Kirjoittaja on Tallinnassa pitkään työskennellyt suomalaistoimittaja.
Tallinna On synkkä ja myrskyinen aamuyö syyskuun lopussa 1994. Tallinnassa olevien suomalaisten toimittajien puhelimet alkavat päristä ja on noustava vuoteen lämpimästä kylmään maailmaan. Autolautta Estonia on uponnut.
Sanomalehden tekijöillä ei ole suurta hätää, lehdet menevät painoon vasta illalla. Toisin on YLE:n kirjeenvaihtajalla Ulla-Maija Määttäsellä. Aamukuuden uutisiin on saatava edustava kommentti.
Ulla-Maija soittaa ja soittaa. Ministerit ja heidän kansliapäällikkönsä nukkuvat vanhurskaan unta. Viimeisenä oljenkortena hän ottaa puhelun presidentti Lennart Merelle ja katso: Isäntä on hereillä, seuraa tilannetta kansainvälisistä radio- ja tv-lähetyksistä ja antaa Määttäselle tämän kaipaaman arvovaltaisen lausunnon.
Sen jälkeen aletaan Virossa puhua, että valtion tulee olla hereillä 24 tuntia vuorokaudessa.
Lennart Meri valittiin presidentiksi ensimmäistä kertaa vuoden 1992 loppupuolella eli samoihin aikoihin, kuin itse muutin Viroon. Alkuun oli virolaisilla toimittajilla suhtautumisvaikeuksia. Pienessä maassa kaikki tunsivat toisensa ja virolaisille Meri oli "Lennu vain".
Presidentti oli kutsunut virkakautensa alkupuolella koolle tiedotustilaisuuden kansliaansa Kadriorgiin. Lehdistö odottaa pöydän ääressä.
Kun Meri tulee, nousevat suomalaiset toimittajat seisomaan, mutta virolaiset vain istuvat. Meri astelee pöydän päähän, jää sinne seisomaan ja tuijottamaan. Pitkä hiljaisuus. Hitaasti, hyvin hitaasti vääntäytyvät virolaiset kollegat tuoleistaan pystyasentoon. Vasta sitten presidentti istuu ja selittää: "Ei minua tarvitse kunnioittaa. Kunnioittaa täytyy Viron tasavallan presidenttiä."
Tuostakin saattoi johtua, että Viron sanomalehtimiesten liitto valitsee Meren "lehdistövihamielisimmaksi julkisuuden henkilöksi". Seuraavana vuonna mieli on jo muuttunut ja presidentti valitaan "lehdistön suurimmaksi ystäväksi".
Viron itsenäisyyspäivinä Meri pitää napakoita puheita, joita ei koskaan saa etukäteen. Protokollapäällikkö Piret Saluri selittää, että presidentti jättää puheiden kirjoittamisen aina viime tinkaan. Hän väittää, että joskus puheen loppupäätä on vielä kirjoitettu puhtaaksi, kun presidentti jo alkupäätä paukuttaa.
Toimittajan on muutenkin parempi istua kiltisti Estonia-teatterin salissa omia muistiinpanoja tekemässä. Sattuu usein, että Lennartille tulee henki päälle ja hän tekee pitkän ajatuslenkin kirjoitetun puheensa ulkopuolelle. Nämä ex tempore -jaksot olivat yleensä kaikkein mielenkiintoisimpia.
Legendaariseksi on tullut Meren tiedotustilaisuus Tallinnan lentoasemalla. Hän tulee tärkeältä ulkomaanmatkalta ja kentällä on lehdistö vastassa. Meri pyyhkäisee joukon ohi ja viittaa toimittajia seuraamaan. Hän suunnistaa lentoaseman vessaan.
Vessa on kuten ne neuvostoajan jäljiltä olivat. Kaakelit vinksottavat, pytty on halki ja lattialla puoli senttiä virtsaa. Meri luennoi toimittajille vessassa, kuinka merkittävät ulkomaiset vieraat saavat juuri täällä ensimmäisen vaikutelmansa Virosta.
Meri on turhaan yrittänyt saada liikenneministeriä käsittämään asiaa. Nyt kunnostetaan vessat ja perään koko lentoasema.
Pian Meren kuoleman jälkeen aloittivat virolaiset toimittajat kampanjan, että tehtäisiin Tallinnan lentoasemasta "Lennart Meren kansainvälinen lentokenttä". Hankkeeseen sisältyy vielä sanaleikkikin. Lentoasema on viroksi "lennujaam". Sanat erikseen kirjoitettaessa saadaan "Lennun asema".
Viron hallitus on luvannut tutkia presidentin hautajaisten jälkeen, tuleeko Tallinnaan Merelle nimetty katu, aukio vai peräti lentokenttä.