Dexter Filkins on kova mies, siitä ei ole epäilystäkään. Jo pelkästään hengissä säilyminen niissä taisteluissa ja olosuhteissa joita hän kirjassaan kuvaa on saavutus. Ja hengissä säilyminen on sotakirjeenvaihtajan tärkein tavoite: kuolleet eivät kirjoita juttuja.
Filkins ei saavutuksillaan kersku, eikä ole tarvettakaan. Teksti puhuu puolestaan. Kerran hän kuitenkin kertoo lukijalta saamastaan sähköpostista, joka piristää Fallujan taisteluhelvetissä.
-- Äijä, sulla on melonin kokoiset pallit, kun uskallat olla siellä, luki sähköpostissa. Viesti sai oloni hetkeksi hyväksi, Filkins kirjoittaa.
Jatkuvaan uhkaan ja kuolemapelkoon tottuu. Monien muiden sotakirjeenvaihtajien tavoin Filkins alkaa tuntea olevansa immuuni kuolemalle. Se on jotain joka tapahtuu muille: sotilaille, paikallisille asukkaille, ehkä jopa kollegoille, mutta ei itselle. Jotakin kuitenkin häviää pysyvästi.
-- Selvisin paremmin kuin useimmat niistä joista kirjoitan tässä kirjassa. Silti vuosien kuluessa menetin minulle kaikkein rakkaimman ihmisen. Sota sai lopulta minut.