltaan huonoja, ja noin tuhat koulupihaa tarvitsisi välitöntä kunnostamista. Se tarkoittaa myös sitä, että ainakin 120 000 koululaista seisoskelee välitunnit, koska piha ei tarjoa virikkeitä muuhun tekemiseen.
Tutkimuksen mukaan suurimmat ongelmat liittyvät koulupihojen liikunta- ja toimintapaikkojen sekä luontoalueiden puuttumiseen. Näin huolimatta siitä, että uusia koulupihoja suunniteltaessa lapset ovat ainakin näennäisesti mukana suunnittelussa ja heidän mielipidettään kysytään.
Kyttä-Pirjolan ympäristöpsykologian alaan kuuluvan väitöskirjan mukaan kaikkein lapsiystävällisin elinympäristö löytyy suomalaisesta maalaiskylästä. Myös Nuori Suomi ry:n tutkimuksessa todetaan, että parhaat koulupihat löytyvät kyläkouluista, kun taas liikuntamahdollisuuksien kannalta huonoimmat pihat ovat taajamissa ja suurissa kouluissa.
Kyläkouluissa luonto on lähellä, ja lapsen ympäristö on parhaimmillaan pullollaan tarjoumia, jotka houkuttelevat fyysiseen ponnisteluun. Lapsi havaitsee oksat "kiivettävinä", tunnelit "ryömittävinä" ja kivikot "hypittävinä". Kyttä-Pirjolan mukaan valmiiksi tehdyt leikkivälineet eivät kiinnosta lasta kauaa, koska valmiiksi tehtyihin välineisiin on ohjelmoitu kaikki se, mitä niillä voi tehdä. Luonnon elementtejä sen sijaan ei voi leikkiä läpi. Puskanalusta, iso kivi tai avoin nurmikenttä virittävät loputtomasti uteliaisuutta ja uusia toimintoja.
Marketta Kyttä-Pirjolan mukaan on tärkeintä, että lapset saavat osallistua arjen toimintaan. Arjen riskejä ei saisi pestä pois, koska vain kokeilemalla ja ottamalla riskejä lapsesta tulee "street wise"lapsi, joka myös hallitsee riskit. "Mikä tahansa ympäristö, joka ottaa lapset mukaan arkeen, voi olla Melukylä."
Turun koulut liikkeelle -hankkeessa, joka käynnistyi vuonna 2005, on mm.kunnostettu pihoja, elvytetty pihaleikkikulttuuria ja koulutettu oppilaista välituntiliikunnan ohjaajia.
Lapsille on jaettu myös Huiskaus! -hyötyliikuntakampanjassa luutia, haravia, lumilapioita sekä lumikolia, jotka ovat olleet ahkerassa hyötyliikuntakäytössä. Lapset ovat istuttaneet myös kukkasipuleita ja marjapensaita. Tarkoituksena on ollut tarjota välineitä lasten aktivointiin koulupäivän aikana sekä tehdä koulupihan kaunistamisesta ja kunnossa pitämisestä kaikkien yhteinen asia.