Netti on varsinainen velikulta. Kuinka hauskaa on osallistua erilaisiin ajan hermolla oleviin liikehdintöihin sen välityksellä. Ei muuta kuin klikkaus, niin on tuhansien ja tuhansien kaltaistensa rinnalla ikään kuin vaikuttamassa johonkin.
Television homoillan jälkimainingeissa kymmenettuhannet ihmiset osallistuivat tähän kansanhuviin ja erota päräyttivät kirkosta. Tekivät ihan oikein. Jos suhde kirkkoon on siitä kiinni, jouti napanuoran katkaista.
Periaatteessa ja ehkä moraalisesti kirkosta eronneilla ei olisi oikeutta äänestää kohtapuolin pidettävissä kirkollisvaaleissa. Mutta laissa on kuitenkin pienen porsaan mentävä aukko, joka mahdollistaa nyt eronneiden ottavan vielä osaa vaaleihin. Eipä taida monenkaan aktiivisuus kirkollisissa asioissa yltää enää niin pitkälle.
Jos haluaa välttyä omantunnontuskilta, voi leikkiä äänestämistä netissä osallistumalla kirkon vaalikoneeseen. Sen voi hoitaa samalla tavalla kuin kirkosta eroamisen, siis klikkaamalla.
Vaalikoneen avajaispäivänä osallistuminen vaatii hieman pidempää pinnaa, sillä kone suoritti ylösnousemuksensa varsin verkkaisesti. Avautuminen palkittiin eikä kysytty kirkon jäsenkirjaa.
Se kysymys on kymmenentenä paitsi niissä 30 seurakunnassa, jotka jättävät kysymättä sitä jäseniltään. Nimittäin suhde homoihin.
Vaihtoehdoiksi tarjottiin rekisteröidyn parisuhteen siunausta, rukousta, homojen muuten vain hyväksymistä tai homoelämän tuomitsemista. Kysymys haiskahtaa kovin maalliselta. Kirkon kun pitäisi nähdä tuonpuoleiseen. Autuaitten valtakunnassa ihmisiä ei kumminkaan erotella. Olemmehan kaikki luojiemme kuvia.
Vaalikone kysyy monta puuduttavaa kysymystä. Lisäisikö varoja jumalanpalvelusmenoihin, vanhustyöhön, miksi kuulua kirkkoon tai vaikuttaa kirkossa? Ja niin edelleen.
Jostain syystä kone haluaa tietää puoluekantasi ja herätysliiketaustasi. Siinä listassa on myös hiljaisuuden liike. Tarkoittaakohan se kirkon suurta enemmistöä, jota kirkon asiat eivät liiemmälti hetkauta ja jotka elävät syvässä hiljaisuudessa suhteessa kirkkoon?
Aikansa mietittyään vaalikone tarjoaa juuri sinulle sopivan ehdokkaan. Hänet, joka on lähinnä omaa ajatteluasi.
Tulos yllättää. Ensimmäisenä komeilee herra X ja toisena rouva tai neiti Y. Herra X veikkasi samaa vain alle puolessa kysymyksistä ja rouva tai neiti Y vastasi kolme prosenttiyksikköä vielä enemmän pieleen.
He ovat saman vaaliliiton ihmisiä. Vaaliliiton kirjainyhdistelmä ei kerro yhtään mitään. Se ei ole kok eikä pers, ei kepu eikä sos eikä krist. Vaan jotain perikirkollista. Kuulutaan johonkin viiteryhmään, mutta mihin, sen kukin selvittäköön. Sopii kirkon kuvaan: puhutaan mitä puhutaan, mutta kukin ratkaiskoon, mitä puhe tarkoittaa.
Voittajan, siis herra X:n nimi ei ole ikinä ennen näkynyt missään. Samoin rouva tai neiti Y on suuri tuntemattomuus. Äänestääkö siis heitä? Aika kova kynnys, onhan kyse sentään pyhästä toimituksesta. Varsinkin, jos kummankin kanssa on enemmän kuin puolessa asioista eri mieltä.
Ketä sitten äänestäisi, ellei heitä?
Kymmenen kärjestä, siis lähinnä omia näkemyksiä, löytyy pari, jotka ovat tuttuja politiikan tantereilta. Aateveljiä tai -sisaria, mutta eri aatteesta. Äänestääkö heitä? Tietäisi ainakin, mitä saa? Ei, ehkä juuri siksi ei ainakaan heitä.
Vaalikoneelle voi luvata menestystä. Rasti ruutuun -äänestyksillä on hupaisaa leikkiä. Varsinkin, kun sillä ei ole mitään merkitystä. Jos ei välttämättä ole itse vaaleillakaan.
Eri asia on, onko vaalikoneella mitään yhteyttä vaalikäyttäytymiseen. Kuka lähtee koneen innoittamana kirkollisvaaliuurnille? Jos menee, tervemenoa.