Eesti Ekspress -lehden valokuvassa seisoo koulun seinustalla nuori nainen nimeltään Julia Lõiv. Hänellä on syli täynnä kukkia ja päällään juhla-asu. Lõiv on käynyt koulunsa loppuun, ja edessä on opiskelupaikan etsintä.
Vaikka reportaasi on virolaisessa lehdessä ja Lõiv taitaa viron kielen, ei juttua ole tehty Virossa vaan Venäjällä. Ollaan Petserin kaupungissa, Setumaalla. Paikasta on Viron rajalle vain muutamia kilometrejä. Moni virolainen on sitä mieltä, että se sija, jolla Lõiv seisoo, kuuluisi edelleenkin Virolle. Niinhän oli Viron tasavallan ja bolshevikkien Venäjän vuonna 1920 solmiman Tarton rauhan mukaan.
Setumaata on yhä myös Viron puolella, mutta iso osa siitä kuuluu tätä nykyä Venäjälle. Jos maiden välinen raja vedettäisiin Tarton rauhan mukaan, koko Setumaa olisi Viron.
Tarton sopimus antoi Virolle myös maakaistan Narvajoen itäpuolelta lähempää Suomenlahtea, mutta juuri Kaakkois-Virossa rajan kahta puolta sijaitseva Setumaa on se alue, joka virolaisten tunteita liikuttaa. Sitä voi verrata Suomen menettämään Karjalaan.
On alueilla erojakin. Kun karjalaiset pakkasivat kotinsa ja lähtivät evakoiksi muualle Suomeen, valtaosa setukaisista jäi vanhoille asuinsijoilleen, kun uusi raja vedettiin heidän alueensa halki vuonna 1944. Osa setuista asui sen jälkeen Venäjän federaatiossa, osa Viron neuvostotasavallassa, kummatkin silti samassa Neuvostoliitto-nimisessä valtiossa.
Viimeiset 14 vuotta erillistä elämää kahdessa valtiossa, uudelleen itsenäistyneessä Virossa ja Venäjällä, näyttävät repineen railon Setumaan kahden osan välille. Kun hektisestä Tallinnasta lähtenyt Eesti Ekspress -lehden toimittaja astuu Petserissä ulos bussista, hän huudahtaa: "Herranjumala, ajoimme ihmebussilla, joka toi meidät menneisyyteen!"
Kun karjalaiset evakot erotti muun Suomen väestöstä lähinnä heidän murteensa, setukaiset ovat muista virolaisista kauempana: setukaisten murre poikkeaa niin paljon viron yleiskielestä, että puhutaan jopa setun kielestä. Toisin kuin virolaisten enemmistö setukaiset ovat ortodokseja. Heillä on myös omintakeinen tapakulttuurinsa. Ja vaikka he ortodokseja ovatkin, luonnonuskonnon perinteet elävät setukaiskylissä vahvana.
Kun setukaisia arvioidaan kaikkiaan olevan Virossa ja Venäjällä yhteensä noin 15 000, Petserissä, Setumaan maakunnan vanhassa pääkaupungissa, heitä on virallisesti enää puolitoista sataa. Niin kuin muuallakin Venäjällä, myös Petserissä moni katsoo järkevämmäksi kertoa olevansa venäläinen, vaikka sukutausta muusta todistaisikin.
Venäjän setukaisten asemaa kuvaa se, että Juli Lõiv on viimeinen Petserin virolaisesta koulusta valmistuva oppilas. Ensi syksynä tuota koulua ei enää ole.
Viron parlamentti eli riigikogu ratifioi kesäkuussa Viron ja Venäjän välisen rajasopimuksen, jonka perusteella Setumaa lopullisesti halkeaa kahtia. Siltä näyttää ainakin nyt, vaikka historia voi olla arvaamaton. Sopimukseen liittyvässä laissa puhutaan Tarton rauhasta ja viitattiin mutkan kautta Viron neuvostomiehitykseen. Se raivostutti Venäjän, jonka mukaan nuo maininnat pitävät avoinna mahdollisuutta Viron esittämiin aluevaatimuksiin.
Tulkinta on pahantahtoinen, tarkoitushakuinenkin. Kuinka Viron valtio tosissaan alkaisi vaatia menetettyä Setumaata takaisin, jos ja kun se on juuri hyväksynyt menetyksen sinetöivän rajan. Ja millä lihaksilla? Naton tai EU:nko voimaan nojaten? Kumpikaan ei Virolle sen pyrinnöissä apua antaisi.
Mutta ei Venäjän menettelystä rationaalisuutta kannata hakea. Entinen isäntä näyttää edelleen purkavan pieneen naapuriinsa pahaa oloaan imperiumin hajoamisesta - niin se tekee Latviankin kanssa.
Silti myös riigikogulle voi esittää kysymyksen, olisiko ollut viisaampaa niellä ylpeys ja jättää laista pois viittaukset historian vääryyksiin. Ei Venäjää voi sillä tavalla opettaa.
Vielä yksi vertailu Viron Setumaa-puheiden ja Suomen Karjala-keskustelun välillä: Suomessa on väitetty, että Karjala olisi voitu saada takaisin 1990-luvun alussa, jos presidentti Mauno Koivisto olisi asiaa ajanut tavatessaan presidentti Boris Jeltsinin Suomessa. Muistelmiensa mukaan Koivisto puhuikin Karjalasta. Kaikkiaan kuvaus on hämmentävä.
Kirjan mukaan Koivisto itse totesi Jeltsinille, että asia on loppuun käsitelty. Koivisto myös muistutti, että nykyisistä rajoista on kolme sopimusta. Jeltsin tuntee olleen lähinnä kuunteleva osapuoli, joka totesi Koiviston yksinpuhelun päätteeksi lyhyesti: "Hyvä on."
Viron presidentti Arnold Rüütel puolestaan kertoi äskettäin, että hän oli sopinut 1992 presidentti Jeltsinin kanssa Narvan itäpuolisen kaistaleen ja vanhojen setukaiskylien palautuksesta Virolle. Sen jälkeen valtaan tulleet uusi presidentti Lennart Meri ja pääministeri Mart Laar olisivat kuitenkin tehneet jo sovitun asian tyhjäksi.
Rüütelin väitteen ovat kiivaasti kiistäneet niin Laar kuin tuolloisen hallituksen ulkoministeri Trivimi Vellistekin. Jälkimmäisen mukaan kyseessä oli korkeintaan viinalasin ääressä saavutettu sopu.
Entä mitä sanoo kesällä 2005 Ene Lõiv, Juli Lõivin äiti, Petserin virolaisen museon hoitaja? "Luonnollisesti tahtoisimme, että Petseri kuuluisi Virolle". Hänen mukaansa Viron parlamentti hätiköi päättäessään allekirjoittaa rajasopimuksen. Ene Lõiv siis luottaa historian oikkuihin. Sellaista epäilemättä tarvittaisiin, jotta Petseri ja muu Setumaa vielä Virolle voisi palautua.