Kesällä 1995 Ilkka Kanervalla oli tiukat paikat Lapuan Kalevan kisoissa. Legendan mukaan Etelä-Pohjanmaan isäntämiehet etsivät Kanervaa pahat mielessään.
Yleisurheilun tila on sen verran huono, että Lapuajokeen koko mies, muilutusporukka uhosi. Kaikkien onneksi Kanervan ja isäntien tiet eivät kohdanneet.
Lapuan kesänä Kanerva oli johtanut Urheiluliittoa reilut neljä vuotta. Vuodenvaihteessa, kun mies jättää manttelinsa Antti Pihlakoskelle, mittarissa on 15 vuotta. Yhtä pitkään Urheiluliittoa on johtanut vain presidentti Urho Kekkonen (1932-1947).
15 vuoden aikana Kanerva on saanut kuulla kärkevää kritiikkiä muuallakin kuin Etelä-Pohjanmaalla. Miestä on moitittu aiheesta ja aiheetta. Puheenjohtajan niskaan on kaadettu kaikkea mahdollista arvokisojen surkeista tuloksista maakuntien nurmettuviin yleisurheilukenttiin.
"Eivät nämä asiat koskaan ole yhdestä ihmisestä kiinni", Pohjois-Pohjanmaan ja Pudasjärven Urheilijoiden monitoimimies Heino Ruuskanen huomauttaa.
Talous kuntoon
Kanervan persoona jakaa ihmisten mielipiteet, tekipä hän asiat niin tai näin. Kriitikkojen mukaan Urheiluliitto on ollut Kanervalle pelkkä ponnistuslauta yhteiskunnan näköalapaikoille.
Puheenjohtajan luontaisetuihin kuuluu paistattelu arvokisavoittajien rinnalla. Sen Kanerva on osannut, mutta on mies osannut muutakin. Hänen aikanaan Urheiluliiton talous on reivattu kuntoon.
"Liitto eli velkarahalla aina vuoteen 1997 saakka. Kun Ike astui remmiin, pääoma oli melkein 900 000 euroa miinuksella. Nyt mennään koko ajan sopivasti plussan puolella", liiton talousjohtaja Arto Kuusisto sanoo.
Talouden voi laittaa tasapainoon kahta eri reittiä: joko menoja kiristämällä tai tuloja lisäämällä. Kuusiston mukaan Kanervan aikana on touhuttu tuolla jälkimmäisellä pelikentällä. Urheiluliiton oma varainhankinta vuosittaisesta yli kuuden miljoonan euron budjetista on huimat 85 prosenttia.
Taloustalkootkaan eivät ole yhden miehen savotta. Kanervan noste 1990-luvun alussa ja miehen vahvat yhteiskuntasuhteet olivat joka tapauksessa enemmän etu kuin rasite liiton kirstunvartioille.
Kaksi nollatulosta
Huippu-urheilu on lajin kuin lajin näyteikkuna. Sillä rintamalla yleisurheilu pysyi Kanervan vuosina pinnalla - jos ei muuten, niin vettä polkemalla.
Puheenjohtajan pikkutakin rintamuksessa on kaksi tahraa arvokisareissuilta. Vuonna 2003 Suomi jäi lajin MM-kisoissa ensimmäisen kerran ilman mitalia. Seuraavana vuonna yleisurheilujoukkue teki samanlaista historiaa Ateenan olympialaisissa.
Mitalittomien kisojen jälkeen puheenjohtaja Kanerva löi nyrkkiä pöytään ja lupasi, että kotikisojen 2005 menestykseen eteen tehdään kaikki sallitut temput. Tommi Evilä palautti Kanervan helpotukseksi Suomen mitalikantaan.
Nollatulokset saattoivat koitua suomalaisen yleisurheilun pelastukseksi. Ne paljastivat aukkoja valmennussysteemissä. Kanervan viimeiseksi työksi puheenjohtajana jäi reikien tukkiminen uudella strategialla.
"Ihan varmasti Kanervan aikana on ollut huippuvalmennuksessa epäkohtia. Nyt valittu suunta on hyvä: seuravalmennukseen tulee suoraan tukea liitolta", oululainen pikajuoksuvalmentaja Jukka Sihvonen sanoo.
Kanervan aikana maailman johtavissa yleisurheilumaissa on menty kohinalla ammattimaisen urheilemisen ja valmentamisen suuntaan. Suomessa se työ jää uuden puheenjohtajan haasteeksi.
Kulissit ja kenttä
Viidentoista viimeisimmän vuoden aikana Urheiluliitto on järjestänyt kymmenkunta eri tasoista arvokisaa. Kanervan kausi päättyi pikavauhdilla hommattuihin MM-kisoihin.
Kaikkia yleisurheiluihmisiä arvokisojen isännöinti komeissa kulisseissa ei ole lämmittänyt. Kriitikoiden mukaan kisat ovat nakertaneet liiton voimia ja huomiota seuratyön kehittämisestä.
"Totta kyllä. Totta sekin, että isoilla kisoilla on positiivinen vaikutus suoraan ihmisten laji-innostukseen", Heino Ruuskanen toteaa.
Pihlakosken isännöimä Urheiluliitto on ainakin lähtöviivalla Kanervan liittoa mukavampi kaveri seuratyössä puurtaville ihmisille. Liiton uudessa strategiassa seuratyön tukeminen on nostettu huippu-urheilun rinnalle.
Kanervan aikakaudella seuraihmiset saivat välillä kynsilleen oikein kunnolla. Seuraväelle tuli orpo olo, kun liitto antoi kenkää aluepäälliköilleen.
"Eikä henki ole aina ollut sellainen, joka innostaa seuraväkeä toimimaan", Ruuskanen sanoo ja muistuttaa jälleen siitä, ettei kaikki ole yksin kapellimestarista kiinni.