Maanantaina iltapäivällä Pohjois-Pohjanmaan liiton kokoustiloista Oulun Kauppurienkadulla asteli ulos maaherraa ja kasapäin muita erilaisten paikallisten ja alueellisten elinten edustajia, kaikki kovin tyytyväisen näköisinä. Tyytyväisyyden aiheuttaja jäi vielä istumaan kokoushuoneeseen pitämään tiedotustilaisuutta. Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen oli juuri kertonut, millä kaikilla tavoilla aikoo edistää Pohjois-Suomen osallistumista pohjoisen Norjan ja Venäjän suururakoihin.
Luvassa on jo keväällä kaksi vienninedistämismatkaa, ensin Pohjois-Norjaan ja sitten Murmanskiin ja Arkangeliin. Yritysten kiinnostus on kuulemma ollut hurja. Lentolinja Murmanskiin aiotaan vihdoin saada alkuun, Suomen konsulaatin ja Finpron läsnäoloa Murmanskissa vahvistetaan, lähialuerahojen leikkaukset lopetetaan ja niiden käyttöä laajennetaan, erilaisia väylähankkeita yritetään edistää, pohjoisen ulottuvuuden liikenne- ja logistiikkakumppanuutta ajetaan, ja niin edelleen.
Väyrysen poistuttua maakuntaliiton edustajat eivät olleet pysyä nahoissaan kuvaillessaan, kuinka tärkeää on vihdoinkin löytää maan hallituksesta ministeri, joka on oikeasti kiinnostunut näistä kysymyksistä ja tuntee ne. Yksi tulos nähtiin jo maanantaina. Harvoin jos koskaan on tällainen joukko Pohjois-Pohjanmaan ja Oulun kärkikaartia ollut neuvottelemassa alueen roolista Barentsilla. Voimat aiotaan vielä yhdistää Lapin ja Kainuun kanssa.
Mistä siis on kysymys? Urakoista, jotka ylittävät taannoisen Kostamuksen mittakaavan monikymmenkertaisesti. Mahdollisesti koko Euroopan tärkeimmästä ilmansuunnasta tulevina vuosikymmeninä, kuten joku maanantaina kuvaili. Asiasta, jonka todellinen tärkeys näyttää - ja tämä näkemys on viime aikoina tullut usein vastaan - hahmottuvan Helsingissä käsittämättömän hitaasti.
Oikeutettu taistelu Kemijärven sellutehtaasta on itse asiassa saattanut samalla vain vahvistaa mielikuvaa siitä, että kaikki pohjoisessa on menossa alaspäin. Itä-Lapin ja puunjalostuksen ongelmat ovat aitoja, mutta katsotaanpa muuta.
Otetaan alkajaisiksi 5 000-7 000 uutta työpaikkaa, joita odotetaan kaivosalalle Pohjois-Suomeen. Yhdistetään siihen matkailu. Siinä ilmastonmuutos pelaa siihen suuntaan, että pohjoisen vetovoima vain kasvaa. Lapin kauppakamarin laskuissa Lappiin investoidaan seuraavien viiden vuoden aikana neljä miljardia euroa, nelinkertaisesti Outokummun terästehtaan uudistuksen verran. Pohjoisen tärkeimmillä kaupunkikeskuksilla yliopistoineen ja kauppakeskittymineen menee jo koko lailla hyvin, tämä muu tulee siis enimmäkseen muille seuduille.
Pohjois-Suomen rajojen ulkopuolella on tämän lisäksi avautumassa vuosikymmeniä kestävä talousbuumi, johon näillä ilmansuunnilla ei ole mitään entistä vertailukohtaa - olettaen, että energiainfrastruktuurin rakentaminen jatkuu Barentsin merellä ja Venäjällä häiriintymättä. Pohjois-Suomen talouden kannalta tämä tarjoaa kaksi vaihtoehtoa: joko tuossa kaikessa ollaan mukana, tai ei olla. Jos peli pelataan hyvin, työpaikkoja on luvassa paljon.
Samalla Barentsin alueen yhteistyöstä alkaa olla vähän keinotekoista puhua, sillä käytännössä meneillään on Suomen ja Norjan kilpajuoksu Venäjälle. Pohjoisessa Norja toistaiseksi johtaa komeasti, eikä se enää paljon muita vilkuile.
Barents-yhteistyön viisivuotisjuhlaa vietettiin aikanaan Rovaniemellä isossa konferenssissa. Kymmenvuotisjuhlassa Kirkkoniemessä olivat mukana kaikki pääministerit. Pari viikkoa sitten oli 15-vuotisjuhlan vuoro, ja sitä norjalaiset viettivät keskenään Kirkkoniemessä. Edes alueneuvoston puheenjohtaja Pauli Saapunki ei ollut saanut kutsua paikalle. Se kertoo paljon tilanteesta.
"Barents-yhteistyö on kulmakivi Norjan suhteissa Venäjälle", ilmoitettiin nyt juhlapuheissa. Saapunki on omat johtopäätöksensä tehnyt: hän keskittyy ennen muuta Pohjois-Suomen ja Venäjän kahdenvälisiin suhteisiin. Siellä on Väyrysenkin toiminnan painopiste.
Hyvässä lykyssä Suomen aktivoituminen johtaa siihen, että Barentsin alueen monen maan väliset yhteistyömuodot vetreytyvät. Huonossa tapauksessa ne jäävät aivan jalkoihin - esimerkiksi Ruotsi ei nykyisellään paljon niistä piittaa. Pohjois-Karjalakin olisi loogista saada tähän alueeseen matkaan, mutta siinä Suomen ja Norjan tulkinnat menevät aivan ristiin, eikä edistystä ole näkyvillä.
Silti tällä alueella ei oikeasti ole varaa mihinkään muuhun kuin yhteistyöhön. Kapea kansallinen ajattelu pohjoisessa on nimensä mukainen: kapea. Sen kautta ei yhdistetä liikenneverkkoja, ei edistetä taloutta, ei varjella ympäristöä.
Pohjois-Suomen Brysselin toimiston johtaja Seppo Heikkilä on väläytellyt ajatusta koko pohjoisen kattavasta työssäkäyntialueesta, jossa rajat olisivat vain ylittämistä varten. Nimittäin jos kaikki menee niin kuin saattaisi mennä, pohjoisessa on edessä hillitön työvoimapula.