Liikasessa Lämsänjärven lähellä asuva Kauko Perälä on erittäin huolissaan liikenteen lisääntymisestä, jos Haukiputaan Punaisenladonkankaalle tulee uusi jätteiden käsittelykeskus. Hän ihmettelee, että miksi juuri hänen puolelleen tietä ei ole edes meluvallia rakennettu.
Perälä osallistui keskiviikkoiltana Kuivasjärven koululla pidettyyn ympäristövaikutusten arviointiselvityksen esittelytilaisuuteen, jossa kerrottiin alueen asukkaille alueelle suunnitelluista vaihtoehdoista pilaantuneiden maiden ja teollisuuden jätteiden käsittelykeskuksesta ja kierrätysterminaalista.
Lämsänjärveläisen Elli Laitisen perhe omistaa maita mahdollisten jätteenkäsittelylaitosten alueella. Häntä kiinnosti, miltä laitos näyttää ulospäin.
"Siellä olisi ollut hyvää tonttimaata, johon olisi voinut rakentaa talonkin. Jos sinne tulee jätelaitoksia ja kaatopaikkoja, se mahdollisuus on mennyttä", hän harmitteli.
Oulun jätehuollon johtaja Markku Illikainen huomautti, että vaikka nyt alueelle ovat tulossa Salvor tai Lassila & Tikanoja, sieltä alun perin haettiin paikkaa Ruskon kaatopaikan seuraajalle.
"Sen suunnittelun aika ei ole tullut vielä. Nyt nämä ympäristövaikutusten arvioinnit menevät harmittavasti limittäin. Ne pitäisi tehdä koko alueelta yhtäaikaa", Markku Illikainen sanoi.
Liikenteessä suurimmat muutokset
Yhä useammat kuorma-autot jyrisevät Alakyläntietä, jos suunniteltu jätekeskus aloittaa toimintansa. Laajimman vaihtoehdon - 350 000 tonnia jätettä vuodessa - mukaan huristelisi keskukseen arkivuorokaudessa enimmillään 141 uutta ajoneuvoa, josta pääosa olisi raskasta liikennettä.
Kevyemmän kakkosvaihtoehdon mukaan ajoneuvomäärä kasvaisi 74:llä vuorokaudessa. Liikenteen kasvu Alakyläntiellä olisi 5-9 prosenttia.
Liikenteen kasvu näkyisi muun muassa juuri rakennetulla Jylkynkankaan asuntoalueella, joka on lähimmillään 2,1 kilometrin päässä keskuksesta. Lähin talo on puolen kilometrin päässä suunnitellusta laitoksesta.
Onnettomuusriski lisääntyisi ennen kaikkea käsittelykeskuksen ja Alakyläntien liittymässä.
Selvityksen mukaan melutaso lisääntyisi vain vähän. Nollavaihtoehdossa - jossa ei rakennettaisi mitään - lisääntyisivät liikenteen päästöt, koska kuormia vietäisiin kauemmaksi.
Viihtyisyys vähenee, koska marjastus-, sienestys-, ja metsästysalueet pienenevät laitoksen lähellä. Kaatopaikan mielikuvat voivat vähentää viihtyisyyden ja turvallisuuden tuntemuksia.
Käsittelykeskuksesta ei aiheudu aiheudu selvityksen mukaan hajuhaittoja, koska alueella ei käsitellä biojätettä.
Melu- vesi- ja ilmanpäästöt pysyvät sallituissa raja-, ohje- ja suositusarvoissa, eivätkä selvityksen mukaan aiheuta terveydellisiä haittoja.
Ympäristövaikutusselvitys on nähtävillä 2.10.-30.11. Haukiputaan ja Kiimingin kunnanvirastoissa, Oulun seudun ympäristövirastossa, Kuivasjärven kirjastossa, Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksessa ja osoitteessa www.salvor.fi. Kannanotot selvitykseen voi jättää ympäristökeskukselle marraskuun loppuun mennessä.