Turistien suosimalla Costa Blancalla sijaitsevan Denian alueen terveysviranomaiset kertovat yhden ainoan heinäkuisen viikon aikana 71 uimarin turvautuneen ensiapuun meduusanpolttaman vuoksi. Samansuuntaisia tietoja tulee myös muualta Espanjan Välimeren puoleiselta rannikolta.
Tästä kesästä odotetaan toista perättäistä vaikeaa meduusakesää. Vedessä kelluvien, uimareille kiusallisen polttaman aiheuttavien meduusoiden määrä on noussut jyrkästi kahden vuoden takaisesta. Katalonian autonomisella alueella raportoitiin koko kesänä 2004 yhteensä kuusi meduusanpistoa. Yksistään viime vuoden elokuussa meduusoiden uhreja oli 127 ja määrä on edelleen kasvussa.
Uimareiden katkerat kokemukset vahvistavat sen, mistä Euroopan ympäristökeskus (European Environment Agency, EEA) tuoreessa raportissaan varoittaa. Välimeren meduusakanta on räjähdysmäisessä kasvussa.
Ongelma ei tosin rajoitu vain Välimereen.
EEA:n raportti listaa meduusoiden määrän kasvuun Välimerellä kolme pääsyytä: ravinnon väheneminen Mustallamerellä, Välimeren saastuminen ja sen lämpeneminen.
Meduusat syövät planktonia sekä tiettyjen kalalajien munia ja poikasia. Nyt suosikkiravinto anjovis on katoamassa Mustaltamereltä ja meduusat siirtyvät Välimerelle, joka saastumisensa myötä tarjoaa paremmat mahdollisuudet ravinnonsaantiin.
"Jätevedet sisältävät runsaasti nitraatteja ja fosforia. Maataloudesta tuleviin ravinteisiin yhdistettynä ne lisäävät rehevöitymistä. Syntyvät olosuhteet ovat täydelliset meduusalle ja mahdollistavat sen kukoistamisen", raportissa sanotaan.
Myös maailmanlaajuinen merivesien lämpeneminen luo edellytykset meduusakannan kasvulle. EEA:n raportissa todetaan Välimeren olevan nykyisin keskimäärin 0,6 astetta lämpimämpi kuin 1800-luvulla.
Ihmisen toiminta on muutenkin edesauttanut meduusoiden määrän lisääntymistä. Kalastus on vähentänyt meduusan luonnollisia vihollisia tonnikaloja ja merikilpikonnia. Joka vuosi arvioidaan 25 000 merikilpikonnan jäävän vahingossa kalastajien verkkoihin.
"Meduusoiden määrän kasvu on maailmanlaajuinen ilmiö. Kuitenkin on merkkejä, että raskaimmin kuormitetuilla rannikkoalueilla kannat ovat pienentyneet. Eräät meduusalajit tulevatkin kuolemaan sukupuuttoon", heinäkuun alussa julkaistussa Euroopan rannikoiden muuttuvat kasvot -nimisessä raportissa sanotaan.