"Idea rikosromaanista syntyi jo 10-15 vuotta sitten, jolloin nyt jo eläkkeellä oleva isäni työskenteli vielä poliisina. Tunsin hyvin poliisityötä, ja ajattelin jo silloin, että kerran elämässäni kirjoitan poliisiromaanin", sanoo ruotsalainen kirjailija Mikael Niemi.
Vuonna 2000 Populäärimusiikkia Vittulasta -kirjallaan käsittämättömän suosituksi varsinkin Pohjoismaissa ja Saksassa noussut Niemi sanoo saman tien, ettei elokuun lopussa ilmestynyt ja tällä viikolla suomeksi julkaistava Mies joka kuoli kuin lohi -kirja aloita ruotsalaiseen tyyliin kymmenosaista dekkarisarjaa.
Yksi rikosromaani riittää hyvin Ruotsin Tornionjokilaaksossa Pajalassa asuvalle ja työskentelevälle miehelle, joka tykkää hyppiä tyylisuunnasta toiseen.
"Tällä kirjalla olen läpäissyt asevelvollisuuteeni", Niemi nauraa ja jättää Ruotsissa lähes kansallisurheilun asemaan nousseen rikoskirjojen kirjoittamisen suosiolla muille.
"Meillä on loistavia naisdekkaristeja - Åsa Larsson yksi parhaista. Hänen kielensä on loistavaa", Niemi kehuu Kiirunasta lähtöisin olevaa, jo kolme Norrbotteniin sijoitettua dekkaria kirjoittanutta kollegaansa.
Sorretun kielen tarina
Mies joka kuoli kuin lohi ei tyydy kertomaan tarinaa rikoksesta, vaan murha-arvoituksen kanssa pääosaan nousee Ruotsin Tornionjokilaakson suomi.
"Kirjassa kuolee vanha tullimies, joka edustaa kieleen kohdistuvaa painetta. Rajalla valtaa käyttänyt vanha ahdistaja joutaa kuolla kuin lohi", Niemi paljastaa.
Pajalan populääri saarnamies on ujuttanut dekkariinsa vertauskuvien rinnalle varsin suorasukaisen puolustuspuheenvuoron uhanalaisen kielen puolesta.
"Vielä 1960- ja 1970-luvuilla meän kieli ja paikallinen kulttuuri oli sorretussa asemassa, täällä puhuttua suomea ei pidetty oikeana kielenä. Tilanne muuttui 1981, jolloin perustettiin Svenska Tornedalingars Riksförbund - Tornionlaaksolaiset. Järjestön puuhamiehet muistuttivat, että me olemme vähemmistö, meillä on oma kieli, meillä on juuremme idässä - Savossa ja Karjalassa", Niemi painottaa.
Kehitys huipentui vuonna 2000, jolloin meän kieli sai Ruotsissa yhdessä suomen, saamen, jiddishin ja romanien kielen kanssa vähemmistökielen aseman.
Niemen mukaan tämä merkitsi Tornionjoen länsipuolella asuville todella paljon.
"Tästä kehityksestä halusin kirjoittaa. Katkeruuden muuttumisesta ylpeydeksi. Siitä, että on hienoa olla tornionlaaksolainen. Siitä, ettemme ole sen parempia tai huonompia kuin muutkaan, vaan tavallisia ihmisiä. Meillä on suomalainen alkuperä historian kautta, mutta nykyisin myös ruotsalainen identiteetti."
Viikatemies varjostaa
Meän kielen saama vähemmistöasema ei poista Niemen mukaan kieleen kohdistuvaa uhkaa.
Kirjailija pelkää jopa edustavansa Ruotsin Tornionlaaksossa viimeistä sukupolvea, joka käyttää arkisissa askareissa vähemmistökieltä.
"Me puhumme esimerkiksi hirvijahdissa pelkästään suomea. Vaikka kaikki osaavat ruotsia, on suomi jäänyt metsästyksen kieleksi - jahtiradiossa kaikki viestit kulkevat suomeksi."
Tornionjoen keskelle piirretyn keinotekoisen rajan hälveneminen, ja tiukkojen tullimiesten katoaminen - ei murhien vaan yhdentyvän Euroopan ansiosta - saattaa pelastaa ainutlaatuisen tornionlaaksolaisen kulttuurin.
"Positiivista on, että olemme niin lähellä Suomea. Jos pystymme lisäämään kulttuurikontakteja, liike-elämän kanssakäymistä ja koulutusyhteistyötä, voi meän kielellä olla mahdollisuuksia."
Mikael Niemi: Mies joka kuoli kuin lohi (Like) ilmestyy perjantaina Outi Mennan suomentamana.