Hyllyt pursuavat lukemattomia kirjoja. Lehtikasa huojuu keittiön nurkassa.
Radio pölyyntyy pöydällä. Tv-kanavista suurin osa on asentamatta tai katsomatta, puhumattakaan ohjelmista, joista muut letkauttelevat kahvipöydissä.
Ja sekin elokuva ehti poistua teatterista. Sähköposti ilmoittaa täyttyneensä. Joku on kuulemma käynyt internetin Facebookissa, jonkun televisiosarjan ennakkonäytöksessä. Tai jossakin.
Tuntuuko tutulta? Vaivaako medialäski? Haluatko eroon informaatioähkystä?
Laihduta itsesi tiukkaan mediakuntoon! Keskity olennaiseen!
Informaatiolihavuuteen voi odottaa ainakin auttavaa selitystä mediakasvatuksen asiantuntijoilta.
Lisensiaatti Mari Hankalan väitöskirja "Sanomalehdellä aktiiviseksi kansalaiseksi? Näkökulmia nuorten sanomalehtien lukijuuteen ja koulun sanomalehtiopetukseen." tarkistetaan viikon päästä Jyväskylän yliopistossa.
Hankala luo ensimmäisenä Suomessa perusteellisen katsauksen sanomalehden käyttöön kouluopetuksessa. Opettajat ovat tuoneet sanomalehtiä osaksi opetustaan erityisesti Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa ja Suomessa eli Pohjoismaissa 1960-luvulta lähtien.
Yhdysvalloissa sanomalehdet kuluivat koulupöydillä jo 1900-luvun alussa ennen radion tuloa koteihin. Ensimmäinen sanomalehtiviikko kouluissa järjestettiin Suomessa 1976. Sanomalehtiopetus on levinnyt 2000-luvulla ainakin yli 50 maahan.
Kansakoulu ja sanomalehdistö syntyivät Suomeen samaan aikaan 1800-luvun lopulla. Kansallinen herätys, kansan kasvattamis- ja sivistämisinto yhtyivät kansanopetuksen ja sanomalehdistön sisällöissä.
Koulua ja lehteä ovat ylevöittäneet aktiiviseksi kansalaiseksi kasvattamisen pyrintö. Lukutaito mullisti Suomen 1900-luvun alussa, ja lukutaito oli yhteiskunnallisen osallistumisen edellytys.
Koulusta ja sanomalehdistöstä muotoutui kulttuurisia instituutiota, joiden asema on murentunut tai ainakin hämärtynyt monesta suunnasta viime vuosina. Eikä vähiten mediatulvan takia.
Mari Hankalan väitös tuli etukäteen arvioitavaksi. Työ keskittyy sanomalehtiopetukseen ja siten koulun ja sanomalehden vastuuseen mediakasvatuksessa. Kirjasta voi paljastaa osuvia lainauksia opettajaksi opiskelevilta nuorilta.
Opettajaoppilaat muistivat omia oppimiskokemuksiaan sanomalehden parissa:
"Mieleenpainuvin kokemus liittyy sanomalehtiartikkeliin, joka koski homoseksuaalien avioliittoja. Oma opettajamme ei voinut hyväksyä niitä, mutta koko luokka hyväksyi. Meillä oli loistava väittely aiheesta. Olimme kuitenkin vasta viidesluokkalaisia. Oli mahtava huomata, että osasimme argumentoida kantamme."
Toinen muistaa yleisönosaston kirjoituksesta laajaksi levinneen keskustelun neekeri-sanasta: "Tuntui hyvältä huomata ja dokumentoida tämä kehitys ja oppia niistä vallan ja median mekanismeista, joilla mielipiteitä luodaan ja muokataan."
Yksi tutkimusaineiston humanistiopiskelija tiivistää sanomalehden merkityksen:
"Yhteiskuntaoppia opettaessa pyritään kasvattamaan aktiivisia kansalaisia. Onko tämä mahdollista ilman sanomalehtiä?
Opettajaopiskelijoiden kommenteista nousevat esiin kehityksen dokumentointi, vallan ja median mekanismien oppiminen, mielipiteiden synty ja argumentoinnin taito.
Kaikki kuuluvat demokratiaa ja sananvapautta edistävään yhteisöön. Perusopetuksessa ne tiivistyvät vuorovaikutuksen taitoihin.
Aktiiviseen kansalaisuuteen, ihmisen yhteisölliseen kasvamiseen. Lapsi tai miksei aikuinenkin oppii nimittäin harvoja asioita ilman yhteyttä toiseen ihmiseen. Siinä sanomalehti toimii yhä siltana.