Työterveyspalveluihin erikoistunut Medivire-konserni laajentaa toimintaansa ostamalla Engel-Yhtymältä asumis- ja kodinhoitopalveluita tarjoavan Engel Hoivapalvelut. Medivire kertoi kaupasta tiedotteessaan. Kauppahintaa ei siinä mainittu.
Samalla Mediviren omistuspohja muuttuu siten, että valtio myy vähemmistöosuutensa yhtiöstä pääomistajalle MB Rahastoille.
Valtion sijoitusyhtiö Solidium on omistanut Medivirestä 37 prosenttia. Kaupan jälkeen MB Rahastot omistavat yhtiöstä 82 prosenttia, Ilmarinen 10 prosenttia ja toimiva johto loput kahdeksan prosenttia.
Mediviren liikevaihto oli viime vuonna lähes 56 miljoonaa euroa. Sen palveluksessa on yli 700 työntekijää.
Kaupan jälkeen Hoivapalvelut muodostavat Medivire-konsernissa oman erillisen yhtiönsä, jonka toimitusjohtajaksi siirtyy Engel Hoivapalvelujen toimialajohtaja Kristiina Hautakangas.
Engel Hoivapalveluiden kasvu on ollut vauhdikasta, sillä viime vuonna yhtiön liikevaihto kasvoi lähes 45 prosenttia. Tänä vuonna liikevaihdon uskotaan nousevan yli 11 miljoonan euron. Vuonna 1999 liikevaihtoa oli vain noin puoli miljoonaa euroa.