Haapaveden Vattukylän vanhalla koululla on maaliskuisena hiihtolomapäivänä rauhallista. Koululla asuvassa Kangasharjun perheessä on äidin ja isän lisäksi kaksi biologista ja kolme sijoitettua lasta. Omat pojat ovat laskettelureissulla, yksi poika on käymässä omien biologisten vanhempiensa luona ja kaksi sijoitettua tytärtä pelaavat tietokoneella.
Perheen omat pojat ovat 16- ja 18-vuotiaita. Sijoitetut lapset ovat sisaruksia: 16-vuotias poika sekä 14- ja 11-vuotiaat tytöt. Perhe kasvoi kolmella lapsella 8,5 vuotta sitten, kertoo äiti Margit Kangasharju.
"Kun muutimme Jyväskylästä takaisin kotipaikkakunnalle Haapavedelle, olimme jo pitkään miettineet sijaisvanhemmiksi ryhtymistä", Margit Kangasharju sanoo.
"Rupesi tuntumaan, että tilaakin vanhalla koululla on paljon", kertoo puolestaan perheen isä Kari Kangasharju.
Pariskunta kävi Pelastakaa Lapset ry:n valmennuksessa, jossa käytiin perusteellisesti läpi kasvatukseen liittyviä kysymyksiä, parisuhdetta ja muuta henkilökohtaista historiaa. Sijoitettavista lapsista ei Kangasharjuilla ollut vielä koulutuksen aikaan mitään tietoa.
Lasten odotus kesti sattumoisin yhdeksän kuukautta. "Meni kaksi viikkoa yli lasketun ajan", Margit Kangasharju hymyilee. Tuolloin 2-, 6-, ja 7-vuotiaat lapset olivat asuneet lastenkodissa kahdeksan kuukautta ja ehtineet jo laitostua.
"Toinen tytär kysyi heti aluksi, kuka tänne tulee yövuoroon ja missä täällä on toimisto", Kari Kangasharju kertoo.
Joissakin tapauksissa sijaisvanhempien odotus saattaa kestää vuosia.
Perusturva vaatii vuosia
Kangasharjut kävivät aluksi tutustumassa lastenkodissa uusiin lapsiinsa, ja lapset viettivät puolestaan uudessa kodissaan ensin tutustumisviikonlopun. Jo tuona viikonloppuna pienet tytöt kutsuivat Margitia ja Karia äidiksi ja isäksi.
Sijaisvanhemmat eivät läheskään aina tiedä, mitä kaikkea sijoitetun lapsen taustalla on. Kovat kokemukset saattavat selvitä vasta pitkän ajan päästä. Monilla lapsilla on esimerkiksi äidin päihteiden käytöstä johtuvia, vakaviakin kehityshäiriöitä.
Kangasharjujen perheellä meni vuosia arkirutiinien opetteluun. "Ensimmäiset kaksi-kolme vuotta olivat sisäänajoa", Kari Kangasharju sanoo.
"Sekin tasoitti, että olin ensimmäiset kolme vuotta kotona", Margit Kangasharju puolestaan kertoo. Aluksi lähteminen kahdestaan esimerkiksi kävelylle tuntui mahdottomalta, sillä lapset kyselivät heti, kuka heitä sen aikaa hoitaa.
Perheen omat pojat olivat 7- ja 9-vuotiaita, kun äiti ja isä kysyivät heidän mielipidettään mahdollisista uusista sisaruksista. "Pojat ottivat asian kivasti vastaan, sillä he olivat niin samanikäisiä kuin meille tullut poika. Harrastukset ja mielenkiinnon kohteet olivat pojilla silloin myös samanlaisia."
Mitä nuorempana lapsi tulee sijaisperheeseen, sitä helpompaa hänen on työstää uutta tilannettaan. Sijaisvanhempi saa puolestaan tottua siihen, että kodin ovet ovat jatkuvasti auki esimerkiksi sosiaalityöntekijöiden käyntiä varten.
Yhteys vanhempiin tärkeä
Varsinkin kolmi-nelikymppisistä sijaisperheistä on kova pula. Sijaisvanhemmaksi haluavaa saattaa arveluttaa esimerkiksi taloudellinen pärjääminen ja se, kuinka lasten biologisten vanhempien kanssa tulee toimeen. Toisia pelottaa sitoutuminen lapseen, joka saattaakin jonkun ajan päästä muuttaa takaisin biologisen perheensä luokse, jos sen tilanne on kohentunut.
Kangasharjun perheessä lasten yh- teys biologisiin vanhempiin on säilynyt. "Nämä ovat olleet tyytyväisiä siitä, että olemme pitäneet yhteyttä jatkuvasti. Vanhemmat ovat tavanneet lapsiaan säännöllisesti ja käyneet esimerkiksi syntymäpäivillä. Alussa pidimme lasten kanssa biologisille vanhemmille päiväkirjaa, johon laitettiin valokuvia ja piirustuksia", psykologi-äiti Margit Kangasharju kertoo.
Suuret lasten kasvatukseen ja koulutukseen liittyvät linjaukset on käyty yksissä tuumin läpi biologisten vanhempien kanssa. "Lapselle on iso ristiriita, jos vanhemmat kilpailevat keskenään. Meillä on kuitenkin yhteinen tavoite: että lapsen omat siivet joskus kantavat."
Perhe on laitosta halvempi
"Sosiaalitoimella ei ole aikaa perheiden rekrytointiin", Margit Kangasharju arvioi. Kuntaliiton erityistutkija Sirkka Rousu puolestaan arvioi, että eri kunnat hoitavat lasten sijaishuoltoa kirjavalla tavalla.
"Esimerkiksi Kainuussa ja Pohjois-Karjalassa on kuntia, jotka ovat ymmärtäneet, että sijaisperhehoito - niin sanottu maallikkoperhehoito - on kunnalle kolme neljä kertaa edullisempaa kuin ammattimainen hoito. Varsinais-Suomessa 60-70 prosenttia lapsista saattaa puolestaan olla laitosmaisissa, ammattimaisissa hoitoyksiköissä", Rousu kertoo.
Kunnat säästävät lastensuojelussa vääristä asioista, Rousu arvostelee.
"Jos sijaisperheen hoitopalkkio on noin 500-600 euroa kuussa ja ammattimaisen hoidon hinta esimerkiksi 200 euroa päivässä, ei ole mitään järkeä, että kuntien talouspäälliköt pohtivat, onko kunnalla varaa ostaa sijoitetulle lapselle esimerkiksi polkupyörää."
Sijaisperhe ei kuitenkaan välttämättä ole aina lapselle paras vaihtoehto. Usein lapsi tarvitsee enemmän tuettua hoitoa, esimerkiksi ammatillisessa perhekodissa, lastenkodissa tai koulukodissa.
"Ongelmallista on, että lapsi sijoitetaan enimmäkseen sinne, missä sattuu olemaan vapaata eikä sinne, mikä vastaisi lapsen tarvetta", Sirkka Rousu sanoo.
Äitinä 12 lapselle
Paistetun piirakan tuoksu leijailee vastaan eteisessä, kun kopistelemme lunta kengistä Vihannin SOS-lapsikylän Leijona-kodin eteisessä. Tulijaa tervehtii perheen äiti, 25 vuotta lapsikylässä äitinä ollut Anneli Kiiski.
Perheessä on tällä hetkellä kaksi tyttöä, 5-vuotias leikkii pihalla ja 16-vuotias on koulussa. Kaikkiaan Kiiski on ollut äitinä 12 lapselle. Suurin osa on lentänyt jo maailmalle. Vanhin lapsista on lähempänä neljääkymmentä, ja lastenlapsiakin on jo neljä.
"Tänä aamuna viiden jälkeen kuopus tuli viereen kutittelemaan", Kiiski kertoo aikaisesta aamuherätyksestään.
SOS-lapsikylä on perhekotiyhteisö, jossa on yleensä 6-10 kotia. Kylissä hoidetaan kunnan huostaanottamia ja pitkäaikaista sijoitusta tarvitsevia lapsia. Alunperin Itävallassa viitisenkymmentä vuotta sitten alkanut lapsikylätoiminta rantautui Suomeen kolmisenkymmentä vuotta sitten.
21-vuotias Ninna Käppi on jo muuttanut omilleen, nyt hän on viettämässä hiihtolomaa entisessä kodissaan. Käppi muutti Etelä-Suomesta Anneli Kiisken luokse 9-vuotiaana. Tuolloinen lapsikylän johtaja haki isänsä luona asuneen Ninna Käpin Vihantiin.
Käppi oli käynyt jo etukäteen tutustumassa kylään. "Kivalta tuntui tulla tänne, en pannut pahakseni ollenkaan. Itsestä tuntui, että kotiuduin nopeasti, mutta aikuiset saattoivat olla eri mieltä", huonekalujen restaurointia Kouvolassa opiskeleva Ninna Käppi muistelee hymyillen.
Pieni tyttö sai uuden äidin lisäksi liudan veljiä, joita asui kodissa ennestään kolme. Jo ensimmäisenä kesänä käytiin vaeltamassa Hetta-Pallaksella naapuriperheen kanssa.
18-vuotiaana nuori nainen muutti pois kotoa, kylläkin vain pihan toiselle puolelle, itsenäistymisasuntoon.
"Ninna kävi kuitenkin joka päivä täällä kotona syömässä", Anneli Kiiski nauraa.
Ninna Käppi piti Leijona-kodissa asuessaan yhteyttä isäänsä, ja sukulaiset kävivät myös vierailemassa Vihannissa.
Turvallista arkea
Arki lapsikylän perheissä on samanlaista kun missä tahansa muuallakin: pyykinpesua, ruuanlaittoa ja kaupassa käyntiä. Vihannin SOS-lapsikylä perustettiin vuonna 1982. Lapsi asuu kylässä keskimäärin toistakymmentä vuotta.
"Lapset ovat moniongelmaisempia kuin ennen. Aiemmin alkoholi oli useimmiten syynä sijoituksiin, nykyään taustalla on lisäksi mielenterveysongelmia ja muita päihteitä", Anneli Kiiski sanoo.
Sijoitusprosessi lapsikylään kestää yleensä kuukausia, kymmenen vuotta kylän johdossa ollut Kaisu Pelkonen kertoo.
"Kunnan sosiaalityöntekijä ottaa meihin yhteyttä ja sitten mietimme, löytyisikö lapselle sopivaa paikkaa. Käymme myös katsomassa lasta etukäteen kodissaan tai lastenkodissa. Suurin osa kylän rahoituksesta tulee kunnalta", Pelkonen sanoo.
Leijona-kotiin odotellaan uutta perheenjäsentä.
"Yksi huone odottaa vielä asujaansa, mutta emme vielä tiedä kuka meille on tulossa ja milloin. Etukäteen kyselen yleensä lapselta lempiväriä ja muuta, ja sisustamme huonetta muiden lasten kanssa jo etukäteen. Sillä tavalla hekin voivat valmistua uuteen tulokkaaseen", Anneli Kiiski kertoo.