Suuri joukko parhaassa työiässä olevia miehiä on kadonnut työmarkkinoilta. He eivät tee töitä, eivät opiskele eivätkä ole liioin työkyvyttömyyseläkkeellä.
Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVA:n tuoreessa selvityksessä Kadonneet miehet on löydetty lähes 80 000 parhaassa työiässä olevaa 25–54-vuotiasta miestä, jotka ovat pudonneet työelämästä todennäköisesti jopa pysyvästi.
Työelämästä kadonneiden miesten määrä on kolmessa vuosikymmenessä kaksinkertaistunut ja uhkaa kasvaa entisestään.
Ilmiö on tuttu, mutta yhteiskunnallisesti siihen on kiinnitetty hämmästyttävän vähän huomiota. Syrjäytyneisiin miehiin on totuttu eikä ole huomattu, että heidän ikäprofiilinsa on huolestuttavalla tavalla nuorentunut.
Nyt jos koskaan meidän pitäisi takavuosien tamperelaisbändi Kasevan sanoja mukaillen olla Penasta huolissamme. Pena pääsi jotenkuten jaloilleen, mutta hänellä on paljon huonosti pärjääviä kohtalotovereita.
Kaikkien kohdalla ei edes ole tiedossa, millä ja missä he elävät, koska rekistereissä ei ole tietoa tuloista tai työttömyysturvasta. Näiden miesten edessä aukeaa huono-osainen ja syrjäytynyt tulevaisuus.
He elävät usein yksin ja yksinäisinä. Luuserimiehet eivät ole kovaa valuuttaa avioliittomarkkinoilla, joten he jäävät usein myös parisuhteen ulkopuolelle.
Arkipäiväistyneen ilmiön taustalla jyllää yhteiskunnallinen ja kiihtyvä tietotekninen rakennemuutos, jolle ei näy loppua. Rakennemuutos on karsinut rankalla kädellä työpaikkoja varsinkin teollisuudesta.
Työmarkkinoilta on vaikea saada otetta, jos taustalla on pelkkä peruskoulu, pitkittynyt työttömyys ja heikko työhistoria. Silloin ei välttämättä ole edes haluja etsiä töitä.
Perinteistäryskätyötä tekevien sekatyömiesten työpaikat ovat vähissä. Nykypäivän sekatyömieheltä vaaditaan monenlaista ammattikoulutusta ja joustavuutta siirtyä työtehtävästä ja projektista toiseen.
Voidaan kysyä, pilkottaako rakenteiden takana muuttuneita asenteita. Yhdysvalloissa on havaittu, että joutilaisuudesta on tullut myös yksilön valinta, kun yhteiskunta tai sukulaiset joka tapauksessa huolehtivat toimeentulosta. Sosiaalisesti miesten on aiempaa helpompi olla ilman töitä.
Suomessa työn arvostus on vaikeista ajoista huolimatta pysynyt korkealla. Meillä ei liioin pitäisi olla varaa antaa parhaassa työiässä olevien miesten pudota työelämän ulkopuolelle. Heikoilla työllisyysasteilla ei ylläpidetä hyvinvointiyhteiskuntaa.
Tie parempaan työllisyyteen kulkee myös miesten kohdalla koulutuksen kautta. Osaan pojista pitäisi saada istutetuksi samaa koulutusnälkää, jolla tytöt ovat kivunneet opinnoissa ja työelämässä.
Monelle pojalle tukea olisi pitänyt ja pitäisi saada jo päiväkodissa ja peruskoulussa. Ongelmat eivät poistu, vaikka koulu saataisiin kahlatuksi läpi. Siksi tarvitaan jo varhain herkkyyttä puuttua asioihin niin, että syrjäytymisvaarassa olevat pojat saavat tasaveroiset eväät koulutukseen ja työelämään.
Pääkirjoitus